¨

Muri

Lisätty:marras 25, 2004

5 vuotias
Uros
Suomessa
Muri on n. 5-vuotias omistajansa kuoleman vuoksi tarhalle joutunut poika. Muri on hyvin avoin ja yrittää itse saada kontaktin ihmiseen saadakseen tämän luokseen. Muri on suurikokoinen koiraherra, joka pyrkii syliin eikä tunnu ymmärtävän itse miksi ei mahdu. Poika on aktiivinen, utelias ja erittäin iloinen luonteeltaan. Se osaa käyttäytyä lenkillä hyvin, mutta innostuu välillä ihanista kuonoon kantautuvista tuoksuista. Säkä n. 65-70cm.

22.01.05 Muri ei malttanut millään pysyä kuvaamisen aikana paikoillaan, sillä poika tiesi pääsevänsä lenkille, eikä se jaksanut keskittyä niinkin turhamaiseen asiaan kuin kameralle poseeraus, ei myöskään lähellä pyörivät kissat saaneet mitään huomiota Murilta. Muri on aina oma itsensä, kaikkia rakastava suuri nallekarhu, jonka suu hymyilee korvasta korvaan. Muri siirrettiin tarhan eteen, jossa se saa nyt enemmän huomiota ohi kulkevilta ihmisiltä ja sehän Murille sopii. Vaikka Muri on suuri ja voimakas, se on hyvin hallittavissa lenkillä, vaikka menojalkaa vipattaisikin. Aivan kuin Muri yrittäisi saada jokaisen rakastumaan siihen ja viemään kotiin, sillä Muri kiipeää ihmisen kuin ihmisen syliin (todella!), pusuttelee naaman, hymyilee ja toivottaa tervetulleeksi!