Senni

Lisätty:loka 19, 2012

7 vuotias
Narttu
Suomessa
23.9.2011: Senni sai kodin 2004 ja etsii nyt uutta kotia itsestään riippumattomista syistä. Nykyisen omistajan elämäntilanne on muuttunut paljon viimeisen kahden vuoden aikana ja Sennille on vaikea löytää tarpeeksi aikaa. Senni tarvitsisi enemmän aikaa kuin mitä nykyinen omistaja sille pystyy antamaan, joten uuden kodin etsiminen tuntui tässä kohdassa ainoalta vaihtoehdolta.

Nykyisen omistajan kertomaa:

Senni on tullut minulle jo pentuna ja se tuli suoraan Virosta. Aluksi Senni asui kerrostalossa ja pärjäsi hyvin siellä, viimeiset 4 vuotta se on nyt asunut omakotitalossa.
Senni on tosi sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja tulee kaikenikäisten lasten kanssa toimeen. Tulee toimeen useimpien koirien ja myös kissojen kanssa.

Senni on aina ollut perusterve. Senni vetää hihnassa. Sennillä on tällä hetkellä hyvät, kivuttomat vedonesto-valjaat, joissa se ei pysty vetämään. Toivottavaa olisi kuitenkin harjoitella sen kanssa tulevaisuudessakin hihnakäytöstä, sillä nyt se ei vedä valjaiden takia. Vuosien hihnassa vetämisen takia, kannattaisi ehkä panostaa vähän sen fysiikkaan, eli käyttää esim. koirahierojalla. Senni on asunut kaupungissa koko ikänsä, viime vuodet siis omakotitalossa, jossa on saanut haukkua esim. kotiintullessa. Uudestaan kerrostaloon sopeutuminen vaatisi luultavasti pientä harjoittelua aluksi.

Sennillä on ollut käytösongelmia (lähinnä turhautumisesta johtuvia), mutta sen kanssa on pari viimeistä vuotta tehty paljon hommia ja tilanne on paljon parempi. Sennillä on yksinolo-ongelmia vieraissa paikoissa, mutta ei omassa kotona. Se jää rauhassa odottamaan esim. autoon tai kaupan eteen ja joillekin kavereille, missä on ollut hoidossa. Yksinolo sujuu, kun sitä aluksi harjoitellaan uudessa paikassa kanssa.

Senni haukkuu ja riehuu kotiintullessa, joten kerrostalossa sitäkin joutuu ehkä harjoittelemaan jälleen (tilannetta varmasti helpottaa rauhallisempi ympäristö, nyt Senni asuu 5.n ihmisen kanssa ja trafiikki on välillä vilkasta). Samoin Senni on todella huomionkipeä ja suorastaan hankala, jos saa vaatimalla huomiota. Senni tarvitsee muutakin tekemistä kuin sohvalla makoilua ja kun se ei ole turhautunut, se osaa myös rauhoittua.

Remmirähjäys. Tätä on harjoiteltu tosi paljon ja suurimmalle osalle vastaantulijoista ei enää hauku. Kyse on enemmänkin turhautumisesta hihnassa (tai aitauksessa), kuin aggressiivissuudesta. Tämän harjoittelua täytyy myös jatkaa tulevassa kodissa.

Senni ei ole todellakaan mikään vanhus, vaan sen kanssa voisi esimerkiksi harrastaa jotain, kunhan perusasiat saa ensin kuntoon.
Esimerkiksi hajutyöskentelyssä Senni on hyvä.

Sennin säkäkorkeus on vajaa ja painoa tällä sirolla neidillä on n. 20 kg.

Sennin uusi omistaja löydettiin etsintäkuulutuksen avulla huhtikuun lopulla 2013 Sennin oltua hänellä jo vuoden.