Nunnu

Lisätty:elo 30, 2004

4 vuotias
Narttu
Suomessa
Nunnu on arka narttu, jonka ikä on vielä arvoitus, sillä suuhun ei ole vielä päässyt kurkkaamaan. Nunnu ei ole kuitenkaan vanhus eikä pentuikäinenkään. Nunnu on todella sympaattinen ja rakastettava koiruus, vaikka siihen ei kunnolla saanutkaan kontaktia. Nunnu kuitenkin söi nätisti kädestä, mutta perääntyi koppiinsa, kun lähemmäs tuli enemmän ihmisiä. Nunnu ei käyttäydy aggressiivisesti vaikka sitä vetäisi luokse ketjusta ja tyttönen yrittää kovasti itsekin kontaktia, rohkeus ei vaan vielä riitä. Nunnun elämä ei ole ollut helppoa ja se on tullut tarhalle tiineenä. Nunnu tarvitsee ehdottomasti rauhallisen ja osaavan kodin, jossa se saa totutella normaaliin elämään kaikessa rauhassa. Nunnu nuoli lopuksi käsiä ja tuli aina vain lähemmäs, jos vain aikaa olisi ollut tarpeeksi, sen olisi saanut myös lenkille. Nunnu puolustaa tällä hetkellä omaa koppiaan muilta koirilta, äidin vaistot alkavat nousta pintaan, mutta muuten Nunnu tuntuu olevan vapautunut ainakin urosten seurassa. Nunnu ei hauku eikä rähise, niin kuin monet arat koirat ja uskommekin sen rohkaistuvan tarhalla missä sitä ei lyödä eikä kohdella kaltoin. Nunnu jäi monenkin ihmisen mieleen, eikä ihme, sillä se saa kaikkien sympatiapisteet ja kauniin harmahtavan ruskea turkki sekä erikoiset korvat ja nappisilmät kiinnittävät huomiota. Säälistä Nunnua, eikä muitakaan koiria saa kuitenkaan ottaa ja aran koiran ottamista tulee harkita tarkkaan. Nunnulla ei ole enää pitkä aika synnytykseen, joten se tullaan siirtämään tarhalla häkkiin.

Nunnu synnytti tarhalla koppinsa alle 6 pentua viikolla 36. Vastasyntyneiden pentujen selviytyminen tarhaoloissa, varsinkin syksyllä ja talvella, on todella epätodennäköistä, joten emme vastaanota kyselyitä Nunnun pennuista.

21.09.04 Nunnu tulee hoitopaikassaan muiden narttujen ja uroksien kanssa hyvin toimeen sekä sisällä että ulkona. Toki jos koirista joku on liian kiinnostunut Nunnun vauvoista se varoittaa silloin ihan ymmärrettävästi tunkeilijaa. Nunnu ei varsinaisesti pelkää vieraita ihmisiä enää, on vain varauksellinen. Kotihoitajaansa Nunnu on täysin kiintynyt ja meinaa revetä liitoksistaan kun hoitaja tulee kotiin. Nunnu ei hauku, ainoastaan kerran on sen suusta päässyt haukun tyylinen ääni kun se näki ulkona kissan.

Nunnu on kotihoidossa Kirkkonummella.