Miuku (ent. Augusta)

Lisätty:Lok 07, 2012


Narttu
Steriloitu
Suomessa
29.8.2012 Miuku on sopeutunut sijaiskotiin hienosti ja hiekkalaatikkokin löytyi jo ensimmäisenä iltana. Rouva on vain kovin ihmeissään siitä, kun lajitovereita on niin monta. Hellyydenkipeä ihanuus, joka kehräsi jo ensikohtaamisella :) Miuku tuli meille lauantai-iltana, eikä sunnuntai-iltaan mennessä ollut käynytkään sohvalla eikä sängyllä, mikä oli minusta outoa. Näytin kissalle, että on ok oleilla molemmissa ja niinpä rouva nukkui osan yöstä vieressäni, vaikka sängyssä oli myös pari muuta nelijalkaista :)

26.7.2012 Miuku (ent.Augusta) etsii uutta kotia kiireellä. Miukun perhe muutti n.2kk sitten kerrostalosta rivitaloon jonne Miuku ei tunnu millään sopeutuvan. Miuku on alkanut merkkailemaan ympäriinsä jonka vuoksi mmmatot on jouduttu ottamaan pois sekä Miukun elintiloja jouduttu rajaamaan sulkemalla ovia. Miuku on käytetty myös eläinlääkärissä jossa on tutkittu mahdollisia sairauksia mutta koska kokeissa mitään ei löytynyt eläinlääkärikin oli sitä mieltä että kyse on vain stressistä. Stressiä on nyt saatu helpotettua Feliway-haihduttimella.jonka ansiosta Miukua on alkanut hiekkalaatikko taas kiinnostamaan ja stressi vähentynyt huomattavasti. Öisin kuitenkin maukuu niin ettei koti saa nukuttua ja hyppii ovenkahvoihin joten koti on pätättänyt nyt luopua kissasta.

Aikaisempi kirjoitus:

Augusta on noin 3-vuotias steriloitu tyttökissa. Luonteeltaan Augusta on oikein ystävällinen ja rauhallinen. Jos istut sohvalla niin Augusta mitä luultavimmin tulee syliisi tai olkapäälle kehräämään ja nukahtaa siihen tyytyväisenä. Rapsutuksia rakastaa yli kaiken, suorastaan halkeaa onnesta niitä saadessaan! Augusta innostuu välillä leikkimään toisen kissan kanssa, mutta ilmoittaa kyllä jos leikki meinaa mennä liian villiksi tälle sivistyneen oloiselle leidille. Tulee hienosti toimeen toisten kissojen kanssa ja koirista ei ole ollut moksiskaan, nukkuvat vierekkäin sohvalla. Augusta on erittäin tasapainoinen ja kiltti kissa, joka haluaisi kovasti päästä lämmittämään omistajansa syksyn kylmettämiä varpaita!

Augusta sai kodin marraskuussa 2008.

Ota yhteyttä SusaanLuovutussopimus