Nemo (ent. Jumbo)

Lisätty:maalis 17, 2013

1 vuotias
Uros
Suomessa
Nemo etsii uutta kotia. Tässä omistajan kertomaa Nemosta:

Nemo on arviolta 8-vuotias Romaniasta meille vuonna -13 adoptoitu leikattu uros. Kooltaan Nemo on pieni, säkä noin 34 cm. Nemo oli saapuessaan hieman alle vuoden ikäinen reipas ja leikkisä poika (mitä molempia on edelleen näin 7 vuoden jälkeenkin). Terveyden kanssa Nemolla ei ole koskaan meillä ollessaan ollut ongelmia ja eläinlääkärissä onkin jouduttu käymään pääasiassa rokotuksissa ja perustarkastuksissa.

Nemo on kotona varsinainen ”lössykkä”, joka viihtyy ihmisten ja toisten koirien lähellä. Minkäänlaista eroahdistusta tms. ei ole koskaan ollut. On asunut rivitalossa ja nyt viime vuodet omakotitalossa, eikä kummassakaan ole koskaan yksin jäädessään haukkunut tai tehnyt tuhoja. Ulkoa kuuluvista äänistä tai saapuvista vieraista ilmoittaa pienten koirien tapaan kuuluvasti. Toki koskaan ei ole aivan yksin ollut, sillä seurana on aina ollut toinen koirakaveri. Nemo tuleekin hyvin toimeen toisten koirien, niin isojen kuin pientenkin, kanssa. Pienempiin koiraseuralaisiin on tosin enemmän tottunut.

Lenkillä ollessaan (tai ylipäänsä hihnassa) useimmiten haukkuu ja ulvoo melko kovasti vastaantuleville koirille. Pidemmän lenkin päätteeksi yleensä viimeisimmät koirat jätetään kuitenkin jo lähes huomiotta. Tämä reaktio on lähinnä sellaista innostuneisuutta eikä niinkään aggressiivista tms. vaikka kovaäänistä onkin. Jos pääsee vastaantulevan koiran kanssa haisteluetäisyydelle, yleensä rauhoittuu sen jälkeen ja haistelee nätisti. Olemme käyneet vuosien saatossa kahteen eri otteeseen koirakouluttajan pitämällä yksityiskurssilla, jolla on saatu ajoittain hieman parannettua tuota lenkkikäytöstä, mm. hihnassa vetäminen on vähentynyt joskaan ei kokonaan poistunut. Vapaana ollessaan, esimerkiksi aidatulla pihalla tai koirapuistossa yleensä vieraiden koirien kohtaamiset sujuvat oikein hyvin eikä rähinöitä/haukkumista juurikaan ole vaan ennemmin on aran puoleinen, jos paikalla on ollut paljon vieraita koiria. Tosin kotipihalla aidan takaa, jos kävelee vieraita koiria niin niille Nemon täytyy tietysti ilmoittaa olemassaolostaan haukkumalla.

Meillä asustelee myös kani, jonka kanssa elelevät sulassa sovussa (liian lähelle hyppiessään kani saattaa tosin saada osakseen hieman murinaa). Kissojen tai muiden eläinten kanssa Nemo ei juurikaan ole ollut tekemisissä, mutta en usko, että niidenkään kanssa ongelmia tulisi.

Aikuisten tai isompien lasten/nuorten kanssa Nemolla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia (aggressiivisuutta tai mitään muutakaan), mutta pienten lasten läsnäolosta ja leikeistä yms. stressaantuu. Meillä on kotona 3,5-vuotias lapsi, jonka ei usein kestä edes kävellä samaan suuntaan tai leikkiä samassa huoneessa jossa Nemo on ilman, että alkaisi ärisemään. Meillä ollessaan ei koskaan ole varsinaisesti mitään sattunut, joka selittäisi Nemon käytöstä pieniä lapsia kohtaan, mutta toki emme tiedä onko jotain tällaista ollut Nemon ensimmäisen vuoden aikana ennen Suomeen saapumistaan. Nemo ei viihdy kotona omissa oloissaan vaan haluaa kaikesta huolimatta olla lähellä ja samassa tilassa muiden (usein nimenomaan lapsen) kanssa. Monenlaisia keinoja lapseen totuttamiseen on yritetty, mutta valitettavasti tästä huolimatta stressi on selvästi alkanut käydä Nemolle liian suureksi. Perheeseen, jossa on pieniä lapsia, Nemoa ei siis voi suositella.

