Tarhakuvaus:

"Samuel on n. 6-vuotias seefferisekoituspoika.
Se löytyi Jannsenin alueelta kesäkuun lopulla ja poikaan sai
kontaktin melko nopeasti kun se vain ymmärsi, että olemme
hyvällä tarkoituksella liikkeellä. Samuel osasi olla nätisti autossa
ja se on ihmisystävällinen ja rauhallinen poika, joka ei turhia rähise.
Samuel on hellyyttävän näköinen arvokas vanhempi herra."

Samuel sai oman kodin syyskuussa 2003:

SAMU(EL) - VALKOSUKKAINEN HERRASMIES

"Kylläpä se haukkuu...", "Tuo tulee meille!" olivat ensimmäiset ajatukseni kun näin Samuelin tarhalla. Kokemattomina koiraihmisinä (ensimmäinen koiramme) emme aluksi edes uskaltaneet mennä lähelle haukkuvaa koiraamme :) Tyydyimme heittämään Samuelille siankorvan ja katsoimme neuvottomina toisiimme. Onneksi Mira auttoi meitä viemään Samuelin ulos tarhasta ja pääsimme yhdessä ulkoilemaan ja tutustumaan toisiimme. Heti tarhan ulkopuolella koira ei enää räksyttänyt, käveli kauniisti hihnassa, katsoi silmiin ja innostui leikkimään maasta löytyneellä pallolla. Jännitys alkoi vaihtua helpotukseksi. Lähempänä tarhaa Samuel alkoi taas haukkua käheällä äänellä toisille koirille, ja hevosille ja...

Matka Suomeen sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Samuel vaikutti tottuneelta matkaajalta: ensin mentiin taksin takaosassa, sitten laivalla koirahytissä, paikallisbussissa, junalla Turkuun ja asemalta vielä kävellen kotiin. Kotona koira söi kaiken ruoan ja kävi nukkumaan olohuoneen lattialle eikä makuuhuoneeseen kanssamme, kuten olimme kuvitelleet.

Jo heti seuraavana päivänä jouduimme jättämään Samuelin yksin kotiin 30 minuutiksi! Olin varautunut pahimpaan: haukkumiseen, kodin irtaimiston tuhoamiseen ja sisälle ulostamiseen tai ainakin nurkkien merkkaamiseen (kuten laivassa...) Oven takana odotti kuitenkin mieluinen yllätys: Samu käveli rauhallisesti ovelle vastaan ja heilutti varovaisesti häntäänsä. Meillä kävi tuuri sillä Samu on alusta asti ollut sisäsiisti, ei hauku yksin kotona, ei pure tavaroita, ei varasta ruokaa, ei ole ikinä yrittänyt kiivetä sänkyyn eikä sohvalle, ei vedä hihnassa ja osaa yksinkertaisia käskyjä, kuten "istu, odota, ole hyvä". Antaa myös pestä itsensä ja harjauksesta nauttii :) Ja karvaa lähtee!

"Liian helpolla" emme ole kuitenkaan päässeet...Ensimmäisen viikon maiskutus ja vinkuminen ovat jääneet, mutta ihmisen pahuuden jäljet näkyvät ehkä ikuisesti. Samuelia on hakattu :( Alussa Samu varoi käsiämme ja nopeita liikkeitä. Vieraiden miesten ojentaessa kättä nuuskittavaksi Samuel luimisti, väisti ja väläytti joskus jopa kuluneita hampaitansa. Myös kaikki "kepit" saivat koiran varuilleen. Esim. Kuljin kotona henkari kädessä, koska olin ripustamassa paitojani. Koira nuuski korvat luimussa henkaria ja murisi. Kadulla käveli mies, jolla oli sanomalehti kääritty rullalle. Samu väisti ja tuli kulkemaan minun ja ystäväni väliin. Nyt luottamus miehiin on jo alkanut vahvistua. Esim. Heti ensinäkemältä tervehti veljeäni yhtä iloisesti kuin meitäkin. ( Kyllä koira koiran tuntee :) ) Ylhäältäpäin ja ilman lupaa Samua ei kuitenkaan kannata yrittää silittää...

