Nero

Lisätty:syys 15, 2002

n. 1-vuotias
Uros
Suomessa
Neron matka Keski-Suomeen…

Oli torstai-ilta, syyskuun 15. päivä 2002. Istuin kuistilla, katselin tähtiä ja itkin… Rakkaani, noin 4-vuotias uroskoirani Rambo oli edellisenä päivänä matkannut koirien taivaaseen ja ikävä oli niin suunnaton. Ajattelin, että en ottaisikaan enää itselleni koiraa, koska menettämisen suru tuntui niin suunnattomalta. Mutta kun perjantaiaamu koitti ja töihin lähtö edessä, seisahduin hetkeksi ja oikein puistatti se hiljaisuus mikä asunnossani oli. Onhan siellä kahden kissan kehräystä mutta se koiran ihana aamutervehdys ja iloinen katse puuttuivat… Aamulla heti ensi töikseni aloin selailla Pelastetaan koirat ry:n sivuja, josko sieltä löytyisi minulle joku oma rakas. Siskoni oli antanut ex-varjulaiselle, Otto-pojalle kodin ja ajattelin että minä myös – haluan auttaa kun kerran voin! Soitin Katarinalle ja hän kertoi että täällä Suomessa on yksi, nimeltään Nero, etsimässä uutta kotia ja tulee myös toimeen kissojen kanssa. Katarina metsästi minulle henkilön nimen ja puhelinnumeron, jossa Nero sillä hetkellä oli, ja minähän soitin sinne heti tiedustellakseni tilannetta. Nero oli ollut jo kuukauden verran siinä perheessä mutta ei tullut toimeen perheen lasten kanssa. Ajattelin että olkoon millainen ”peto” tahansa, haluan antaa sille hyvän kodin ja mahdollisuuden elää loppuelämänsä rauhassa ja rakastettuna.

Heti seuraavana aamuna, lähdimme siskoni kanssa kohti Tuusulaa, hakemaan Neroa kotiin. Tiesin että kaikki ei välttämättä menisi Neron kanssa ongelmitta mutta olihan aikaisempi koirani myös löytökoira, joten tiesin mihin olin ryhtymässä. Kun saavuimme Tuusulaan, Nero oli pihassa juoksunarussa ja pinkaisi vieressä olevan hiekkakasan päälle ja vapisi kauttaaltaan. Hetken juttelun jälkeen, perheen rouva laittoi tuomani kaulapannan ja hihnan Nerolle ja toi sen lähemmäksi minua. Siinä minä sitten kykin, pitäen hihnan päästä kiinni ja Nero tuijotti minua hyvin kysyvästi, viisas ja miettivä ilme naamallaan. Juttelin ja juttelin Nerolle, kunnes vasta 15 minuutin päästä se antoi minun mennä lähemmäksi, ilman että se itse otti askelta taaksepäin. Ja vihdoinkin se antoi minun silittää itseään! Ja ei aikaakaan kun nappasin Neron syliin ja auton takapenkille – ja matka kohti Jyväskylää alkoi… Kotimatka sujui hyvin, joskin yhden kerran Nero oli sitä mieltä että matkanteko minun sylissä apukuskin paikalla olisi ollut paljon mukavampi mutta muuten matkusti kuin vanha tekijä.

Heti kotiin päästyämme, Nero näytti lahjansa; kuinka hypätään pöydälle ilman minkäänlaisia ääniä ja kuinka ovet avataan sivistyneesti vain kahvaa toisella tassulla kääntäen… Heti tulopäivänään, lauantai-iltana Nero tapasi uuden ystävänsä, ystäväni labradorinnoutajan Roopen. Aluksi Neroa hieman pelotti ja sovimmekin kaverini kanssa että annetaan Nerolle vapaat kädet, menee itse tutustumaan kun siltä tuntuu. Eikä mennytkään kuin hetki kun Nero jo aivan itse pinkaisi haistelemaan Roopea. Nero tapasi myös samana iltana vielä siskoni koirat, Topin ja Oton. Ei minkäänlaista murinaa eikä kinaa, olivat kaikki heti kuin vanhat kaverukset. Ensimmäisinä päivinä huomasin että siskoni ex-varjulainen, Otto, tuli jotenkin erityisen hyvin Neron kanssa toimeen. Aivan kuin niillä olisi ollut jokin ”yhteys”…

Pari päivää uudessa kodissa oltuaan, Nero pääsi maistamaan ihan luvallista vapautta meidän mökillä. Sillä riemulla ei ollut rajoja, pojat leikkivät monta tuntia yhteen putkeen ja illalla uni tulikin silmään ilman suurempaa yritystä…

Elämämme täällä on yhtä hullun myllyä, aina olemme menossa jonnekin ja tietysti Nero ja muut kaverit lähtevät mukaan. Nerosta olikin aluksi hieman ihmeellistä kun piti olla jatkuvasti menossa, ja kun se ei autoilusta niin välittänyt. Se ehkä ajattelikin että aina kun autoon menee, joutuu taas uuteen paikkaan. Mutta kun siskoni koirat näyttivät kuinka kivaa autoilu on, nykyään ei tarvitse kuin avata ovi ja hupsis, siellähän ne kaikki kolme kaveria jo istuvatkin – kuin kanat orrella, kaikki nätisti vierekkäin !

