RUI
|
Tämän suuren mustan komistuksen elämä melkein päättyi liian aikaisin nuorena ja henkisesti sekä fyysisesti terveenä ilman, että sille olisi haluttu antaa parempaa mahdollisuutta. Ruin omistajan isä toi Ruin lopetettavaksi Tallinnan löytöeläintarhan eläinlääkärille. Kun isä sai kuulla, että Rui saadaan pelastettua ja sille löytyy paikka tarhalta, alkoi mies poraamaan ja nyyhki, että parempi sen olisi olla mullan alla. Itse omistaja oli ollut tällä aikaa ulkomailla. Kun hän tuli kotiin, hän luuli koiransa karanneen ja suuntasi Hoiupaikkaan. Omistajalle oli ollut pienoinen järkytys, kun kuuli, että kyllä Rui on tarhalla, koska isäpappa toi sen lopetettavaksi ja suorastaan vaatii sen pääsyä mullan alle. Ruita ei annettu tarhalta takaisin. Miksi Ruista haluttiin päästä eroon? Jotain vikaa siinä kuulemma oli, mutta naapureiden mukaan Ruista ei vaan pidetty huolta. Rui viihdytti itseään hyppäämällä ketterästi aidan yli ja retkeilemällä naapurustossa - Ja syöhän iso koira paljon ja eikä Ruista tainnut vahdiksikaan olla... Ruilla on positiivinen asenne elämään. Sitä saa pyöritellä ja halailla ihan rauhassa vieraskin ihminen. Se ei säiky eikä epäile. Se on myös suuri ja haluaa elämältään riittävästi liikuntaa ja tekemistä. Ollessaan turhautunut siitä lähtee leppoisa ja harvakseltaan kaikuvan syvä haukkuääni, joka varmasti voi aiheuttaa kitkaa liian tiheässä naapurustossa. Rui ei kyllä ole mikään turhan louskuttaja ja rauhoittuukin nopeasti, kun ympäristö ja aktiviteetit ovat balanssissa - Häntäänsä heiluttaen. Rui haluaa kodin, jossa asumisen neliöt ovat oikeassa suhteessa sen kokoon. 01.10.2008 Rui on ollut tarhalla nyt noin 2,5 kuukautta ja sen aika alkaa loppumaan. Sen häkin kylkeen oli ilmestynyt lappu, jossa pyydetään olla taluttamatta sitä. Tämä johtuu sen voimakkuudesta ja toisille uroksille haukkumisesta. Otin kuitenkin pojan lenkille enkä kokenut missään vaiheessa, että olisin ollut vaikeuksissa sen kanssa. Onhan Ruilla voimaa kokonsa puolesta, mutta ei se mahdoton ollut. Se seurasi kaikkien näköpiirissä olevien koirien liikkeitä ja haukkui lähelle tulevat urokset. Vetäminenkin taitaa johtua lähinnä stressistä, sillä kauemmas koiratarhalta mentäessä Rui muuttui aika lailla. Se jopa kulki ajoittain vierellä ja otti katsekontaktia, kun taas tarhan läheisyydessä kontakti oli hyvin hankalasti saavutettavissa. Kun vein Ruin takaisin häkkiinsä, se suorastaan syöksyi sinne turvaan haukkujen keskeltä. Sen pienen ajan minkä vietin Ruin kanssa kauempana sai minut melkein kyyneliin. Kuinka kiva koira Rui onkaan oikeassa ympäristössä, se omaehtoinen katsekontaktikin.. - ja varmasti oikeanlaisella työllä Ruin saa opetettua kohtaamaan toiset koirat ilman haukkumista. Rui on kastroitu tarhalla.
|