Rüblik

Lisätty:loka 19, 2012
1-vuotias
Uros
Suomessa

Pojun kuulumisia 2.3.2017

Rüblik, tuttavallisemmin Poju, saapui meille tammikuussa 2013. Yhteistä taivalta on takana siis jo vähän reilut neljä vuotta. Pojasta on kasvanut upea ja viisas koira, joka on kiintynyt meihin ja erityisen paljon etenkin mieheeni :) Upea asia sinänsä, koska se oli todella varautunut miehiä kohtaan ja edelleenkin jotkut tietyntyyppiset miehet eivät vain ole Pojun mieleen.

Nykyisin asutaan maalla omakotitalossa, jonka takapiha on aidattu. Pojulla on siten ihan oma koirapuisto, jossa pääsee kaahaamaan ja toteuttamaan vahtikoiran taitojaan. Metsät ovat lähellä ja siellä käydäänkin paljon lenkillä. Jäljestäminen metsässä on Pojun mielestä parasta puuhaa :D  Pojun motoriikka ja lihaksisto on kehittynyt hurjasti. Aluksi Pojua pysyi pitämään vapaana metsässä lähettyvillä, mutta viettien kasvaessa liian voimakkaasti, suoritetaan lenkit metsässä nykyisin ihan  hihnassa.

Poju on kyllä varmasti yksi maailman parhaista koirista <3  Välillä on vieläkin haasteita Pojun kanssa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois (edes niitä haastavampia).

Ja josko jossain vaiheessa löydettäisiin Pojulle vielä sopiva koirakaveri  laumaan :)

Kuulumisia kotihoidosta 10/2012

Rublik eli nykyiseltä nimeltään Poju on ollut Suomessa hoidossa maaliskuusta saakka. Tämän vuoksi meillä on siitä kovasti tietoa ja pystymme siksi etsimään sille sen juuri sopivan kodin. Pojun uuden kodin suhteen kaikkein tärkein seikka on liikunta ja sen saaminen. Poju on erittäin aktiivinen nuori herra, joka käy hoitajansa kanssa vähintään 10 km:n lenkkejä päivittäin. Muutaman päivän Poju saattaa jaksaa hieman lyhyemmillä lenkeillä, mutta sitten alkaa hössöttäminen ja riehuminen. Toisin sanoen Poju etsii kotia, joka pystyy sitoutumaan joka päivä lenkittämään poikaa reippaasti.

Poju on kokeillut hoitajansa kanssa myös useita koiraharrastuksia. Se pitää tottelevaisuusharjoituksista sekä vesipelastuksesta ja nämä harrastukset voisivat kuulua sen elämään myös jatkossa. Sen sijaan jäljestäminen ei ole Pojun juttu, koska siinä pitää irtaantua ihmisestä kauemmaksi, ja agilityyn Poju on motoriikaltaan hieman liian kömpelö. Poju siis etsii ihmistä, jonka kanssa saa touhuta yhdessä kaikkia kivoja asioita.

Asumismuodolla ei Pojulle ole väliä, koska se asuu tälläkin hetkellä kerrostalossa. Ihan hirvittävän vilkkaaseen kerrostaloon emme sitä kuitenkaan suosittele, sillä tällöin se saattaa hieman vahtia. Poju ei siis tarvitse omakotitaloa asuinpaikakseen. Ellei sitten ole tarjolla jokin vaikkapa hevostalli tai vastaava, jossa saa kulkea koko ajan omistajansa mukana. Yksikseen Poju ei pihalla liiku, eikä siten saa liikunnantarvettaan tyydytettyä.

Poju tulee toimeen kissojen ja toisten koirien – myös urosten – kanssa. Tosin Pojua ei luovuteta toisen nuoren uroksen kaveriksi, koska aikuistuessaan saattaisi tulla kilpailua reviiristä ja ihmisistä.

Mikäli koet olevasi sopiva koti ja ihminen Pojulle, ota yhteyttä. Muistathan kuitenkin, että Poju todella tarvitsee paljon liikuntaa.

Rublik sai oman kodin tammikuussa 2013.