Nämä 5 sisarusta syntyivät Tallinnan kaduille 24.4 josta ne vietiin turvaan emon kanssa.
Pennut ovat luonteeltaan hyvin reippaita ja ihmisrakkaita lapsukaisia jotka pitävät
sylissäolosta, silityksistä ja puuhasteluista ihmisten ja sisariensa kanssa. Emo on saanut
jo kodin. Pennut syövät reippaasti ja osaavat käyttää hienosti hiekka-astiaa hädän yllättäessä.
Rolex on väritykseltään muuten kokonaan musta poika mutta vatsassa sillä on pieni valkoinen täplä.
9.8.06 Rolex saapui yhdessä sisariensa kanssa suomeen kotihoitoon 5.8. Rolex on kotiutunut hoitopaikkaan
todella loistavasti, tuntuu kuin se olisi aina ollut meillä.Rolex löysi heti myöskin uusia
leikkikavereita ja suunnilleen samaa ikäluokkaa olevan poikapennun Kustin kanssa ne riehaantuvat
välillä oikein tosissaan ja silloin ei kannata ainakaan kantaa vesikuppia kädessään koska olet
"tulilinjalla". Tämä hyvin hellyydenkipeä poika on väritykseltään hyvin upea pikimustainen komistus
jolla on valkoinen läiskä mahassa. Rolexin leikkiminen äityi eräänä iltana niin villiksi että
hoitopaikan aikuisella kissalla meni hermot ja se kävi Rolexin kimppuun. Poika murisi
pesäkolossaan koko illan tämän selkäsaunan jälkeen mutta jo seuraavana päivänä se riehui
kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämän vuoksi Rolexin kohdalla lukee kiire-teksti
josko sille löytyisi pian oma koti ja näin vältettäisiin tilanteet jatkossa eli rauha
palautuisi maahan.
Rolex sai kodin elokuussa 2006.