ROMY
Romy on yksi Tropicanan omista lapsista ja Tropicana on kasvattanut pentunsa hyvin, sillä Romy on erittäin tasapainoinen, iloinen ja pirteä neitokainen. Romy rakastaa leikkiä toisten pentujen kanssa ja onkin yleensä se, joka aloittaa leikin. Mikäli leikkiseuraa ei löydy, Romy tyytyy pelailemaan leluilla itsekseen. Laiskan pulskeaa kissaa haluavan ei kannata Romya edes harkita, neidolla on sellaiset menohalut, että leikkikaverikin olisi tarpeen. Romy tulee kaikkien kanssa toimeen, oli sitten kyse oman lauman eläimistä, ihmisistä, lapsista tai ventovieraista. Neito ei turhia arastele, mutta ei ole kuinkaan mikään pahantahtoinen riiviö, jolla olisi aina pahat mielessä.
Romyn puolesta kuulumisia kodista kertoo tiikeri kissa 19.3.07:
Hei, olen Tiikeri (ent. Smoky). Nimeni sain isoista tiikerin tassuista ja olemuksesta.
Kun tulin kesällä vuonna 2005 Suomeen, olin tosi huonossa kunnossa sairasteluni takia. Pääsin hoitopaikkaan muiden kissojen kanssa jossa minua hoivattiin ja pikku hiljaa aloin vahvistumaan. Hoitopaikassa meitä kävi katsomassa yksi ihminen, joka auttoi lääkityksessä ja piti meille seuraa.
Kesän jälkeen huomasin lähteväni tämän ihmisen mukaan, uuteen kotiin, jossa minulla oli muita kissoja seurana. Totuin hyvin talon tavoille (vai tottuiko muut omille tavoilleni). Paljon oli uusia asioita kohdattavana ja ihmeteltävänä.
Pienempänä en innostunut leikkimisestä ollenkaan, en kai vain tiennyt kuinka kivaa se voikaan olla. Sen opin seuraamalla muita ja sen jälkeen ilo irtosikin kattoon. Kaikki eivät olleet kylläkään samaa mieltä, sen verran riehakkaaksi leikkiminen meni. En tajua miksi sain kuulla ?ei?-sanaa jatkuvasti, pitihän nyt pöydät ja hyllyt olla tyhjillään, eihän tavaroiden paikka ole muualla kuin lattialla :)
Halusin kovasti leikkiä uusien leikkikavereiden kanssa, mutta toinen kissoista alkoi vain sähisemään minulle, vaikka vain halusin leikkiä.Ajattelin etteikö minusta enää tykätä, mietinkin miten tässä nyt käy, joudunko lähtemään toiseen kotiin. Mutta minulle oltiin etsimässä leikkikaveria. Siitäkös riemastuin ja odotin innolla koska uusi kaverini tulee kotiin.
Syksyllä sitten saapui Romy pentu. Ihmettelin että kuka perheeseen saapuu kun sohva ja sänky peiteltiin muovilla. Ei niillä sitten ollutkaan mitään merkitystä, Romy on käynyt ensimmäisestä illasta asti kiltisti asioimassa hiekkalaatikolla. Tulin hyvin toimeen Romyn
kanssa, kuten myös perheen muut kissat. Iloitsin kun sain leikkikaverin. Välillä leikkiminen riistäytyy liian rajuksi, mutta Romy osaa kyllä pitää puolensa sen verran ettei auta kuin perääntyä kiltisti. Romy on energinen pakkaus, joskus liiankin:)
Romy on kovin hellyydenkipeä ja välillä tulee ruuhkaa syliin kun kaikki haluavat yhtä paljon huomiota. Itse kyllä jätän monesti nuo hellyys tuokiot muille. Silloin vain kun muut eivät näe, että olen vähän pehmo: )
Minusta on kasvanut iso ja painoakin on kertynyt 6 kg. Kuulemma minua ei enää tunnistaisi samaksi kissaksi, olenhan kasvanut siitä melkoisesti. Olen kuullut sanottavan että olen lungi jätkä, pelottavan viisas (mitä se sitten tarkoittaakin..) Romy haluaa kertoa tähän väliin olevansa maailman onnellisin kissa! On oikein ikiliikkuja (vaikea kuvauskohde), on aina sielä missä tapahtuu, tykkää kaikesta ja kaikista (myös jopa minusta).
19.10.05: Romy on alkanut taas pissimään muuallekin kuin hiekkalaatikkoon. Neito tarvitsee uuden kodin mahdollisimman pian. Romy tykkää olla sylissä, mutta viihtyy parhaiten ihmisen harteilla. Romy on kova leikkimään leluilla ja kiipeilee mielellään kissojen kiipeilytelineessä. Romy kehrää heti vähästäkin huomiosta, ja sylistä laskettaessa yrittää saman tien takaisin. Kaikin puolin erittäin sosiaalinen neiti. Useimmiten Romy nukkuu vaatekaapissa talon toisen kissan vieressä. Käy ihmettelemässä myös talon koiria, joiden luota kuitenkin vetäytyy kastuessaan tarpeeksi märäksi, koirien osoitettua siis kiintymystään. Ruoaksi hän on saanut friskies junior kuivamuonaa, pääasiassa ja lisäksi välillä saman valmistajan märkäruokaa kastikkeessa, sekä kissan tonnikalaa. Kyseiset märkäruoat ovat erityisesti pikku neidin mieleen.
09.10.05: Romyn sisäsiisteys ongelma on poistunut, joten koti pitää Romyn.
03.10.05 Romy etsii uudelleen kotia.
Romyn väritys on erikoinen, hieman äitinsä kaltainen, väritys taitaisi virallisesti olla jotenkin harmaaraidallinen-kilpikonna. Romya ei annettaisi mielellään ainoaksi eläimeksi, sillä neito rakastaa nukkua toisten eläinten kyljessä kiinni ja kaipaa ehdottomasti leikkiseuraa.
FeLV + FIV negatiiviset
Kuulumiset kotihoitopaikasta:
Romy on hyvin sosiaalinen ja ihmisrakas kissa. Se rakastaa kiipeä syliin, olkapäille, pyöriä jaloissa ym kunhan vaan saa olla ihmisen lähellä. Kova kehräys käy koko ajan kun pieni kerjää rapsutuksia ja palloleikit ja kiipeileminen on todella hauskaa. Romy tulee hyvin toimeen muiden kisujen kanssa ja meno onkin välillä erittäin riehakasta.
Takaisin