ROMANOV

Romanov on noin 6-vuotias koiraherra, joka oli tarhalle tullessaan arahko, mutta alusta asti kuitenkin ystävällinen kaikkia kohtaan. Tämän kadulta pyydystetyn herrasmiehen tasainen ja vähäeleinen käytös hurmaa välittömästi hieman rauhallisemmista koirista pitävän ihmisen. Romanov ei häiriinny ympärillään raivoisastikin räyhäävistä uroksista, eikä myöskään lenkillä välitä vastaantulijoiden haukuista. Ainakin flexin kanssa liikkuessa se oli ihanteellinen kävelykumppani, eikä vetänyt kertaakaan narua loppuun saakka. Tuntuu, että Roman on tottunut kissojenkin seuraan. Se ei hätistele niitä, eivätkä kissat säikähdä sen vienoja tutustumisyrityksiä. Sisätiloissa tämä komistus tutkiskeli rauhallisesti paikkoja, eikä tallonut pienimpiä pentujakaan jalkoihinsa. Romanov on säkäkorkeudeltaan noin 65 cm

Kuulumisia kodista 27.12.2007

Roma on erittäin ihana ja komea kaikkien ihmisten sydäntensulattaja rauhallisella ja empaattisella olemuksellaan :)

Kuulumisia kodista 24.8.2008

Tämä vuosi on mennyt taas tosi vauhdilla eteenpäin, on kuitenkin ollut hauskaa ja todella ihana kesä! Romalla on alkanut kuono jo harmaantua kokonaan mutta se ei haittaa menoa kuitenkaan, Roma voi hyvin ja on iloinen koira :) Kesällä päästiin ensimmäisen kerran merelle myös, näyttipä tykkäävän menosta lämpimällä säällä!

Terveisin: Merilei ja Romanov


Takaisin