Miru

Lisätty:marras 21, 2014

3,5 kuukautinen
Uros
Romaniassa
Liian monen koiran tarina alkaa sanoilla; “löytyi kadulle hylättynä, yksin harhailemassa”, niin alkaa myös Mirun tarina. Onneksi moni tarina jatkuu lauseella; “pääsi turvaan Magda’s Angels Placeen” ja onneksi samoin Mirun tarinaan voi kirjata tuon saman. Mirun kertomukseen voisi lisätä myös jo tutuksi tulleen toteamuksen; mustien koirien on kaikkein vaikein löytää kotia ja ne joutuvat odottamaan koiratarhoilla kaikkein pisimpään. Miten toivoisinkaan, että Mirun kohdalla se tavallinen tarina saataisiin tältä osin kirjoittaa uusiksi.

Miru on sosiaalinen ja rohkea pikkumies. Se vaikuttaa tasapainoiselta, normaalilta koiralapselta, joka rakastaa leikkejä lajitoveriensa kanssa yhtä paljon kuin ihmisen syliä ja huomiota. Se on iältään nyt noin 3,5 kuukautta ja siitä on kasvamassa ehkäpä noin 50 senttimetrin korkuinen nuoriherra. Tuntuu, että Mirulta löytyisi potentiaalia vaikka mihin eikä esimerkiksi harrastuskoiran urakaan tunnu yhtään mahdottomalta ajatukselta sen avoimen ystävällistä ja reipasta touhuamista katsellessa. Miru sai oman kodin Saksasta.

Ota yhteyttä PiaanLuovutussopimus