RUFFI
20.05.04
Ruffi on muuttunut tarhalla aivan toiseksi koiraksi, se ei ole
enää arka, vaan ottaa ihmisen ilolla vastaan ja höseltää.
Ruffi on kuitenkin edelleen alistuvan oloinen, mutta se
kehittyy todella nopeasti parempaan suuntaan. Ruffi ei kolmen
päivän arkana kertaakaan ärähtänyt, perääntynyt tms. vaan
vaikutti avoimelta mutta hieman reppanalta nuorelta tyttöseltä
Tyttö on tuotu kodista.
Ruffin kuulumisia elokuussa 2007 Ruffi (ent. Pocahontas) on paimenkoira, jolta tarvittaessa löytyy myös
särmää. Ruffin rotusekoitus on arvoitus -siinä täytyy
olla saksanpaimenkoiraa, shelttiä, ehkä jotain vinttikoirankin tapaista...
Tai sitten se on vain valloittava sekoitus kaikkea mahdollista. Luultavasti
se on "tosi kuuluista venäläistä sirkuskoirasukua"
tai "etelävirolainen Pöltsämaan noutaja" tai "slovakialaisen
Istrian paimenkoiran virolainen serkkutyttö"... Taustoista emme
tiedä, mutta sen tiedämme että Ruffi on maailman kiltein, sopeutuvaisin,
viisain ja ehkä kauneinkin koira -ainakin oman isäntäperheen
mielestä! Ruffi on nyt asustanut hieman yli kolme vuotta Espoon Haukilahdessa. Ikää
sillä on noin viisi vuotta. Vuosien myötä arasta, mutta hyväsydämisestä
koirasta on tullut oman arvonsa tunteva koiraneiti... tai pikemminkin poikatyttökoira.
"Minni" * on utelias rämäpää (ei vierasta vieraita
paikkoja ja menee ensimmäisenä sisään uuteenkin paikkaan),
ei kovin siisti ja kun on kiire eteenpäin nostaa koipeaan pissatakseen.
Paimenkoiramainen miellyttämisen halu näkyy päällimmäisenä
mutta sen alla piilee hyvinkin särmä luonne - varsinkin muut samanikäiset
nartut ja itseään pienemmät koirat laitetaan mielellään
ojennukseen. Käytöstapoja pitäisi hieman pehmentää
sillä ainakin pari kertaa Ruffi on käytöksellään
saanut provosoiduksi pienen kärhämänkin, eikä valitettavasti
suostu alistumaan edes amstaffi-nartulle. En usko että Ruffi on pentuna
saanut harjoitella koirasosiaalisia taitojaan. Arkuus näkyy edelleen
joissakin asioissa - kovaääniset nuorisojoukot ja huudot saavat
Ruffin usein haukahtelemaan hermostuneesti, hämärässä
tai metsässä se on erityisen varuillaan ja pysyttelee lähellä.
Huppariasuiset tai nahkatakkiin pukeutuneet mieshenkilöt ovat myös
pelottavia, samoin ihmiset jotka kävelevät jotenkin omituisesti,
kepin kanssa tai ontuen -näitä täytyy ehkä haukkua tai
ainakin tulla isännän tai emännän jalkoihin pakoon. Toivottavasti
arkuus vielä vähenee kun näihin tilanteisiin hiljalleen totutellaan.
Kaiken kaikkiaan Ruffi suhtautuuu varauksellisesti vieraisiin ihmisiin, erityisesti
miehiin. Ruffi oli ilmeisesti ollut kotikoira - se hallitsi peruskäytöstavat
hyvin heti alusta asti. Perusiisteys ja ruokailutavat olivat tarhalla hieman
unohtuneet, mutta muissa käytöstavoissa ei ollut moittimista. Lievän
kerjäämisenkin se on tainnut oppia nykyisiltä omistajiltaan...
Yritimme alkuun selvittää Ruffin alkuperää ja taustoja.
