"Rita on hieman varautunut mutta ystävällinen narttu.
Se on n. 2-vuotias ja sopusuhtainen.
Todella tarkkaavainen."
Rita on kotiutunut meille todella hyvin. Rocky ja Rita muodostavat
kaksikon, josta ei äkkiä arvaisi etteivät he ole viettäneet koko elämääsä
yhdessä. Riehakkaat leikit ulkona lumen pöllytessä ovat voimakaksikon
rakkain harrastus. Sitten voikin jo lepäillä vieretysten sisällä kuin
parhaat kaverukset.
Papparainenkin on ottanut neidon hyvin vastaan, mitä
nyt välillä pitää ärähtää, jos ruokakuppia pyritään kaverina tyhjentämään
tai tullaan liian liki herran nukkuessa. Muutoin ei ole ollut
minkäänlaisia ongelmia.
Eläinlääkärissä on käyty, neiti on kaikin puolin
kunnossa ja rokotukset reilassa. Hellyyttä ja rakkautta neiti oikein
pursuaa, pusuja ja haleja täytyy antaa ja saada päivittäin. Oikein kun
tuntuu, että pitää liki päästä, niin neitohan kirmaisee syliin kerälle
makaamaan kuin olisikin kissa konsanaan.
Kaikki on mennyt mukavasti,
kiitos teille kun saatoitte meidät yhteen!
Ystävällisin terveisin: Rita
ja Merja Kyllönen, Suomussalmi