Lyyli

Lisätty:heinä 11, 2016

n. 5-vuotias
Narttu
Suomessa
Lyyli on elänyt koko ikänsä pienessä koiralaumassa kadulla, ns. yhteisökoirana eli sen laumasta ovat paikalliset eläinrakkaat ihmiset pitäneet parhaansa mukaan huolta, tarjoten niille mahdollisuuksien mukaan ruuan rippeitä tai pakkasilla kenties yösijan kerrostalon rappukäytävästä. Romanian mittapuun mukaan siis suhteellisen turvattua elämää.

Lauma sai elellä rauhassa vuosia omalla pienellä alueellaan, kunnes yhtäkkiä huhtikuun alussa koirarankkurit ilmestyivät alueelle pyydystäen osan lauman koirista ja vieden ne kunnalliselle tarhalle. Lyylin onneksi, rankkurit eivät saaneet napattua sitä kiinni ja Magda haki tytön turvaan tarhalleen.

Lyyli tykkää kovasti ihmisistä ja viihtyykin sylissä rapsuteltavana vallan mainiosti. Tyttö tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja siitä huolta pitäneiden ihmisten mukaan myös kissojen kanssa yhteiselo sujuu hyvin.

Lyylin voisi kuvitella sopivan hyvin myös kerrostaloon, sillä tyttö ei vaikuta haukkuvaiselta ja tarhaoloissa on tuskin ääntäkään päästänyt. Tyttö on rauhallisen oloinen ja antaa innokkaampien koirien rynnätä ihmisen luo ensin ja odottaa rauhassa omaa vuoroaan odottaen milloin hänelle aukeaisi sylissä tilaa. Tarhalla Lyyli on vähän huomaamaton johtuen juuri rauhallisuudesta ja olisikin varmasti onnellinen päästessään tarhan melskeestä omaan kotiin. Kotona Lyylistä ajan kanssa saattaa kuoriutua reippaampi ja eläväisempi, kun se ei joudu kilpailemaan huomiosta niin monen koiran kanssa.

Lyyli on arviolta 5-vuotias, pienehkö narttu, painaen noin 10 kiloa.

Lyyli sai oman kodin syyskuussa 2016.