Seara

Lisätty:marras 15, 2013

7 vuotta
Narttu
Romaniassa
Seara on elänyt elämänsä Bukarestin kaduilla, ehkä ollut joskus vähän aikaa jonkun koirakin, kunnes ihmiset eivät ole enää halunneet sitä pitää ja hylänneet kadulle. Jossain vaiheessa Seara joutui pahamaineiselle kunnalliselle koiratarhalle. Tyttö oli tiineenä, ja synnytti yhden ainoan, lumivalkean tyttöpennun, päivänä, jolloin Romaniassa astui voimaan tuo kamala katukoirien tappolaki.

Seara ja tyttöpentu saatiin kuitenkin tarhalta turvaan ja ne ovat siitä asti asuneet Magdan talossa ja ihmiset ovat huolehtineet niistä hellästi. Kun pentu oli pieni, ne olivat talon olohuoneessa, mutta Seara alkoi kaivata ylleen vapaata taivasta ja vierelleen kavereiden ääniä ja tuoksuja. Se haukkui ikäväänsä öisin. Siispä pennun tultua isommaksi, ne muuttivat talon aidatulle suojaiselle takapihalle, jossa muut koirakaverit olivat lähempänä.

Seara (ilta) on elänyt kovan elämän kaduilla ja sillä on varmaan ollut monet pennut hoidettavanaan. Arvioimme iäksi n. 7 vuotta, mutta se voi olla nuorempi tai vanhempi. Se vaikuttaa muuten varsin hyväkuntoiselta eikä sinänsä pelkää ihmistä, mutta se tarvitsee rohkaisua voidakseen taas luottaa ihmisen hyvyyteen. Mukava, lempeä koirakaveri olisi varmasti Searalle hyväksi. Korkeutta rouvalla on n. 40 cm ja sen turkissa on upea suklaanruskea sävy.

Ota yhteyttä PiaanLuovutussopimus