ROOMEO

Roomeo on n. 5 vuotta sitten Suomeen tulleen Larissan pentu, joka nyt etsii uutta kotia.

11.10.2007 Roomeolla on aikaa löytää uusi koti tämän kuun loppuun asti. Loppuuko tämän toimintaa kaipaavan pojan elämä tähän vai olisiko Roomeolle sittenkin olemassa joku... ? ..joku, jolla on taitoa ja tietoa ymmärtää, ohjata, harrastaa ja todella puuhata tämän hienon koiran kanssa. Joku joka ymmärtää stressaantuneen koiran mieltä, koiran jonka on sivuuttanut ihmisvauva ja ihmisvauvan tarpeet, koiran jolle ei kenelläkään näytä olevan aikaa enää, koiran joka haluaa yksinoikeudella rakastaa juuri häntä rakastavaa perhettä, koiran joka tarvitsee vain reippaan johdonmukaista opastusta, ettei sen tarvitse olla huolissaan perheestään...


16.10.2007 Roomeon tapasi heinäkuussa pariskunta, joka ihastui siihen. Heidän kertomaa:
Perhe kokonaisuudessaan oli kotona ja Roomeo otti meidät iloisesti vastaan. Sen lyhyehkön ajan jonka sisällä vietimme, Roomeo oli hyvin eläväinen ja osoitti ystävällistä mielenkiintoa vieraita kohtaan. Tippaakaan aggressiivinen tai vaikea hän ei ollut, lapsen antoi puuhata täysin omiaan. Ehdotimme ulosmenoa ja Roomeohan lähti tosi innostuneena. Narussakin kulki siihen nähden hyvin, että kaltaisensa terve hyväkuntoinen uros tarvitsee paljon tekemistä! Mieheni kanssa otti yllättävänkin hyvin -uusi vieras ihminen- katsekontaktia ja oli hyvin yhteistyöhaluinen. Nautti valtavasti kun sai pellolla vapaasti juosta ja hakea keppejä. Ulkoilun aikana ohitsemme myös kulki sekä muita koiria, lastenvaunuja, että kokonainen pelijoukkue nuorisoa. Roomeolta ohitus sujui täysin mutkattomasti.

Muutamien päivien jälkeen Roomeo vieraili perheen kanssa meillä. Hän tarkasti kaikki paikat hyvin huolellisesti ja meni rohkeasti korkealle parvekkeellekin. Tehtiin joitain makupalatemppuilujakin, jotka meni hyvin. Roomeosta mieleeni jäi vahvasti uimareissu; Olimme merenrannalla ja Roomeo nautti suunnattomasti uimisesta ja kun sai hakea keppejä merestä.

Roomeo on herkkä ja fiksu koira, joten vaistoaa, että on sivuhenkilönä. Kaipaisi paljon enemmän huomiota ja kaiken sivussaolon jälkeen moisen totisesti ansaitsisikin. Rotutaustansa puolesta hänen tulisi saada sekä fyysistä että älyllistä tekemistä. Roomeo on ihana koira. Tavatessamme vaikutti hyvin tasapainoiselta ja ilmeisen terveeltäkin. Uskon, että jo pelkkä vahva urheilu, johon hän saisi energiaansa purkaa auttaisi stressinpurkuun. Huipputärkeää on myös saada varmuus ja luottamus omaan ihmiseen. Roomeossa on ainesta vaikka mihin enempäänkin, kun hänelle suotaisiin paljon rakkautta ja aikaa, itsevarmuuttaan vahvistavia kokemuksiakin!


Heinäkuu 2007 Nykyinen koti kertoo Roomeosta seuraavasti:

Roomeo on syksyllä 5 vuotta täyttävä suloinen uros koira. Roomeon äiti luultavasti on rottweilerin ja boxerin sekoitus, isukista ei ole tietoa. Roomeo oppii nopeasti uusia taitoja ja rakastaa ulkona peuhaamista. Kesäisin Roomeo on innokas uimari. Lempiharrastus on lelujen, keppien ja pallojen hakeminen ja etsiminen (tosin noudon jälkeen nauttii leluista itse eikä yleensä palauta niitä heittäjälle?) Mieluiten Roomeo ulkoilee vapaana juosten pelloilla tai metsässä. Kävimme vuosi sitten verijäljen alkeiskurssin ja Roomeo tykkäsi siitä todella paljon. Kävelylenkkien alussa Roomeo usein villiintyy, mutta osaa kuitenkin kävellä remmissä melko hyvin. Roomeo ei tule toimeen muiden koirien kanssa, lukuun ottamatta muutamaa vanhaa tuttua. Roomeolla on erittäin voimakas suojeluvietti, varsinkin emäntäänsä se suojelee todella paljon. Kylään tuleville uusille vieraille haukkuu yleensä puolisen minuuttia jonka jälkeen on kaikkien paras kaveri ja pyytää rapsutuksia. Vanhat tutut saavat erittäin innokkaan vastaanoton. Roomeo on kotioloissa erittäin rauhallinen ja kaipaa paljon rapsutusta ja halauksia kun taas ulkona rakastaa purkaa energiaa leikkimällä.

Roomeo etsii uutta kotia koska perheeseemme syntyi vauva ja huomasimme että Roomeo ei sovi perheeseen, missä on pieni lapsi, koska aikaa ei enää riitä tarpeeksi Roomeon tarpeisiin eikä Roomeo itse tunnu pitävän lapsista. Roomeo etsii kotia jossa on innostusta touhuta ja lenkkeillä säännölliseesti Roomeon kanssa. Roomeo ei sovi perheeseen jossa on ihan pieniä lapsia tai muita kotieläimiä. Uudella omistajalla olisi hyvä olla kokemusta koirista ja mielellään isoista koirista. Roomeo on elänyt koko elämänsä kerrostalossa eikä haukkumisesta ole ollut suuria ongelmia, ilmoittaa kyllä olemassaolostaan ajoittain. Mieluiten Roomeo kuitenkin sopisi joko omakoti- tai rivitaloon jossa saisi vahtia omaa pihaansa ja makoilla ulkoilmassa.


Roomeo sai uuden kodin lokakuussa 2007.


Takaisin