Musta

Lisätty:marras 18, 2012

1 vuotias
Uros
Suomessa
Eräänä päivänä viime kesänä Musta oli ilmaantunut Giurgiun vankilan lähistölle kehittyneelle tienvarsikaatopaikalle. Tämä isokorvainen, hontelo, pitkäjalkainen poika tuli vähän ujostellen tekemään tuttavuutta pysäyttäessämme auton antaaksemme sille ruokaa. Musta söi ahmien nälkäisenä ruokansa ja tarkkaili hämmentyneenä ja varovaisena samalla ympäristöään. Vaikutti siltä, että joku on tuonut sen hetkeä aiemmin paikalle ja jättänyt selviytymään oman onnensa nojaan.

Koska käymme ruokkimassa vankilan koiralaumoja tapasimme myös Mustan useana päivänä peräkkäin ja saimme seurata sen varovaista hivuttautumista lähemmäs vankilan ”kakkoslaumaa”. Lauman johtajauros ei ollut kovin vastaanottavainen nuorta urosta kohtaan, mutta me aloimme ruokkia Mustaa ja tätä laumaa puolivälissä niiden reviirejä. Myös Musta teki parhaansa tullakseen hyväksytyksi ja se mielisteli johtajaurosta nuollen sen suupieliä ja painautuen mahdollisimman pienikokoiseksi sen lähistöllä. Seurailimme koiria ja toivoimme kovasti, että Musta hyväksyttäisiin tämän lauman jäseneksi. Jouduin lähtemään taas kerran Suomeen ja Musta oli usein mielessäni. Mietin ja toivoin sen tulleen hyväksytyksi.

Seuraavan kerran kun palasin taas Giurgiuun jännitin kovasti, näenkö Mustaa, onko se selviytynyt ylipäänsä henkissä ja onko se päässyt laumaan. Ajaessamme vankilaa kohti jännitykseni vain kasvoi ja nähdessäni yhtäkkiä mustat jättiläiskorvat vankilan muun lauman keskellä vuodatin ilon kyyneleitä ja juoksin autosta ulos kertomaan pojalle miten onnellinen olen nähdessäni sen ja että se on hyväksytty tähän ”perheeseen”. Huomasin, että Musta yski ja sen nenäkin vuosi, joten aloitimme sille antibioottikuurin.

Yksi sen lauman jäsenistä, Deana, oli samoin sairaana ja lisäksi viimeisillään tiineenä. Yritimme saada Bukarestista eläinlääkäriä steriloimaan Deanan, mutta monista Magdan yrityksistä huolimatta kenelläkään kunnollisella ja asianmukaisella eläinlääkärillä ei ollut aikaa ajaa Giurgiuun. Deana katosi ja pelkäsin toden teolla jotain pahaa sattuneen. Kävimme etsimässä Deanaa päivittäin ja näin samalla Mustaa, joka oli jo oppinut tuntemaan automme ja juoksemaan välittömästi meitä vastaan häntä heiluen ja hyppien meitä vasten. Sitten yhtenä päivänä myös Musta oli kadonnut ja aloin olla epätoivoinen. Pakotin Magdan ja Florin kiertämään tarhalle kiertotietä vankilan kautta jo sekä aamuisin että iltaisin. Etsin ja huhuilin koko alueen löytämättä Deanaa tai Mustaa.

Yhtenä aamuna suureksi helpotukseksemme Deana oli palannut vaikkakin heikkokuntoisena ja saimme Kadulta Kotiin -projektin Jeilin saaman suuren lahjoituksen turvin otettua myös sen saman tien turvaan toipumaan tarhalle Jeilin kanssa samaan häkkiin. Mustaa ei näkynyt vieläkään. Siitä seuraavana iltana ajoimme taas vankilalle ruokkimaan koiria. Pysäytin auton ja varovainen toivonkipinä heräsi sisälläni, kun olin näkevinäni vilauksen pimeydessä suurista korvista. Huhuilin Mustaa nimeltä ja sieltä se rynnisti hypäten tutusti minua vasten. Se oli kunnossa ja terve ja minä iloitsin. Sillä samalla hetkellä lupasin Mustalle, että teen kaikkeni, että sillekkin löytyisi turvapaikka. Liitän käteni yhteen ja pyydän, ethän Musta enää koskaan katoa. Pyydän, ole varovainen ja jaksa odottaa vielä vähän. Lupaan, että vielä yhtenä päivänä saan kuiskata jättiläiskorvaasi; ”Lähdetään Musta kotiin”.

Musta on nyt suunnilleen vuoden ikäinen, koska muutama kuukausi sitten tavatessamme ensimmäistä kertaa sen se oli vielä melkein vauva. Keskenkasvuinen teini-ikäinen pojankoltiainen. Musta on säkäkorkeudeltaan noin 60 senttiä ja se muistuttaa olemukseltaan saksanpaimenkoiraa. Tämä poika on hyvin ystävällinen, leikkisä, energinen ja KOMEA :) Kaiken lisäksi se osaa puhua todella hyvin koiraa eli tulee toimeen erilaisten lajitovereidensa kanssa. Musta on hellyydenkipeä, vähän vielä honkkeli ja äärettömän hyväntahtoinen nuorimies. Joku kirjoitti Mustan kuvan nähdessään näin; ” jokainen tarvitsee hyvän kuuntelijan”  -ja sellainen tässä nyt olisi tarjolla.

Musta sai oman kodin joulukuussa 2012.