Uimataitoaankin Nero on jo harjoittanut. Muutaman kerran se on tippunut järveen ihan omaa syytään, ja neromaiseen hillittyyn tapaan, miettii ensin hetken ja sitten vasta nousee järvestä pois kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nero suhtautuu asioihin hyvin hillityllä, ”cool” tyylillä, jota se harrastaa myös lenkillä. Jos ihminen tai toinen koira tulee vastaan, Neron nenä nousee hieman ylöspäin, vilkaisee kyllä ohikulkijaa mutta kiinnostus ei riitä lähempään tutustumiseen. Hyvin itsetietoinen nuorimies !

Viikot kuluvat niin nopeasti Neron kanssa touhutessa. Ja niin uskomatonta on, kun muistelee millainen Nero oli tullessaan ja millainen ilopilleri se nyt on. Häntä heiluu, elämä maistuu ja kaikki ihastelevat sen hieman hurttamaista ulkonäköä. Löytyyhän Nerosta vielä pelokkuuttakin, ja sen huomaa varsinkin asenteesta miehiä kohtaan. Mutta isäni jaksaa kärsivällisesti tehdä tuttavuutta sen kanssa, mm. lahjoo Neroa naudan luilla – ja niistä kahdesta onkin tullut jo ihan kavereita… ;-)

Näin alkoi Neron uusi elämä täällä Keski-Suomessa, monen mutkan kautta tänne mutta pääasia että kaikki loppui hyvin… Ja molemmat olemme nyt onnellisia !!!

Aurinkoisia terveisiä kaikille: Jenni & Nero

Neron ja Dafnen kuulumisia syyskuussa 2003

Siitä taitaa olla aikaa kun olen viimeksi koirien kuulumisia laittanut… Vaikka eipä meille mitään ihmeellistä kuulu. Nero ja Dafne ovat bestiksiä keskenään ja molemmat ovat voineet hyvin – onneksi. Dafne kylläkin sressasi kissanpennusta, joka minulla oli ja siinä jouduin miettimään kumpi jää, kissa vai koira. Kissa lähti uuteen kotiin ja Dafnen stressi meni ohi (kissanpentu oli vieroitettu emosta liian aikaisin ja alkoi imemään Dafnen tissejä…)

Dafnella olisi sterilointi edessä kun pidän talviloman, olenpa sitten maisemissa vahtina ettei Nero jeesaa kaveria ja nuole haavaa ;-)

Nerosta on tullut meidän perheen vauva ja se käyttää titteliään häikäilemättä hyväkseen. Se istuu murmeliasennossa ihmisen eteen ja eihän siitä voi olla tykkäämättä, niin hellyyttävän näköiseksi se itsensä tekee. Dafnekin on alkanut harrastamaan näitä ”uusia” ilmeitä, oikein prinsessana istuu eteen ja tuijottaa suoraan silmiin niin, että ihan huvittaa. Mainioita koiria, joskin hyvin omalaatuisia… !

Tässä muutama kuva heinäkuulta. Ystäväni syö lettuja, jonka takia koirien ilmeet ovat aika anovia… Kyllä niille sitten paistettiin omat letut ;-)

Oikein ihanaa syksyn jatkoa teille kaikille !

T: Jenni & kaikki karvaiset ystäväni

Dafnen ja Neron kuulumisia syyskuussa 2009

Vuodet ovat vierineet nopeasti, ja kaikkea on tietysti sattunut ja tapahtunut. Dafne ”muori” ja Nero ”rakkari” voivat edelleen hyvin.

Dafnella alkaa ikää olemaan jo n. 15 vuotta, mutta ei tunnu ikä painavan. Dafnella on virkeitä ja ei niin virkeitä päiviä. Toisena päivänä hän jaksaa edelleen useamman pidemmän lenkin päivässä mutta toisinaan häntä ei huvita yhtään, jolloin lenkkeily on vähäisempää. Eilen oli taas ”ruutipäivä”, hirmuisella hipalla useampi pidempi lenkki ja illalla tuli vielä ns. iltahömppä, jolloin pitää leikkiä jne. No tänään muoria onkin sitten väsyttänyt aika tavalla. Noin kolme vuotta sitten Dafnelta löytyi aika iso kasvain virtsarakosta ja eläinlääkäri ei kamalasti toivoa antanut. Mutta kasvain ei ole sen päivän jälkeen Dafnea kiusannut ja elämä on jatkunut niinkuin ennenkin.

Nerolla on ikää nyt n. 8 v. mutta meno ei ole hiljentynyt. Terve ollut kaikin puolin ja hieno kaveri sienimetsällä. Nerosta on ihana ajaa jänistä, hirveä, mikä vaan liikkuu, mutta oravat ei ole vielä suuhun tippuneet puun juurella odottamisesta huolimatta (ellei yritä kiivetä perään).

