Svea

Svean oma kummi oli From Karoliina-blogi. Valitettavasti Svea ei kuitenkaan selviytynyt ja siirrettiin enkeleihin tammikuussa 2013.

Svea tuli pelastetuksi kunnalliselta koiratarhalta lähes vahingossa. Ensi silmäyksellä näytti siltä, että tämän hengenvaarallisesti nälkiintyneen ja muiden, isojen koirien kauttaaltaan verille purreen koiran eteen ei kertakaikkiaan mitään ole enää tehtävissä. Kohtalo kuitenkin oli kirjoittanut Svealle toisenlaisen polun, ja pian hän löysikin itsensä Magda’s Angel Placesta kuivien ja pehmeiden vällyjen keskeltä. Svea suhtautui puhtaalla ilolla hänelle puettuun takkiin, ja todellisella tarmolla hänelle tarjottuun ruokaan – jos ei varaansa pitänyt, oli ruokkijan hansikas muutamaa sormenpäätä vailla :)

Svean kotiuduttua parin päivän ajan alkoi huomio kiinnittyä hänen lysähtäneeseen olemukseensa. Kun häntä tarkemmin päästiin tutkimaan, huomattiin että toinen takajalka on jossain vaiheessa murrettu ja se oli luutunut itsekseen väärään asentoon. Nyt onkin Svealla edessään parantumisen tie niin yleiskunnon, kuin tämän jalankin osalta. Pitkä on matka mutta ainakin tällä matkalla on valonpilkahduskin näkyvissä – Svea on nyt turvassa ja lämpöisessä,  saa tarvitsemaansa hoitoa sekä jonakin päivänä oman, rakastavan kodin.

[gdl_gallery title=”Svea” width=”210″ height=”205″ ]

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020