Musti

Lisätty:loka 19, 2012

3,5 vuotias
Narttu
Steriloitu
Romaniassa
Musti kuului yhdistyksen Kadulta Kotiin -projektiin, mutta se on nyt poistettu kadottuaan kindergarden-nimiseltä elinalueeltaan. Tutustu projektiin tästä.

Kolmisen vuotta sitten Magda löysi sattumalta useita metsän reunaan hylättyjä koiria. Osa hylätyistä koirista oli pienikokoisia pentuja, jotka oli jätetty yhdessä emonsa kanssa, Musti oli pentueen lähellä ilman emoa kahden sisaruksensa kanssa. Magda onnistui löytämään kodit pienikokoiselle emolle ja pennuille, mutta Mustia sisaruksineen ei huolinut kukaan, koska ne olivat isokokoisia ja hyvin arkoja. Magda kävi päivittäin ruokkimassa Mustia ja sen sisaruksia ja ne alkoivat pikkuhiljaa voittaa ihmisarkuutensa ja tutun auton äänen kuullessaan ne juoksivat häntä heiluen paikalle.

Yhtenä päivänä Magda ja Florin ajoivat taas tapansa mukaan viemään ruokaa ja sosiaalistamaan pentuja. He kohtasivat paikalla järkyttävän näyn. Kaksi Mustin sisaruksista oli tapettu työntämällä piikki niiden kurkkuun. Mustia ei löytynyt etsinnöistä huolimatta mistään. Magda palasi viikon ajan joka päivä etsimään tyttöä, mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään. Kahdeksantena päivänä Magda päätti surullisena, että hän lähtee viimeisen kerran etsimään Mustia, koska ei ollut enää toivoa sen selviytymisestä. Sinä päivänä ajaessaan metsän reunaa pitkin Magda ei ollut uskoa silmiään nähdessään Mustin jo odottavan tutulla paikalla. Tyttö tuli suoraan luo, hyvin heikkona ja nälkäisenä, mutta onnellisena nähdessään tutun ihmisen. Sillä samalla kertaa Musti antoi ensimmäisen kerran koskettaa itseään. Magda otti pennun mukaansa, mutta hänellä ei ollut tilaa kodissaan, joten Musti täytyi ”sijoittaa” turvallisemmalle alueelle, laumaan joka otti koiralapsen ystävällisesti jäsenekseen. Siellä samassa, Kindergarden-nimiseksi paikaksi kutsumallamme alueella, Musti elää tänäkin päivänä. Magda ja Florin ruokkivat edelleen samaa koiralaumaa, jonka jäsenistä kaikkein sosiaalisin ja ihmisrakkain on Musti.

Musti on nykyisin noin 3,5 vuotias, kaunis, älykäs ja seurallinen neito, joka tulee hyvin toimeen kaikkien laumansa jäsenten kanssa. Musti on pirteän ja iloisen näköinen, mutta siitä huolimatta, joka kerran kun se joutuu jäämään ruokailun jälkeen laumaansa, sen silmissä näkyy surun pilkahdus ja kysymys ”milloin otat minut mukaasi”?

Musti on säkäkorkeudeltaan noin 55 senttimetriä ja painoltaan parisenkymmentä kiloa. Se etsii kotia, joka on valmis kulkemaan sen kanssa polun kotikoiraksi vaikka se polku osoittautuisi välillä hyvinkin kiviseksi ja pitkäksi.