Vanhempien lasten ja aikuisten talouteen Nemo on ehdottomasti mitä suloisin ja herttaisin, huomiota ja rapsutuksia rakastava, kiltti sylikoira, joka rakastaa jakaa suukkoja ja käpertyä kainaloon nukkumaan. Uskon, että Nemo tulisi hyvin toimeen myös ainoana koirana, mutta varmasti nauttisi omasta koirakaveristakin kotona, sillä on koiraseuraan lähes koko elämänsä ajan tottunut. Nemo on tottunut niin rauhallisiin kuin hieman touhukkaampiinkin koiriin ja monenlaisten koirien kanssa on tullut toimeen ilman ongelmia.

Nemo on tottunut matkustamaan autossa, mutta ei siitä suuremmin tykkää ja saattaa ajoittain voida autossa pahoin ja oksentaa. Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin. Kynsienleikkuuta on vuosien saatossa harjoiteltu ja se sujuu melko rauhallisesti ja leikkuun jälkeen odotteleekin innoissaan herkkuja palkinnoksi. Pesu ja harjaus onnistuvat myös ongelmitta eikä lääkärissä käynnitkään ole aiheuttaneet ongelmia. Nemo on sisäsiisti, rauhallinen ja tottelee peruskäskyjä. Pysyy myös esimerkiksi mökillä hienosti muiden kanssa aidattomalla pihalla, sillä pysyttelee mielellään ihmisten ja muiden koirien lähellä. Nemo osaa katsoa tv:tä ja ilmoittaa kyllä heti, jos tv:ssä näkyy koiria tai muita eläimiä ja juoksee usein tv-ruudun eteen tekemään lähempää tuttavuutta. Samaa tekee tosin myös puhelimen kanssa ja katseleekin mielellään vaikka pidempiäkin aikoja puhelimesta eläinvideoita päätään pyöritellen ja näyttöä nuoleskellen.

Toivomme kovasti, että Nemolle löytyisi se loppuelämän koti, jossa saisi viettää omanlaistaan rentoa elämää aikuisten/vanhempien lasten tai nuorten sekä mahdollisesti koirakaverin/kavereiden seurasta ilman ylimääräistä stressiä. Sen on tämä ihana poika ansainnut. <3

Tarkennan vielä seikkoja, jotka johtivat pitkän harkinnan jälkeen uuden kodin etsintään:

Meillä on muutaman kerran ollut tilanne, jossa Nemo on yllättäen päässyt näykkäämään tai hampaillaan ns. raapaisemaan lasta, myös kasvoista. Saattaa siis pienten lasten läsnä ollessa olla arvaamaton ja tästä syystä kovin lähelle pieniä lapsia ei Nemoa enää ole uskallettu päästää ja tämä on tehnyt valitettavasti perheemme tilanteen nyt viimeisen vuoden aikana melko hankalaksi. Tarkennan vielä, että aikuisten kanssa tällaista ei ole koskaan ollut, eikä Nemo ole koskaan meitä vanhempia tai vieraitakaan kohtaan ollut millään lailla aggressiivinen tai arvaamaton – toisin kuin lasten kanssa. Silmät ja korvat pitäisi olla itsellä nykyisin selässäkin ja reaktionopeus ei aina meinaa riittää, kun Nemo päättää, että nyt käveli lapsi liian läheltä (tai Nemo kävelee itse vierestä ja lapsi leikkiessään liikahtaa liian ns. äkäisesti Nemon mielestä). Oma lapsemme on koirallisessa perheessä kuitenkin koko pienen ikänsä tottunut koiriin ja siihen, miten koirien kanssa ollaan ja miten koiria kohdellaan nätisti ja rauhassa, mutta silti Nemo ei tätä valitettavasti ole hyväksynyt. Pitkään on yritetty saada tilannetta kotona rauhoittumaan ja totuttaa Nemoa lapseen, mutta tämä ei ole tuottanut tulosta vaan Nemo on edelleen (ehkä jopa enemmissä määrin) silminnähden suuren osan päivästä stressaantunut tai varautunut lapsen ollessa kotona ja tilanne alkaa olla Nemonkin hyvinvoinnin kannalta jo väärin. Meille on ensi vuoden alussa syntymässä toinen lapsi ja siinä vaiheessa ihan viimeistään Nemon olo ja stressi käy varmasti sietämättömäksi. Emmekä toki halua tai voi ottaa sitä riskiä, että Nemolla taas hermo pettäisi ja pääsisi tiukasta vahdista huolimatta vielä näykkäämään esimerkiksi lasta kasvoista. Pitkän harkinnan tämä on vaatinut ja pahalta tuntuu koko perheestä tämä tilanne. Mutta kaikkien, etenkin Nemon, kannalta uuden kodin löytyminen olisi varmasti helpotus ja oikea ratkaisu. Nemosta saa joku perhe vielä aivan ihanan koiraseuralaisen toivon mukaan vuosikausiksi. Tai miksei vaikka yksin elävällekin ihana lenkkiseuralainen ja kainaloon käpertyjä.”

Nemo asustelee Oulussa

Yhteydenotot sähköpostilla info@pelastetaankoirat.com

Nemo löysi oman, uuden kodin elokuussa 2020.

Tarhakertomus 03/2013

Jumbo on vajaan vuoden ikäinen pojanassikka, joka keksii tekemistä välillä jopa vähän liikaakin ;) Se rakastaa painiotteluita lajikumppaniensa kanssa ja koittaa haastaa jopa kissoja juoksukisaan, joka ei ole näistä kuitenkaan aina kovin miellyttävää. Jumbo on myös aina paikalla mikäli jossakin rapisee tai tuoksuu ruoka. Se on aina valmis jakamaan kanssasi kaiken ja maistelee ennakkoluulottomasti kaikkea mikä näyttää syötävältä. Jumbolla on sisäsiisteys vielä vähän hakusassa eli siihen tulevan perheen tulee panostaa. Jumbo on jokapaikan höylä, tättähäärä, joka päivän päätteeksi kuitenkin malttaa rauhoittua ja nauttii suunnattomasti, jos pääse käpertymään rakastamansa ihmisen tai koirakaverinsa kainaloon nukkumaan. Koirakaverin väsyessä, Jumbo saattaa jatkaa leikkejään itsekseen ja sen “bravuurina” on järjestää itselleen viihdykettä kissanlelulla, jossa on vedettävä naru sisällä. Kun narusta vetäisee alkaa tämä leikkihiiri päristä ja kiertää kehää. Jumbo malttaa keskittyä omaan hiirileikkiinsä vaikka tuntitolkulla. Se laittaa leikkihiiren tassujensa väliin ja vetää hampailla narusta. Ei mikään hölmö koira :) Jumbon rotumixissä on luultavasti, ainakin ripaus Romaniassa hyvin yleistä tiibetinspanielia. Se on kuitenkin hitusen isompi vaikkakin pörröisen turkkinsa alla yllättävän kevytrakenteinen. Jumbon säkäkorkeus on suunnilleen 35 senttiä ja painoa sillä on on noin 7-8 kiloa tällä hetkellä.

Jumbo tarvitsee kärsivällisen ja aktiivisen kodin ja mieluusti sen koirakaverin.

Jumbo sai oman kodin toukokuussa 2013.