Kun se jäi yksin kotiin, lievitimme sen mahdollista koti-ikävää
pitämällä venäläistä radio Sputnik-kanavaa auki
- mutta venäjänkieliseen puheeseen se ei juurikaan reagoinut. Vuotta
myöhemmin todistimme hauskaa tilannetta kun eräs latvialainen vanhempi
mieshenkilö puhui Latvian kieltä koirallemme -koko koiran eleet
ja olemus muuttui ja kroppa heilui... Joko puheen nuotti muistutti mukavista
pentuvuosista, tai sitten tuon vieraan kädessä ollut kahden kilon
kassi pakastettua villisianlihaa sai koiramme kerrankin suhtautumaan suopeasti
myös miespuoliseen vieraaseen. Nykyisin radiossa soi useimmiten Suomipop
tai vastaava, Ruffi kuuntelee pikemminkin ulkoa sisään kuuluvia
koiran haukahduksia... Ruffi on kissamainen koira. Heti Ruffin tultua meille olimme mökillä,
jonka rannassa kurnutteli valtava joukko sammakoita. Ihmettelimme hetken aikaa
kun Ruffi viihtyi niin hyvin yksin pihalla -kunnes selvisi että se kissamaisesti
pyydysti sammakon ja sen jälkeen mutusteli sen parempiin suihin. Ja sitten
nuolemaan emännän naamaa. Ruffi on hellyyydenkipeä ja kaipaa
ihmisen lähelle. Läheisyyttä kavatessaan se tulee sohvalle
viereen, painautuu aivan vasten koko painollaan ja työntää
kuononsa kaulalle. Aluksi Ruffi oli todella huomaamaton ja vähän
liiankin miellyttämisenhaluinen. Kotiutumisen jälkeen omaa luonnetta
ja taitoa koiramaiseen kommunikointiin on löytynyt yhä enemmän
- huokauksia, murinoita ja korinoita. Tarhalla minua evästettiin tiedolla
että porkkanat ja omenat ovat Ruffin herkkua, myöhemmin myös
pienet "herkkutikut" ovat osoittautuneet tärkeiksi palkkioiksi
ja herkkupaloiksi. Hyvin usein lenkin jälkeen Ruffi menee istumaan "tikkujemman"
eli siivouskomeron oven eteen ja, mikäli on omasta mielestään
käyttäytynyt palkkion veroisesti, alkaa vaatia omaa osuuttaan hyvin
määrätietoisesti murisemalla ja vähän kissamaisesti
maukuen - aluksi hyvin hiljaa ja sitten jo vähän äänekkäämmin.
Joskus konsti tepsii, joskus ei... Palkkioautomaattia meillä ei ole.
Ruffi pitää Gourmee-ruuasta. Ensimmäisenä syksynä
Ruffin ollessa meillä saimme paljon peuranlihaa pakastimeen. Olin ottanut
pakasteesta vajaan kilon peuranpaistin sulamaan, tarkoituksena että mieheni
laittaa meille "jotain erikoisen herkullista". Jätin paistin
tiskipöydälle lautaselle ja Ruffi jäi kuuliaisesti vahtimaan
taloa sillä välin kun kävimme kaupassa. Tulimme kiireellä
takaisin kotiin, mies ryntäsi keittiöön alkaakseen ruuanlaiton.
Ihan hyvä - mutta paisti vain oli poissa! Kesti hetken ennen kuin tajusimme
lähes näkymättömän koiramme syyllisen ilmeen ja tutkimme
jälkiä hieman tarkemmin. Ilmeisesti Ruffi oli kyllästynyt odottamaan
-tarttunut jämäkällä niskaotteella jäiseen paistiin
kiinni, pudottanut sen ensin keittiön lattialle (verijälki), ottanut
sitten paremman otteen ja raahannut viestin olohuoneen vaalealle matolle,
jossa paisti oli lopullisesti "teurastettu". Vajaa kilo jäistä
lihaa 21 kiloisen koiran vatsassa sai koiran paitsi noloksi myös melko
pinkeäksi, paistin sulattelu taisi kestää useampia päiviä.
Rangaistus? Konttasimme lattialla osoitellen jälkiä ja joukoturkkamaisesti
mylvien "peura, peura, hyi!" ja suljimme koiran pois laumasta (toiseen
huoneeseen). Tällä rangaistuksella oli ehkä psyykkisesti suurempi
vaikutus omistajien mielenrauhaan (syödessämme pikaspaghettia) kuin
koiraan, tosin vielä muutama viikkokin tapahtuman jälkeen riitti
vain sanoa turkkamaisesti "peura" ja Ruffi katosi vähin äänin
keittiöstä toiseen huoneeseen. Itse opin sulattamaan paistit mikron
sisällä -ehkä se on reilumpaa myös koiraa kohtaan! Silloin
kun mahdollista Ruffi osallistuu ruuanlaittoon vakiopaikaltaan leikkuulaudan
alta pitämällä huolta lattialle tipahtavista sattumista. Kun
ottaa esille veitsen ja paprikan ja leikkaa ensimmäisen siivun koira
on hetkessä passissa leikkuulaudan alla. Ruffi haukkuu, onneksi vain ulkona ollessaan. Koirakavereiden saaminen on
vaikeaa, sillä laumassa Ruffilla on omalaatuinen tapaa haukkua ja komentaa
- siten että koko pää nyökähtelee haukkumisen tahdissa.
