¨

Miora

Lisätty:touko 23, 2015

Enkeli
Narttu
Suomessa
Miora pelastettiin muutaman muun pennun ohella kunnalliselta tarhalta ja on nyt Mapin tarhalla odottelemassa omaan kotiin ja Suomeen pääsyä.

Kuulumisia kotihoidosta 24.6.2015:

Miora on hyvin utelias koira, hoitokodissaan se on halunnut osallistua tiskaamiseen ja muihin arkisiin askareisiin. Hoitokodin lapsiin se ei ole suuremmin kiinnittänyt huomiota, ehkä vielä hieman varoen heihin suhtautuu. Antaa lasten silitellä kyllä, kunhan lähestyminen hoidetaan koiran ehdoilla. Vieraat ihmiset aluksi jännittää, mutta Mioraa ei araksi voi luonnehtia.

Ensimmäisenä päivänä tullessaan, oli reissaamisesta hyvin stressaantunut eli ulvoi, metelöi ja oli levoton. Tämä käytös on kokonaan poissa. Yksin jäädessään vinkuu aluksi, mutta myöhemmin ei ole havaittu hiiskaustakaan. Hoitokodin muihin koiriin suhtautuu neutraalisti. Ei liiemmin tunnu kaipaavan koiraseuraa, perheen ihmisten seuraan sen sijaan hakeutuu hanakasti.

Miora on hyvin kuuliainen ja nöyrä. Se ei kaipaa hihnan toiseen päähän kirosanoja huutavaa ohjaajaa, vaan pehmeitä keinoja, kehuja ja kannustusta. Kiellot tottelee heti ja hihnassa kävelee hienosti ihmisen jalan vieressä/takana seuraten. Käytöksessä on jotakin paimenkoiramaista, tuntuu kiintyvän omiin ihmisiin voimakkaasti.

Sisäsiisteyttä opettelee hyvällä menestyksellä, vahinkoja toki sattuu välillä. Miora jäänee aikuisena luultavasti keskikokoa hieman pienemmäksi.

Miora saapui hoitokotiin Suomeen 17.6.2015.

Miora sai oman kodin heinäkuussa 2015.

“Miorasta tuli enkeli 9.8.2015

Niin hento on elämän lanka, aivan liian varhain se katketa voi.

Parhaiden sanotaan lähtevän ensin, ja elämälle katkerana on se myönnettävä.

Olit aivan erityinen, herttaisin, kiltein, kuuliaisin ja ehkä myös maailman kaunein pikku koira.

Tassun jälkiä jäi jokaisen tapaamasi ihmisen sydämeen, omaani painoit niin syvät jäljet että nyt tekee kipeää ja rintaa polttaa.

Kipeää tekee kaikki ne vastoinkäymiset, mitä elämä pienen koiran tielle heitteli.
Olin hetken onnellinen kun niistä päästiin, en vaan arvannut sen olevan lopullista.

Ehkä joskus tämäkin suru on kevyempi kantaa, tänään se tuntuu vielä liian raskaalta.

Hoitotätisi Lotta

Kaipaamaan jäi myös Mioran adoptioperhe”