Olia

Lisätty:touko 30, 2011

n. 10 kuukautinen
Narttu
Suomessa
n. 10kk ikäinen steriloitu Olia elää siskonsa Merin kanssa Viktorin tarhalla Latviassa. Jostain syystä muut koirat kiusaavat siskoksia ja tästä syystä Olian ja Merin on päästävä pian pois tarhalta. Olia on äärettömän ihmisrakas ja se haluaa ihmisen syliin ja pussailee kovasti. Olia on myös erittäin kiltti. Tulevan kodin haasteena on Olian opettaminen hihnassa kulkemiseen sekä tytön energisyys. Tuntuu, että Olia ei siskonsa tavoin malta olla hetkeäkään paikoillaan. Osittain käytös voi johtua stressistä, mitä tarhaolot ja toisten koirien kiusaaminen tytöissä aiheuttaa. Mutta jokatapauksessa tulevan kodin tulee varautua siihen, että Olia ei alkuun osaa kulkea hihnassa ja että tytön stressi voi purkautua ei-toivotullakin tavalla kuten esimerkiksi tavaroiden maisteluna sisällä.

Olia ja Meri joutuvat elämään eristyksissä muusta koiralaumasta, josta syystä niiden kodin löytymisellä on KIIRE.

Olian säkäkorkeus on n.50cm ja tyttö on hyvin hoikkarakenteinen.

Olia sai kodin heinäkuussa 2011.