ROKI
Roki osaa peruskäskyt: tänne, sivulle, istu, maahan, paikka, irti, ei, ei koske, ole hyvä, etsi, nouda, anna tassu, toinen tassu. Irti ja paikka ovat sellaisia käskyjä,
joissa on vielä parantamisen varaa.
Roki vahtii ihmisten ollessa kotona. Se haukahtelee ja murahtelee hieman kerrostalossa kantautuvia ääniä. Yksin ollessaan se kuitenkin osaa olla hiljaa,
mutta saattaa joskus syödä kenkiä.
Roki tulee toimeen ainakin narttujen kanssa. Aikuistuttuaan se ei ole hirveästi tavannut muita uroksia kosketusetäisyydeltä. Kissat kiinnostavat Rokia hyvässä mielessä.
Se nuolee niitä, mikäli kissa vain päästää lähelle.
Roki on epävarma perheen ulkopuolisista ihmisistä ja se vahtiikin näitä ihmisiä, mikäli heitä tulee kotiin kyläilemään.
Se jatkaa vahtimista niin kauan kunnes väsyy ja nukahtaa. Muutaman kerran on käynyt niin että se on säikähtänyt ohi kulkevaa ihmistä ja
ilmeisesti tuntenut tämän uhkaksi lattialla maatessaan, ja napannut jalasta tai kädestä kiinni.
Rokille etsitään kokenutta kotia, jolla on aikaa paneutua koulutukseen ja jossa se saisi olla paljon ulkona. Roki tykkää ulkoilla; haistella, etsiä keppejä ja
juosta vapaana metsässä. Nykyinen koti epäilee ongelmien johtuvan koulutuksen puutteesta, sillä heillä ei ole siihen tarpeeksi aikaa.
Myös synnynnäinen arkuus vaatii uudelta omistajalta hieman työtä, jotta Rokin epävarmuuden vieraita ihmisiä ja kovia ääniä kohtaan saisi pois.
Rokia ei anneta lapsiperheeseen.
Yhteydenotot Minna Tauriaiseen myös loman aikana
Roki on Suomessa syntynyt ex-varjulaisen Larissan pentuna 4.8.2002. Roki on vilkas ja leikkisä poika, joka kaipaa paljon huomiota.
Se on arka uusia ihmisiä kohtaan, se haukkuu tuntemattomille ihmisille ja sen niskakarvat nousevat pystyyn, mikäli ihmiset tulevat liian lähelle.
Roki kuitenkin tutustuu melko nopeasti uusiin ihmisiin parhaiten leikin kautta. Jos vieras ihminen alkaa leikittämään Rokia vaikkapa pallolla,
siitä saa pian kaverin itselleen. Rokin sisaruksetkin ovat arkoja, joten ominaisuus on todennäköisesti perimässä.
Takaisin