Touko (ent. Katingo)

Lisätty:Lok 19, 2012


Uros
Suomessa
 2.7.2012 Touko (ent. Katingo) etsii nyt uutta omaa kotia yhdessä asuinkumppaninsa Simpan (ent. Marko) kanssa.

Syynä uuden kodin etsimiseen on elämänmuutos, jonka seurauksena asunto on pienentynyt sen verran, ettei kissoille ole riittävästi elintilaa. Touko ja Simppa haluaisivat muuttaa mielellään yhdessä uuteen kotiin, mutta selviävät kyllä, jos joutuvat erilleen.

”Perheenjäsenten parissa Simppa hakee huomiota usein Toukoa enemmän. Touko on myös sosiaalinen, mutta viihtyy enemmän omissa oloissaan. Touko pelkää ajoittain vieraita ihmisiä, etenkin miehiä. Lasten kanssa he eivät ole olleet juurikaan tekemisissä.”

Touko sai oman kodin joulukuussa 2012.

21.6.2006 Katingo on vilkas ja ystävällinen nuorukainen. Tulee muiden kissojen kanssa hyvin toimeen, mutta lapsiin poika ei ole tottunut ja juoksee varmuuden vuoksi perheen pienimpiä piiloon. Koiria ei edellenkään pelkää, eikä osaa itseään puollustaa, vaikka tarve olisikin, joten jos tulevassa kodissa on entuudestaan koira, sen on oltava ehdottoman ystävällinen kissoille. Katingon veli Marko lähtenyt jo aikoja sitten omaan kotiin, mistähän löytyisi Katingollekin se oma rakastava koti?

8.4.2006 Katingo on kovasti kasvanut eikä ole enää riippuvainen veljestään millään tavoin. Pojat nukkuvat eri paikoissa ja kulkevat yksinään, eivät enää yhdessä toistensa tukena ja turvana. Sylikissa Katingo ei vielä ole mutta varmasti ajan kanssa kun se oppii enemmän ja enemmän luottamaan siihen ettei ihmiset todellakaan tee pahaa niin voi olla että se alkaa viihtymään sylissäkin. Katingo ei pelkää koiria eikä myöskään osaa niitä varoa milläänlailla niin hyvässä kuin pahassakaan. Katingo on veljeksistä pienempi koonsa puolesta.

Marko ja Katingo on pelastettu erään kerrostalon kellarista johon todennäköisesti ovat syntyneet. Niitä ruokki eräs mies päivittäin mutta miehen jouduttua lähtemään pitkäksi aikaa työmatkalle hän pyysi kotihoitopaikkamme pitäjältä apua josko hän voisi ottaa ne koska ei pysty niitä viemään lopetettavaksikaan. Niinpä nämä pikku veijarit pääsivät kotihoitopaikkaan ja kohti parempia aikoja. Pentujen tullessa kotihoitopaikkaan ne olivat todella villejä koska niiden ainoa ihmiskontakti oli ollut mies joka kävi niitä ruokkimassa muttei saanut ollenkaan koskea pentuihin. Ensimmäiset viikot pennut luikkivat piilosta toiseen ja tutkivat asuntoa vain ihmisten ollessa poissa näköpiiristä. Nyt tilanne on täysin toinen =)

Valkoharmaa poika Katingo on luonteeltaan hyvin utelias ja siitä tuli hyvin nopeassa ajassa todella reipas ja ihmisrakas kotikissa. Katingo tulee hyvin toimeen niin ihmisten, koirien kuin kissojenkin kanssa. Felv+Fiv-testit negatiiviset.