REI
Kuulumisia kodista 8.8.2007 Kiitos kirjeestäsi. Rei- koira, adoptoitu 26.11.2004 tallinnasta. Rei
koira voi hyvin. Syö raksujen lisäksi vain kotona tehtyä ruokaa
(yleensä riisiä +lihaa). Vatsavaivatkin ovat loppuneet viimeisen
vuoden aikana. Vain ns. normaalin vuorokauden kestäviä vaivoja ilmenee
joskus. Elänlääkäriä ei ole kuitenkaan juuri tarvittu.
Rei on oppinut täysin koiran tavoille, ei ryntäile päättömästi
enään ympäriinsä. Kuitenkin Rei on aina leikkiin valmis
ja tottelee kiitettävästi. Rei on ehkä maailman kiltein koira
muille eläimille sekä ihmisille. Kokonaisuudessaan paras valintamme,
mitä olemme koskaan tehneet. Hyvää kesän jatkoa täältä kesä kodistamme
Vihdistä.
Rei on 28.10.03 syntynyt villikkopoika joka rakastaa yli kaiken ihmisten seuraa.Se hyppii, pusuttelee ja haastaa leikkimään yksivuotiaan innolla ja riemulla eikämalta päästää ihmistä edes vessaan yksin. Rei on ikiliikkuja jonka voisi kuvitella hyvin agilityradalle tai muun vauhdikkaan harrastuksen pariin. Rei tulee toimeen toisten koirien ja kissojen kanssa mutta saattaa ärsyttää hösellyksellään rauhaarakastavampia yksilöitä. Kun Rei tuotiin tarhalle, se joutui täysin paniikkiin ja lakkasi syömästä, joten poika pääsi kotihoitoon Eestin puolelle. Kotihoitopaikassaan poika ei ole tuhonnut paikkoja eikä naapureilta ole kuulunut valituksia vaikka nuoriherra on päivät yksin kotona. Rei ei ole oppinut vielä täysin sisäsiistiksi. Se on kevytrakenteinen, säkä n.55cm