Leora

Lisätty:elo 07, 2014

2 vuotias
Narttu
Saksassa
Leora oli ilmestynyt eräänä aamuna kesäkuun loppupuolella Giurgiun keskustaan. Joku oli yöllä kahlinnut pienen koiran puiston penkkiin ketjulla. Tavassa ei ole sinänsä mitään erikoista, näin romanialaiset usein koiralle tekevät halutessaan päästä siitä eroon. Koira kuljetetaan kauemmas kotoa ja sidotaan kiinni, jottei se pääse seuraamaan omistajaansa. Erikoista on, että tyttö oli jätetty keskustaan ihmisten ilmoille eikä kuljetettu ihmisasutuksen ulkopuolelle nääntymään janoon ja nälkään. Ihme on myös, että kettinki, jolla on pieni rahallinen arvo, oli jätetty koiran mukana. Ironisesti voisikin ajatella, että tytön omistaja oli ollut keskivertoa “inhimillisempi” hylkääjä ja koira jollain tavoin tärkeä, kun sille suotiin edes pieni toivo pelastumisesta.

Koiratyttö odotti rauhallisena sillä aikaa, kun yritimme taas kerran kiireellä saada järjestettyä tilaa tarhaltamme. Se ei häirinnyt ohikulkevia ihmisiä ja sai olla rauhassa. Eugenia kuljetti tytölle ruokaa ja vettä ja öiksi pieni käpertyi pensaan alle nukkumaan. Kului viisi päivää ennenkuin Leoralle järjestyi paikka. Luottavaisena se antoi vapauttaa itsensä ketjusta ja nostaa autoon. Matka sujui etupenkillä tytön katsellessa levollisena ulos ikkunasta.

Leora on hyvin ystävällinen, iloinen ja nauravainen nuori neito. Se ei säntää päätäpahkaa ihmisen luo, vaan jää vähän matkan päähän katselemaan ja heiluttamaan häntäänsä toivoen, että ihminen menisi ja nostaisi syliinsä hellittäväksi. Kuvattaessa tyttö asettui oikein poseeraamaan. Se käväisi välillä hakemassa rapsutukset kiitokseksi ja niitä saatuaan juoksi ilohepuleita pitkin tarhan ulkoilualuetta. Leora on sopuisa ja sopeutuvainen ja se tulee tosi hyvin toimeen kaikkien häkkinsä jakavien koirien kanssa.

Tyttönen on pitkäselkäinen ja matalajalkainen, korkeutta sillä on vain kolmisenkymmentä senttiä ja painoa viitisentoista kiloa.

Leora sai oman kodin Saksasta lokakuussa 2014.