Papu (ent. Äpu)

Lisätty:syys 06, 2010

Kuulumisia kodista 4.10.2010

Moi!

Vaihdoimme Äpun nimen heti alkuun helpommin suuhun sopivaksi Papuksi – painotus pysyi samanlaisena! Papu on viimeisen viikon aikana ollut jo selvästi leikkisämpi ja energisempi, eikä enää ihan niin vakava :) Ollaan tutustuttu lähialueen lenkkimaastoihin ja koirapuistoon, mutta reviirin laajentamisyritykset aiheuttavat vielä hämmennystä ja paniikkia. Eli tutulla alueella kyllä sujuu hihnassa kävely ja juoksu ajoittain jo oikein hyvin ja rennosti!

Papu osaa hienosti pyytää ulos tarpeilleen, joskaan ei ääneen – emme ole kuulleet vieläkään sen haukkuvan. Mitään jäynää ei ole tehnyt, mutta hampaat on todistetusti tehokkaat: muutama kestäväksi luultu lelu on leikeissä tuhoutunut, ja ohut pentuhihna napsahti poikki jouduttuaan kerran poskihampaiden väliin… Papu tykkää kaikenlaisesta hääräämisestä, mukaanlukien harjaaminen ja kuraisten käpälien pyyhkiminen, eli kaikki sellainen sujuu.

Ohessa muutama kuva, jotka voit vaikka lähettää eteenpäin Viroon kuulumisten kera. Vanhempieni samojedi kävi kylässä juuri viikonloppuna.

terkuin Reetta

Kuulumisia kodista 7.2.2011

Ohessa muutama tuore kuva Papusta, jonka 1-vuotissynttäreitä juhlimme 15.1. Cesar-hyytelöstä muovatun kakun kera. Kaikki on sujunut hyvin, ja Papu on sopeutunut perheeseemme mainiosti. Synttäripäivän aamuna alkoi Papun ensimmäinen juoksu, ja vuotoa kesti pari viikkoa. Nyt odottelemme, että päästään taas koirapuistoon tuttujen kanssa leikkimään ja juoksemaan.

Eläinlääkärissä kävimme Kaarinan eläinklinikalla, jossa palvelu oli hyvää! Lääkäri myös kehui Papua kauniiksi ja totesi, että Papulla on ison koiran hampaat. Niitä on maltillisesti käytetty mihinkään kiellettyyn- kunhan vaan riittävästi puuhataan ja liikutaan :)

Turun seudun agilityurheilijoiden seuraava alkeiskurssi alkaa kevään aikana, ja tarkoitus olisi päästä sinne Papun kanssa. Lumesta Papu on ollut innoissaan, ainoastaan liukkaalla kävely on aiheuttanut luimistelua. Onneksi kevyt otus pystyy kävelemään lumikasojenkin päällä.

Eipä tässä sen kummempia, kevättä odotellessa!

terveisin Reetta Pihlajavirta.

Äpu sai oman kodin syyskuussa 2010.