Romi on n. 6-vuotias villakoirasekoitus poika, joka järkyttyi omistajansa kuolemasta todella pahoin. 2 viikkoa se eli auton alla josta ei suostunut liikahtamaankaan.
Ihmiset toimittivat Romin lopulta Loomade hoiupaikkaan 23.12. 4 päivää myöhemmin Romi kyhjötti hiljaa ja surullisena häkissään, se ei ollut suostunut syömään
kertaakaan koko aikana. Menin häkkiin ja Romi haisteli minua pari kertaa innottomasti. En luovuttanut vaan istuin häkin lattialle ja päätin odottaa. Eikä kestänytkään
kauaa kun romi tuli takaisin nuuskimaan ja aikansa tarkkailtuaan päätti kiivetä syliini josta ei sitten suostunutkaan enää lähtemään vaan takertui etutassuillaan
käsivarteeni kiinni ja painoi päätään takin sisään. Meillä ei olisi ollut paikkaa urokselle, mutta en voinut jättää pientä kuolemaan mahdollisesti nälkään.
Niin matkustimme kotiin jännittäen muun lauman reaktiota tähän pieneen urokseen. Pelko oli turhaa, sillä
Romi kipitti hännäntöpö heiluen sisälle kuin tuttuun paikkaan. Vanha kaukaasianpaimenkoirasekoitus uroksemme tuijotti hetken tulokasta, nuuhkaisi ja
alkoi heiluttaa häntäänsä. Vanha leikattu uroksemme, joka ei yleensä aluksi tykkää sukupuoleen katsomatta kenestäkään, ei kiinnittänyt Romiin mitään
huomiota ja pienin ja vanhin uroksemme huomasi vain että äippä tuli kotiin ja oli innoissaan. Jostain syystä tyttölaumamme ei ollut yhtä suopea uutta
herraa kohtaan, mutta Romi väisteli kunniakkaasti rähähdyksiä joita neitokaisemme esittelivät. Kissojen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa,
Romi tuntuu tykkäävän kovasti kaiken ikäisistä ja kokoisista kisuista.
Voisi ajatella että Romi sopeutuisi minne vain, mutta yksi ongelma sen kanssa on. Romi tahtoo olla rakkaan ihmisensä kanssa koko ajan samassa tilassa.
Se ei tuhoa paikkoja mutta haukkuu perään joten kerrostaloon se ei sovi. Ulkoilu Romin kanssa on miellyttävää. Se on pirteä ja touhukas, mutta ei kisko hihnassa.
Romi on kova pusuttelemaan ja lempipaikka on tietysti sylissä, mahdollisimman lähelle ihmistä painautuneena.
Pikkuherra on tällä hetkellä todella laiha, takkuinen ja haisevakin mutta nämä asiat saadaan varmasti kuntoon ajan kanssa. Romi on säkäkorkeudeltaan
n. 34cm ja rakenteeltaan villakoiramaisen siro.
Kuvia kodista 3.7.2007
