¨

Viola

Lisätty:touko 18, 2014

Enkeli

Narttu
Romaniassa
Violan kummeja ovat Pirjo V., Marja-Riitta J. ja Oiva L.

Joulukuussa 2013:
“Kunnallisen tarhan pitkän häkkijonon päädyssä, toisten häkkien takana nurkassa makasi kaunis, vaalea, toivonsa menettänyt äitikoira hytisten kylmästä. Sen vieressä kyyhötti yksi ainoa hämmästyneen oloinen pieni pentu. Talvi teki tuloaan ja näillä kahdella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä enää pitkään. Ehkä pentujakin oli ollut enemmän, mutta ne olivat jo menehtyneet.

Kun menin katsomaan koiria lähempää, äitikoira ei reagoinut mitenkään, mutta pieni pentu katsoi minua suoraan silmiin ja alkoi juosta äitinsä ympärillä raivoisasti haukkuen, kuin suojellakseen tätä. Kuin ilmoittaakseen, että ottakaa minut ja äitiparkani mukaan.

Onnistuimme saamaan koirat turvaan, nyt niiden elämä muuttuu paremmaksi, vaikka ne vielä ovatkin hyvin arkoja ja pelokkaita. Äitikoira sai nimekseen Viola, joka tarkoittaa orvokkia. Orvokki on kevään kukka ja näillä koirilla on nyt mahdollisuus nähdä vielä monta uutta kevättä. Viola ja sen pentu pääsivät aluksi asumaan toisen äitikoiran ja sen pentujen kanssa ja olivat täysin sovussa keskenään.”

Tarhalla sairastui talven kylmyydessä äkilliseen hengitystieinfektioon useita pentuja, joista osa menehtyi, Violan pentu oli yksi näistä. Pentu, joka aiemmin pelasti äitinsä varmalta kuolemalta, siirtyi itse koiraenkeliksi. Viola on edelleen arka ja pelokas. Sen mielestä eivät ole häipyneet ihmisten sitä kohtaan tekemät julmuudet. Se ei ymmärrä, että ihmiseen voisi ehkä myös luottaa. Viola katselee ihmistä kiinnostuneena, mutta juoksee huolissaan kauemmas. Tyttö tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja hellää huolenpitoa, oppiakseen jonain päivänä, että ihminen voi olla ystävä.

Violasta tuli alkuvuodesta 2015 enkeli ja siirtyi luotamme sateenkaarisilloille. Nyt on suuri ikävä tyttöä, juoksethan onnellisena ja rohkeana!