Avomieheni ja minä päätimme elokuussa 2001 ottaa toisen koiran. Olin ihastunut tiettyihin rotukoiriin mutta asiasta keskusteltuamme
päätimme kuitenkin että haluamme tarjota kodin kodittomalle koiralle. Perheeseemme kuului jo siinä vaiheessa 4-vuotias Niki-uroskoira
(saksanpaimenkoira/noutaja) sekä islanninhevonen. Kävin eläinsuojeluyhdistysten sivuilla eikä kestänyt kauaakaan kun Tallinnan
koiria auttavan yhdistyksen nettisivut löytyivät. Luin aiheesta ja täytyy myöntää että hakeminen ja siihen liittyvät asiat hieman
hirvittivät. Yhdistys kuitenkin tarjoutui auttamaan ja tuomaan koiran joten päätin, että sieltä sen pitäisi löytyä, koska nämä koirat todella
tuntuivat olevan avun tarpeessa. Kuvia selaillessani löysin muutamia koiria jotka erityisesti jäivät mieleen. Eniten kuitenkin Salkaksi
nimetty "pieni iloinen narttukoira" joka kuvassa muistutti "mini-Nikiä".
Päätös tehtiin (Mariannen kanssa käytyjen keskustelujen lopputuloksena)
ja lähdin hakemaan Salkaa Tallinnasta. Tarhalla silloin töissä olleet
Anne ja Marianne toivat sen Tallinnan satamaan. Se oli todella laiha ja
pannan kohdalta oli hankautunut karvaa pois. Kaulalla oli myös iso alue
jossa oli vain ohuesti karvaa. Karva oli ohut ja kiilloton. Anne ja
Marianne olivat pesseet sen ja voin vain kuvitella miltä karva oli näyttänyt
ennen loishäätöä ja pesua...
Ihastuin kuitenkin heti ruskeaan nappisilmään. Odotellessamme kahvilassa
paluulaivan lähtöä Salka seurasi valppaana ympäristöään eikä juuri hetkeäkään
malttanut olla paikallaan. Puoli vuotta ketjun päässä oli herättänyt
kyltymättömän uteliaisuuden. Huomasimme kuitenkin että se pelkäsi ihmisiä
joilla oli jotain kädessä. Jos he panivat tavaran pois, se meni uteliaasti
heidän luokseen tutustumaan. Pari tuntia myöhemmin astuimme laivaan. Olin
huolissani että Salka haukkuisi tai tekisi tarpeitaan laivaan. Kumpaakaan
ei kuitenkaan onneksi tapahtunut. Salka istui nätisti vierelläni, välillä
se hyppäsi puoliksi syliini tarkkaillen ympäristöään.
Kyllä oli jännittävää. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässä. Tuleeko se
sopeutumaan, onko sisäsiisti, pureeko rikki tavaroita, tuleekohan siitä
ikinä niin tottelevaista että sitä uskaltaisi pitää vapaana, etc.?
Samanaikaisesti Salka ihmetteli suurta ihmismäärää ympärillään, valtavat
pystykorvat valppaasti ylhäällä. Se arasti miehiä ja lapsia mutta ei tehnyt
mitään, väisti vain jalkojeni alle.
Kotiin päästyämme annoimme koirien tavata toisensa ulkona. Kävi ilmi että Salkalla oli juoksu… emme voineet muutakaan kuin viedä Niki vanhemmilleni hoitoon. Harmitti koska olimme kovasti toivoneet voivamme pitää koiria yhdessä heti alusta asti. Kun juoksu oli loppu toimme Nikin kotiin ja ensimmäiset päivät Salka pelkäsi sitä vähän mutta ei kestänyt kauaakaan kun se alkoi jo haastamaan Nikiä leikkiin. Ajan mittaan olemme huomanneet että Salka selvästi ihannoi Nikiä ja matkii sitä lähes kaikessa. Onneksi Niki on hyvätapainen.
Noin viikossa Salka oppi tuntemaan nimensä.. Lenkeillä se yritti mennä jokaiseen pihaan jonka ohi kävelimme. Ajattelimme että se ehkä aiemmassa elämässään tällä tavalla oli etsinyt itselleen ruokaa. Sillä oli aivan valtava ruokahalu. Annoimme pienempiä annoksia useasti. Ensimmäisellä viikolla pesin sen lähes joka päivä apteekista ostetulla shampoolla. Tämä ei ollut Salkan mieleen mutta silti se seisoi kiltisti suihkutettavana. Se antoi muutenkin alusta asti tehdä itselleen kaikkea, tutkia korvat, silmät sekä leikata kynnet.
Alkupäivinä Salka oli todella utelias. Se tutki joka ikisen nurkan sekä sisällä että takapihalla moneen kertaan. Tullessaan meille se ei osannut leikkiä leikkikaluilla. Nikin kanssa leikki kyllä sujui. Nykyisin sen paras leikkikalu on koirafrisbee. Sen perässä jaksaisi juosta vaikka kuinka kauan.
Alkuaikojen arasta Salkasta on enää muisto jäljellä. Kertaakaan se ei ole tehnyt tarpeitaan sisälle eikä purrut tavaroita. Nykyisin se on paljon rohkeampi eikä enää niin varautunut vieraita kohtaan. Meille tulevat vieraat saavat parin haukun jälkeen halutessaan suukkoja. Lapsiinkin se on tottunut, vaikka niihin pitää mieluummin vielä vähän välimatkaa.
Salka on myös osoittautunut oppivaiseksi. Tällä hetkellä se osaa perusasiat, istu, paikka, sivulle, tänne, ja tarkoitus on opetella lisää. Voimme myös pitää sitä huoletta vapaana, emme kuitenkaan autoteiden läheisyydessä. Opettelu on tapahtunut hitaasti mutta varmasti koska Salkaa on selvästi joku kouluttanut/hoitanut vähän kovemmalla kädellä, niin nopeasti se painautui, etenkin alussa, maahan korvat alistuneesti päätä pitkin jos kuvitteli meidän olevan vihaisia tai tyytymättömiä.
Ratsastuslenkeistä Salka tykkää kovasti ja tulee muutenkin hyvin toimeen hevosten kanssa. Etenkin kun hevosilla on ruoka-aika ja se pääsee siivoamaan jäljet (porkkanaa etc.). Salka on kaikkiruokainen, pasta tosin jää aina viimeiseksi, joskus se jopa jättää makaronit Nikille.
Ihanampaa koiraa emme olisi voineet toivoa. Salka on ylittänyt kaikki odotuksemme moninkertaisesti ja ottanut paikkansa perheessämme. Kun vain voisi ottaa lisää näitä ihania Varjulaisia…
terveisin Miki, Miitra, Niki ja Salka
Varjutyttö Salka ja Varjupoika Roni yhdessä äänekoskella 2003:
2.11.2005 Salka toivottaa hyvää loppusyksyä kaikille "uusille ja vanhoille" Varjukoirille. Salkalle tuli tänä syksynä 4 vuotta Suomessa täyteen! : )
