¨

Hugo

Lisätty:joulu 11, 2015

1 vuotias
Uros
Suomessa
Eläinsuojelija Giovanni Razvan löysi pörröisen ja ihmisystävällisen hylätyn koirapojan harhailemasta kolkoilla Bukarestin kerrostalokaduille. Giovanni kyseli kadulla tapaamiltaan ihmisiltä tietävätkö he koirasta. Muutama ystävällinen ihminen kuulemma heittikin huomiota ja ruokaa kerjäävälle koiralle silloin tällöin leipäpalan ja tämä yksinäinen koirapoika olikin kenties juuri siksi jäänyt oleskelemaan tuolle tietylle alueelle toivoen lisää ystävällisyyden osoituksia ihmisiltä.

Dog catcher-rankkurit kuitenkin haalivat raaoilla tavoilla kulkukoiria pakettiautoihinsa ja juurikin nämä ihmisikontaktia hakevat, hylätyt lemmikkikoirat ovat suurimmassa vaarassa joutua rankkureiden saaliiksi ollessaan niin helppoja kiinni otettavia. Rankkureiden saaliiksi joutuneet koirat kokevat kodittoman koiran pahimman painaisen: joutuvat vangituiksi julkihallinon ylläpitämiin public shelter-koirakeräämöihin joista vain harvat koirat selviävät hengissä.

Hugoa kohtasi siis ensimmäinen uskomaton onni kun kohtasi romanialaisen eläinsuojelija Giovanni Razvanin, jonka pienelle koirasuojalle oli juuri vapautunut yksi paikka ja Giovanni sai otettua Hugon turvaan sinne. Giovanni laittoin Hugon esille omalle facebookin sivulleen ja toivoi että iloinen nuori koirapoika kiinnittäisi jonkun huomiota ja saisi edes sen yhden kysely adoptiosta joka voisi tehdä Hugosta onnekkaan kotikoiran. Kuukaudet kuitenkin kuluivat ja Hugo-raukan kodinetsintäilmoitus ei sytyttänyt ketään tarpeeksi. Giovanni suri suuresti koirapojan kohtaloa olla pienessä kennelkopissa. Giovannin pitkäaikainen ystävä Ihmeistämö ry:n Riikka Hietala matkusti Romaniaan ja tapasi Hugon. Koirapoika tapitti silmiin, pomppi, hyppi ja juoksi ihan villinä innoissaan kun pääsi esittäytymään Riikalle koirasuojan pienelle pihalle. Giovannin silmissä oli kaiho kun hän sanoi:”I really do not understand why nobody wants him…”

Onnenkantamoinen numero kaksi kohtasi Hugoa kun Riikka tapasi paluumatkallaan koneen vaihtoa odottaessaan Romaniasta takaisin reissaavaan Pelastetaan Koirat ry:n Katarina Laihon! Kohtalo laittoi nämä vain facebookissa koirakuulumisia vaihtaneet koirien ystävät istumaan vierekkäin lentokoneeseen. Kuulumisia vaihdettiin reissusta ja Riikalla oli päälimmäisenä huoli Hugo-pojan kohtalosta. PK on tunnettu siitä että auttaa siellä missä apua koirille tarvitaan ja näinhän Kata tekikin: sai hankittua Hugolle turvapaikan Magda Radun MAP-koirasuojalta ja Hugo pääsi PK:n adoptiolistalle odottamaan sitä suurinta onnea joka koditonta voi kohdata- oman rakastavan kodin löytymistä.

Hugolla on ikää noin vuosi, painoa alle 20 kg ja korkeutta alle 50 cm. Hugo on erittäin energinen ja leikkisä.
Hugo ottaa katsekontaktia ihmiseen, kun vaan malttaa innoltaan rauhoittua ja olisi varmasti hyvin motivoitavissa oppimiseen positiivisen palautteen avulla. Hugolle sopiva koti olisi ulkoileva ja aktiviteetteja tarjoava. Hugo on iloinen ja touhukas, vaatii todennäköisimmin opettamista kotikoirailuun tarhakoirana elämisen jälkeen. Onnistumisen elementit Hugossa on kuitenkin täydellisen kohdallaan: nuoruus, oppimishalukkuus ja into toimintaan. Olisiko sinulla avaimet Hugon suurimpaan onneen elää reipasta ja aktiivista kotikoiran elämää rakastettuna perheenjäsenä?

Video täällä:

Ja täällä:

Sai oman kodin toukokuussa 2016.