Tai jos Ruffi ei järjestä koiralauman asioita se ajaa pienempiään
takaa. Nykyisin vain nuo pienikokoiset koirakaverit, jotka suostuvat juoksemaan
Ruffin "saaliina" ovat valitettavan harvassa... Ruffi ehkä
näkee mielessään uljaan borzoin ajamassa takaa kaniinia mutta
pieni griffoni ei välttämättä koe kovinkaan hauskana Ruffin
hampaiden nipistystä omassa kankussaan... Ruffi tottelee hienosti. Lenkillä se saa yleensä olla irti koska
se tulee kutsuttaessa luokse. Tämän kouluttaminen onnistui aluksi
pelkin taputuksin ja kehuin mutta motivaatiota on kiva pitää yllä
pienillä herkkutikun palasilla. Pihkaiset kävyt ja omenat ovat hauskoja
saalistettavia joita tuodaan lenkiltä kotiinkin asti. Oikeastaan Ruffin
vuosi menee niin että alkusyksystä lenkillä huvitellaan pyydystämällä
ruohikosta puista tippuneita omenoita tai haetaan "suutuntumaa"
ruusunmarjoihin -pyydystetään suuhun, heitellään niitä
ilmaan ja isketään tassulla lisää vauhtia. Syksyllä
käydään myös mustikassa tai poimimassa vadelmia eli mennään
makaamaan mustikanvarpuihin ja napsitaan marjoja suuhun. Ruffi pysyttelee
yleensä lähellä. Käpyjä metsästetään
ympäri vuoden -mitä vihreämpiä ja pihkaisempia, sen parempia.
Talvella hypitään lumipallojen perässä korkeita loikkia
tai ajetaan variksia lentoon meren rannassa. Keväällä odotetaan
että ensimmäiset jäätyneet aarteet (kävyt) tulevat
esiin lumen alta tai otetaan pieni spurtti rusakon perään. Oravat
on ehdottomasti ajettava puuhun. Kesällä juostaan frisbeen tai kepin
perässä, kirmaistaan mereen häntäkaarella tai matalana
nuolena jos samalla voi ajaa pari sorsaa lentoon. Veneily on mukavaa, sillä
veneen keulassa ilmaa haistellessa nenään tulee aivan uusia hajuja.
Kaikkeen hauskanpitoon liittyy tietysti taukoamaton haukkuminen! Ruffi on siis kotiutunut ja viettää koiramaisen mukavaa elämää.
Jos me olemme matkalla on sillä pysyvä hoitopaikka "mummolassa"
vanhempieni luona. Sinne se kotiutui jo alussa -ja siellä sillä
on tietenkin muutamia mukavia erikoisvapauksia kuten sängyssä nukkuminen,
tuore jauheliha jne. Kotona se ei nuku sängyssä mutta muuten esimerkiksi
sohvalla on todella mukava tulla nukkumaan kainaloon tai vatsan päälle
-joko koiramaisesti kippuralle tai sitten rennon rehvakkaasti ja luottvaisesti
selällään maaten, käpälät taivasta kohti. Vain
harvoin olen nähnyt Ruffin surullisena -silloin se menee omaan koriinsa
ja huokaisee raskaasti. Ruffi on ehdottomasti hauskin ja persoonallisin koira mikä minulla on
koskaan ollut!
Nuorehko 1-2v aivan ihastuttava kaunotar (aikaisemmin Pocahontas-nimellä), joka on tuotu kodista. Ruffi aluksi pelkäsi ja murisi
ja vetäytyi pois, mutta kun huomasi, ettei kukaan tee pahaa, hyppi
innoissaan syliin ja antoi pusuja. Lenkillä käyttäytyi todella nätisti,
eikä vetänyt. Toisia koiria hieman pelkäsi ja liian innokkaille
tutustujille ärähti, mutta jos toinen oli rauhassa, haisteli
kiinnostuneena. Ei olisi millään päästänyt ihmistä pois, takertui
tassuillaan ja jäi itkemään perään. Arkuuden vuoksi ei lapsiperheeseen,
vaikka ei olekkaan hyökkäävä vaan vetäytyy mieluummin pois pelottavasta
tilanteesta. Kodilla tulisi olla tälle nuorelle neitokaiselle aikaa
sopeuttaa kaikkeen uuteen. Ruffi on siro alle 60cm
