¨

Siri (ent. Sirle)

Lisätty:elo 04, 2014

Enkeli
Narttu
Suomessa
Rakkaalla lapsella oli tosi monta nimeä. :)

Kirjoittelen tässä nyt tämän kirjoituksen Siristä, jonka toivoisin päätyvän koiraenkeleiden sivuille, koska rakkaani tuli minulle teidän kautta rikastuttamaan elämääni. Nyt vasta pystyn siihen.

Siri

Kun sinut näin ensimmäisen kerran pelastetaan koirat sivustolla en enään saanut sinua mielestäni. Näin kuvassa kauniin katseesi ja uppouduin niin olemukseesi, että unohdin varmasti puolet asioista, mitä sinusta oli kirjoitettu. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, vaikka en tiennytkään millaisiin seikkailuihin se meidät veisi. Ensimmäisen kerran kun tavattiin, kävelit vain minun ohitse, etkä edes nuuhkaissut mennessäsi. Kun tulit sisälle asuntooni, kävelit asunnon ympäri parissa viuhahtavassa sekunnissa, kunnes huomasit minun hölmistyneen ilmeeni ja tulit nuuhkaisemaan “ai sä oletkin se joka asuu täällä, kiva”. Sitten menit sohvalle. Olit valinnut jo paikkasi, ja sulatit sydämeni. Tämän hassun ensi kohtaamisen jälkeen odotin vielä kaksi viikkoa ennen kuin pääsin hakemaan sinut kotiini. Siitä se sitten lähti meidän yhteinen taival. Matkaamme kuului sekä ylä-,
että alamäki, itkua sekä naurua. Leikkiä, metsästystä ja ruokailuja sekä hemmotteluhetkiä. Tärkeintä kuitenkin oli se, että
koimme ne yhdessä. Olit luonani 6 ihanaa vuotta. Sitten tuli päivä kun kaikki romahti. Olimme lähteneet retkeilemään, kun siitä niin tykkäsimme. Kaikki oli hyvin ja silminnähden nautit reissustamme, kunnes tuli kipu. Hirvittävä tuskainen kipu, jota en pystynyt enään sinulta poistamaan. Nyt sinun on parempi vihreämmillä laitumilla ilman kipua. Tämän laulun sanat
ovat sinulle. Kiitos, että rikastutit elämääni niinkin monta vuotta.

There’s a lady who’s sure all that glitters is gold
And she’s buying a stairway to heaven.
When she gets there she knows, if the stores are all closed
With a word she can get what she came for.
Ooh, ooh, and she’s buying a stairway to heaven.

(led zeppelin, stairway to heaven)

Mami

03.02.2008 Siri etsii uutta kotia mieluiten ainoana koirana. Siri on nykyään n. 7 vuotias.

Nykyisen kodin kertomaa
Haimme äitini kanssa Sirin Tampereelta maaliskuussa 2003. Siri asui kanssani 3 kuukautta kahdestaan, jonka jälkeen kotiutui toinen koirani Kasmir (Totti) kesäkuussa 2003.
Siri tuli alussa suhteellisen hyvin toimeen muiden koirien kanssa, pientä epävarmuutta oli ilmassa. Ystäväni sakemanniurokselle ensin muristiin epäluuloisena, mutta pian ne hyväksyivät toisensa. Kasmirillekin paikka näytettiin muutamaan kertaan.

Alussa kävimme koirapuistossa muutaman kerran Sirin kanssa, mutta lopulta Siri rupesi hyökkäämään ihan minkä koiran tahansa kimppuun. Siihen loppui puistossa käynti. Lapsia kohtaan Siri on aina ollut epäluuloisen oloinen. Pelokas?

Toukokuussa 2006 laumaan liittyi, riskit tuntien, iso kokoinen nuori uroskoira Prints.

Kolme kuukautta Printsun saapumisen jälkeen kerrostalossamme sattui tulipalo. Asuimme neljännessä kerroksessa ja tulipalo sai alkunsa kakkoskerroksesta. Olin pois kotoa Kasmirin kanssa, Siri ja Prints kotona. Palomiehet menivät asuntoomme sisälle moottorisahan avulla, Siri oli karannut metsään ja Prints oli jouduttu kantamaan ulos. Löysimme Sirin pari tuntia myöhemmin metsästä. Tämän jälkeen mielestäni Sirin stressitaso on noussut huomattavasti. Se myös rupesi pelkäämään haalaripukuisia miehiä.

Muutimme asumaan toiseen taloon palon jälkeen. Siellä haukkuminen sitten alkoi kunnolla. Saimme kaksi varoitusta kovaäänisestä haukusta ja muutimme sitten tänne nykyiseen asuntoon.

Nykyinen asuntomme on pienempi kuin edellinen ja tuntuu että Sirin stressi on vain pahentunut. Siri pissii sisälle, pari kertaa sängyllekin. Olen yhdistänyt nämä pissimiset siihen, jos jotain epänormaalia on tapahtunut. Esim muutto (pissi jokaisen muuton jälkeen sänkyyn, ensimmäisen viikon aikana), uusia vieraita käy, vieraita käy tiuhaan, joku kaveri jää yöksi, siivoan, jos olen vaihtanut huonekalujen järjestystä& jne.

Siri vetää jonkun verran hihnassa, kiihtyy muita koiria nähdessään, rähisee.

Kaikesta huolimatta, Siri on tietenkin ollut mulle erittäin rakas koira. Se on hellyydenkipeä ja älykäs. Rakastaa huomiota ja rapsutuksia.

Maaliskuu 2003
Sirle on syntynyt ja elänyt elämänsä ensimmäiset lähes 2 vuotta läheisen kalatehtaan alueella. Jalostamon työntekijät pitivät syntyneestä pentueesta huolta ja onnistuivat löytämään kodit muille pennuille, mutta pienintä ja heikointa Sirleä ei huolinut kukaan. Se sai kuitenkin elellä tehtaan alueella. Ensimmäisen yönsä Varjupaikissa se sai viettää sisätiloissa, ehkä ensimmäistä kertaa eläessään ja oli hämmentynyt, mutta onnellinen saamastaan huomiosta ja hellyydestä. Sirle ei ole niin arka ihmisiä kohtaan kuin itseksensä kasvaneet koirat usein ovat, vaan pikemminkin nöyrä ja nyt jo iloinenkin, joka selvästi kaipaa ihmisen läheisyyttä. Sirle on n. 50 cm korkea.