Minja

Lisätty:tammi 07, 2014

Narttu
Suomessa

Minjan kuulumisia 9.11.2017

Minja tuli meille 12/2014, super arka, musta, pieni mytty. Meni puoli vuotta harjoittelua, että päästiin tilanteeseen normaali ulkoilu. Ensimmäiset kuukaudet vaan nökötettiin paikoillaan ja kotona sisätiloissa jokaisen miehen jalkaan piti hyökätä. Nyt, kohta kolme vuotta myöhemmin, Minja on isin oma lellipentu, joka keimailee ja on huomionkipeä tyttö. Koirapuistossa kaikkien kaveri, juostaan ja leikitään. Maalla kun asutaan, aidatulla pihalla ja myös sisällä on parasta Romanian siskojen kanssa leikki ja paini. Uskomaton ero tuohon meille tulleeseen tärisevään pieneen. Edelleen arka äänille, mutta koko ajan parempaan mennään. Kiitos teille tästä ihanasta aarteesta!

Minjan kuulumisia 7.12.2016

Tosi arka Minja-tyttö tuli meille joulukuussa 2014. Nyt on reipastunut paljon kun muutettiin maalle kesäkuussa. Saa koko ajan olla vapaana ja ajaa lintuja ja lihavaa oravaa pois lintu laudalta.

Minjan tullessa meni kaksi viikkoa päivittäin ulkona käydessä, että kannoin ulos ja kannoin sisälle, ei liikahtanutkaan ulkona; 2 viikkoa koirapuistossa – sama juttu. Sitten ihan yhtäkkiä alkoi juosta kauheesti meidän muiden koirien kanssa. Ja taas vajaa kuukausi sama juttu kun opeteltiin valjaita ja hihnaa.

Lopulta alkoi lenkit olla ihan normaali koirakäytöstä mutta vieraita ihmisiä pelätään. Joskus saattaa purra takaa päin jalastakin. Mutta muuten on reipastunut todella paljon ja kohta tuleekin 2 vuotta kotona, 16.12. Minja on perheessä nimellä ”lellipentu” eli ”lellari” tai isin lellari… Piti isompi sänky ostaa meille, että Minja mahtuu kunnolla nukkumaan siinä :D

Meillä on 12-vuotias kultainen noutaja Heta-rouva,  joka on rauhallinen möttönen,  Minjan tuki ja turva. Sitten riehu-rälläys-leikkikaverit on Romanian prinsessat Xena ja Neela. Xena tuli meille 2 kk ennen Minjaa ja Neela (Xenan äiti) viime kesänä.

Tarhakertomus 01/2014

Olimme tekemässä avustustöitä kunnallisella tarhalla, rakentamassa koppeja, koska suurin osa koirista oli aivan ilman suojaa. Aina välillä jostain putkahti pieni ja pörröinen menninkäispentu seuraamaan toimiamme. Se juoksenteli myös aitojen ulkopuolella autojen joukossa. Myöhemmin löysimme sen paikan häkkirivistöissä. Siellä oli kaksi muutakin menninkäistä ja valtavan pelokkaan oloinen musta äti, joka tuijotti suurilla silmillään ja yritti vain pysyä piilossa.

Kun otimme tämän perheen mukaamme, tyttö ei antanut kiinni. Silloin tarhan työntekijä pyydysti sen heidän käyttämällään kepin päässä olevalla ”hirttosilmukalla” ja raahasi sillä koiran autollemme. Pennut saimme sentään kantaa sylissä. Meidän piti vain purra hammasta ja olla hiljaa, etteivät he peruisi koirien tuloa mukaamme. Mutta mielessäni vannoin, että tuota ei sinulle tyttö tapahdu enää koskaan.

Pelastuttuaan tyttö oli edelleen tietenkin arka, ei luottamus voi palautua hetkessä, vaikka alla onkin puhtaat oljet, vieressä lämmin peti ja kupit täynnä vettä ja ruokaa. Mutta uskon vakaasti, että Minja reipastuu päivä päivältä ja seuraavaksi kun näemme, vastassa saattaakin olla tämä pikku kaunotar jo valmiina omaa kotiin.

Minjan korkeus on ehkä siinä 35 cm ja paino n. 10 kg.

Minja sai oman kodin joulukuussa 2014.