Nerolla vauhtia riittää ja hänen kanssaan käydäänkin extra lenkkejä kun Dafne ei oikein jaksa. Toisinaan tämän omatahtoisen herran kanssa saa edelleen ottaa pieniä matseja kun hän ei pidä tietyistä naapuruston koirista tai muuten vaan tulee hyviä hajuja nenään, säännöt ja opetukset tuppaavat unohtua.

Kotona koirat nukkuvat kanssani makuuhuoneessa omalla pedillään. Ovi on aina kiinni kissojen takia (niitä on niin monta etten itse mahtuisi sänkyyn ollenkaan). Mutta ovet ei Neroa pidättele – vaikka olisin poissa 15 min., hän on ehtinyt jo sänkyyn asti pyörimään vaikka hyvin tietää ettei sänkyyn saisi mennä. Välillä hieman hermoja raastavaa mutta minkäs teet, niin rakastettavia molemmat.

Onhan tässä vuosien varrella kaikkea sattunut mutta niistä on selvitty ja kaikki hyvin.
Kissojen kanssa nämä ovat parhaita kavereita ja aika neutraalisti suhtautuvat kavereiden vieraileviin koiriin. Aivan mahtavia ystäviä, omia rakkaita!

Näin meillä nyt ja toivottavasti saamme vielä monia hienoja yhteisiä vuosia!
Hienoa syksyä ja talven alkua kaikille! Ja Kiitos Katarina hienosta työstä mitä teet ja Super ISO Kiitos edelleenkin aivan mahtavista koirista!

Syysterveisin,
Jenni, Dafne, Nero + kissat Piki, Piipero, Alli ja Rudolf

Neron kuulumisia 12.9.2016

Nero tuli minulle mutkien kautta v. 2002. Herra on nyt hienossa 16–17 vuoden iässä mutta edelleen oikein elämässä kiinni, aina lenkille lähdössä jne. Tietysti ikä tuo mukanaan rajoitteita ja alkaa hieman kroppa antamaan periksi, mutta elämäniloa löytyy !!!

Aika sissi tämä meidän Nero !!!!

Neron kuulumisia 2.6.2017

Vanhaherra Nero (tuli minulle v. 2002) on nyt ehkä noin 18 v. korvilla mutta edelleen jaksaa porskuttaa! Pieniä lenkkejäkin tekee mielellään vielä – pitäähän se kulmakunta käydä merkkaamassa :-). Toki vanhan koiran harmeja – kuulo & näkö hieman heikentynyt – mutta muuten aika reipas ikäisekseen. Joskin monesti olen huomannut, että ei halua kuulla/nähdä minua, jokin muu asia on mielenkiintoisempi. Nerolla on kaverina seropinarttu Iita (n. 7 v.) ja kaksi kissaa. Ja tietysti 6-vuotias tyttöni, joka rakastaa eläimiä yli kaiken. Onneksi Nero on ollut aina kaikinpuolin terve ja on ollut nyt vanhemmitenkin, että saa viettää vanhuutensa ilman suurempia sairauksia. Aivan SUPER HIENO koira !!!

Kaikki perheessäni ja ystäväni ihmettelevät, millainen sissi Nero on. Mutta sitä hän juuri on, suuri sissi – rakkaani NERO !!!

Neron kanssa on tapahtunut kaikenlaista vuosien varrella. Nero on tosiaan nimensä veroinen. Muutama vuosi sitten olimme isäni ja koirieni kanssa sienimetsällä, ja Nero otti ja hävisi. Jonkin ajan päästä ohi meni nainen hevosen kanssa ja isäni kysyi onko näkynyt harmaata koiraa, nainen totesi että istuu tuolla auton vieressä – minun auton. Nero oli varmaan ajatellut että tylsää, odottelen tässä! Nero on aina ollut ihan hullu sorsien perään, mikä on aiheuttanut monia koomisia/kauhun hetkiä. Kyydistä jäi kerran kun lähdin mökiltä kauppaan kun koira ui sorsan perässä, mutta istui mökkitien risteyksessä kuin liftari konsanaan kun tulin takaisin. Mega ison hirvenpäänkin raahasi naapurista muutama vuosi sitten – kyllä naapurit nauroi. Kerran jäi tässä hiljan naapurin supikoiraloukkuun jne… Elämä ei ole ollut tylsää Neron kanssa !!!

Kuulumisia kodista 8.10.2017

Nero on edelleen oma fiksu itsensä, vaikka ikää on niin pirun paljon. Järki juoksee ja hajuaisti on mitä parhain – varsinkin kun ruuasta on kyse.

Aivan ihme koko koira !!!!! Olen jo monta vuotta valmistautunut hänen kuolemaansa. Kesällä 2016 kaivoin pihaankin jo kuopan valmiiksi Nerolle, että jos sattuu kuolemaan talvella, mutta tuntuu, että Nero aavisti asian eikä edes piruuttaan kuole ;-) – (joopa joo, omia vitsejäni)

Mutta aivan SUPER ihmeellinen / ihana koira, on Nerolla ihan älytön elämänpalo kun vieläkin jaksaa porskuttaa !!!