Tania

Lisätty:elo 23, 2014

2 vuotias
Narttu
Steriloitu
Suomessa
Tanian ikioma kummi on Sarita L.

Tania on iloinen, mutta arka tyttö. Tästä huolimatta neitonen on alkanut vihdoinkin rohkaistua aikalailla. Se tulee ihmisen luo, katsoo silmiin ja kieputtaa häntäänsä niin, että koko takapää heiluu. Välillä tyttö antaa myös silittääkin kunnolla. Arkuus pulpahtaa kuitenkin silloin tällöin esiin ja tyttö pompahtaa varmuuden vuoksi kauemmaksi.

Tania on ollut tarhalla jo vuoden ja vaikka tulee nyt mukaan kummikoiriin, niin on myös suoraan kotia etsivissä koirissa. Sillä jos löydämme Tanialle hyvän ja sosiaalistamisessa ja rohkaisussa taidokkaan kodin, on sen kohdalla myös adoptio mahdollinen.

Tästä kummikoiriin >>

Tanialla on korkeutta vähän yli 40 cm ja painoa n. 15kg. Se on hyvin kaunis että terveen sekä sopusuhtaisen oloinen koira, joka tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa, eikä ainakaan tarhaoloissa hauku paljon.

Kuulumisia tarhalta 06/2015: Tania on päässyt arkuudestaan ja on osoittautunut varsinaiseksi peppukärpäseksi, joka haluaa vain halia, syliä ja maharapsuja. Muista koirista ja mistään esteistä välittämättä se vain suunnistaa aitaukseen tulleen ihmisen luo. Tyttö on yhtä hymyä ja täysin valmis omaan kotiin.

Sai oman kodin lokakuussa 2015.