Vauhtia ei tule uupumaan missään siellä, missä Rubiin on pyörähtänyt. Vauhtimimmi etenee iloisena, nauravat hymyhuulet lerpattaen. En tiedä, kumpi meistä pyöri enemmän lenkille lähtiessä, Rubiin vai minä siellä remmin perässä :)

Rubiin on reipastakin reippaampi, seurallinen ja iloluonteinen n. 1,5 vuotias tyttö. Vauhtimimmin säkä on n. 45-50 cm ja koiran koko siro olemus kertoo sen janoavan elämässä seikkailuja, puuhaa ja tekemistä. Toki Rubiin osasi hieman rauhoittuakin lenkillä, kun kuvasimme häntä, tarkkaillen kuitenkin tilannetta ympärillään koko ajan. Rubiinin käytöstä voi osin selittää stressilläkin, mutta uskon hänen olevan kotioloissakin melkoisen aktiivinen koira.

Rubiin ei haukkunut lähtiessämme kävelemään, vaikka toiset koirat nostivat sille melkoisen metelin. Päinvastoin tuntui, että tyttö haluaisi käydä tervehtimässä kaikkia kavereitaan. Rubiin ei paljon ottanut kontaktia minuunkaan sen verran hänen ajatuksensa harhailivat tulevissa hetkissä tarhan ulkopuolella. Meno oli kovaa ja hihna kiristyi aikalailla lenkin alkuvaiheessa. Kuvauksien jälkeen, kun Rubiin oli hetken rauhoittunut, meno remminpäässä oli jo helpompaa. Takaisin häkkiin mennessä tyttö joutui kirsut vastakkain toisen nartun kanssa, joka alkoi murisemaan hänelle. Neiti päästi pientäkin pienemmän murahduksen, joka oli kestoltaan muutaman nanosekunnin ja sen jälkeen kaikki oli taas hyvin.

Rubiin etsii aktiivista ja toimeliasta kotia. Vinkkinä maaseuduille annan, että Rubiin on kuuleman mukaan todella hyvä hiirepyydystäjä ;) Tästä suloisesta neidistä joku saa elinikäisen lenkkikaverin, seuralaisen ja kainalonlämmittäjän itselleen.

Kaunis Rubiin-neiti odottelee omaa kotia Pärnun tarhalla.

10.9.2008 Rubiin on steriloitu.

Rubiin sai kodin lokakuussa 2008.

9.10.2008 Rubiin etsii uutta kotia.

Rubiin jäi omaan kotiinsa.

28.10.2008 Olin perjaintai-iltana Rubiinin kanssa pitkällä kävelylenkillä, mukana oli myös äitini ja hänen shelttinsä. Rubiin on innokas lähes koko lenkin ajan ja halusi nuuskia kaikki tienpientareet. Kotimatkan loppuosan kävelimme omakotitaloaluella, jossa kulki välillä autoja ja ihmisiä ohi. Rubiin osoitti muutamaa autoa kohtaan suurta kiinnostusta ja yritti hyppiä niitä kohti.

Erään auton tullessa takaapäin Rubiin nykäisi lujasti ja kaulapannan lukko napsahti auki. Huusin Rubiinia ja yritin saada sen palaamaan takaisin, mutta koira jatkoi juoksemistaan. Mutkan takaa vastaantulevien kaistalta tuli auto. Käänsin katseeni pois enkä nähnyt tarkalleen mitä tapahtui, kuulin vain inhottavan äänen. äitini kertoi Rubiinin jääneen auton etupyörän alle. Kun seuraavan kerran katsoin, Rubiin makasi tiellä ja yritti nostaa itsensä ylös, mutta se oli ilmeisesti halvaantunut hartioista alaspäin. Rintakehä pullotti ja hengittäminen oli raskasta. Juoksin Rubiinin luokse siirtämään sen pois ajoradalta jalkakäytävälle ja pysäytin kohti ajavan auton.

Paikalle ilmestyi useita ihmisiä, olin itse aivan shokissa enkä tarkalleen tiedä mistä he kaikki tulivat ja mitä minun olisi pitänyt tehdä. Eräs nuori mies yritti tavoittaa poliisia, mutta kaikki yksiköt olivat varattuina. Hän selvitti puhelintiedustelusta päivystävän eläinlääkärin numeron. Soitin Nokialle ja sain osoitteen. Viereisessä talossa asuva mies lupasi kuljettaa meidät sinne. Rubiin nostettiin maasturin takaosaan, itse menin takapenkille sitä rauhoittelemaan.

Rubiin yritti useasti matkan aikana nousta ylös, mutta vain yläruumis liikkui. Kun pääsimme päivystykseen, eläinlääkäri totesi että selkäranka oli murtunut ja aiheuttanut halvauksen. Mitään ei olisi enää tehtävissä. Juuri kun lääkäri oli pistämässä Rubiiniin rauhoittavan piikin, sen silmät lasittuivat ja lääkäri totesi sydämen pysähtyneen. Koska meillä ei olisi ollut Rubiinille tiedossa hautapaikkaa, se jätettiin eläinaseman pakastimeen odottamaan tuhkausta. Sovimme ja maksoimme kaiken samalla kertaa. Sama mies, joka oli meidät Nokialle kuljettanut, ajoi meidät ystävällisesti takaisin kotipihaan. Kun pääsimme kotiin, en osannut muuta kuin juosta itkien kissani luokse ja halata sitä oikein pitkään ja lujasti.

Meillä oli vain kolme viikkoa yhteistä aikaa. Toisaalta se on hyvä, jos olisimme olleet kauemmin yhdessä niin suruni olisi ollut vielä suurempi, jos mahdollista. Toivon vain, että Rubiin oli onnellinen tämän ajan Suomessa. Ainakin tein parhaani sen hyvinvoinnin eteen ja sain aina vastalahjaksi innokkaat silmät ja heiluvan hännän. Erityiskiitos Katalle, joka jaksoi olla tukena ja turvana koko ajan. Minulla ja Rubiinilla olisi ollut vielä paljon oppimista, yhteisiä iloja ja suruja. Tapaamme vielä Sateenkaarisillalla, juoskoon pikku tiikerini siihen asti vihreällä niityllä sydämensä kyllyydestä.

Rubiinia ikuisesti kaivaten
Christina