Eläinlääkärin tarkastuksessa Samuel todettiin noin 8-vuotiaaksi herraksi, jolla on molemmissa silmissä alkava harmaakaihi. Se sai myös punaiseen vilkkuluomeen silmätipat, jotka kuitenkin vain pahensivat sitä. Silmätippoja ei antanut tietenkään laittaa kuin hirveällä taistelulla kuonokopan kanssa.
Toisella eläinlääkärillä käydessämme selvisi, että kyseessä ei ole silmätulehdus, vaan ärtynyt rauhanen. Silmää pitää vain tarkkailla. Jos rauhanen pullahtaa esille, se pitää palauttaa paikoilleen kirurgisella toimenpiteellä.
Vasen korva on myös ulkoillessa taaksepäin. Korvatulehdusta ei kuitenkaan todettu. Samu myös haukkui käheästi (silloin kun sattui haukkumaan) ja kakoi kurkkuansa. Todenäköistä on, että Samuelin takaraivoon kohdistuneen iskun tai iskujen seurauksena pää on kipeä. Tämä kipu tai vamma ilmenee silmän ja korvan oireiluna. Samuel aristi pään lisäksi myös lapoja. Olenkin iltaisin rapsutellut näitä alueita. Silloin Samu käy maahan ja huokailee syvään. Kurkku on jo parantunut eli haukkuminen ei enää kuulosta käheältä louskuttamiselta :)

Terveyden lisäksi ongelmana on ollut lähinnä toisten koirien sietäminen. Samu on hyvin reviiritietoinen ja tämän lisäksi pelkää muita koiria. Pienistä koirista (kääpiörodut ja pennut) Samu ei yleensä välitä, mutta isot koirat - sukupuoleen katsomatta - (ja varsinkin mustat) ovat pelottavia. Makupalojen avulla koirien ohittaminen kuitenkin onnistuu. Olemme myös lenkillä käyneet aktivoimaan koiraa enemmän, jotta energiaa ei jäisi negatiiviseen käyttäytymiseen. Samu on myös saanut hyviä koirakokemuksia ulkoillessaan Varjukoirien kanssa = Julius, Manta ja Titus.

Koirakoululaisia joulukuussa 2003, Samu oikealla.

SAMUELIN ELI EL SAMUN ELI MÖRKÖ-KOIRAN UUSIA KUULUMISIA

Samu makaa lempiasennossaan kyljellään ja se seurailee paikaltaan luutun liikettä. Sen katse on kirkas ja avoin. Samu luottaa meihin ja me Samuun, mutta sen eteen on tehty kuluneen vuoden aikana töitä ja olemme oppineet yhdessä.

Ensimmäiset ongelmat alkoivat jo toisella viikolla, Samusta oli tullut viikossa hihnarähisijä. Aluksi ohitukset sujuivat herkuilla - painoihan Samu vain 27 kg nykyisen päälle 30 kg:n sijasta - mutta aika pian ajauduimme umpikujaan. Samu onnistui joko syömään herkut ja silti rähisemään, odottamaan herkkuja palkinnoksi rähisemisestä ja lopulta se ei enää välittänyt mistään herkuista. Kieltäminen ei auttanut, ei kehuminen hyvästä suorituksesta (niitä ei enää lopulta ollut), ei rähinän huomiotta jättäminen eikä vesipyssy. Lopulta Samu meni aivan sekaisin jos edes haistoi toisen koiran tai näki vilauksenkin toisesta koirasta horisontissa. (Poikkeuksena tutut koirat) Lopulta alkoi myös kääpiörotuisiin koiriin kohdistuva hyökkäily (niistä ei alussa välittänyt), ulkona ja pimeällä joihinkin miehiin kohdistuva murina ja hyökkäily. Missään vaiheessa Samu ei ole myöskään pitänyt pään taputtelusta. Se tarkasti meille saapuvat vieraat, mutta nuuskaisun jälkeen se piti etäisyyttä eikä osoittanut juurikaan kiinnostusta vieraita kohtaan. Poikkeuksena jotkut naispuoliset vieraat ja meidän lähisukulaiset. Mutta jos vieras (mies) ojensi kätensä niin Samu vastasi hampaita vilauttaen tai rähähtämällä. Meidän onneksi Samu ei ole ikinä ollut agressiivinen meille ja vieraitakin se on tyytynyt vain varoittamaan eli rähähtämisestä huolimatta se ei ikinä edes yrittänyt näykätä eikä purra. Silti se onnistui taitavasti säikäyttämään jotkut vieraista ja meidän piti laittaa silityskielto arvaamattoman käytöksen takia. Myös oman reviirin raivokas vartioiminen kohdistui kaikkeen pihan lähellä liikkuvaan. Ja aivan pihan vierestä kulkee kävelytie eli kyytiä saivat niin ohikulkijat kuin harakatkin. Peto-kurssi saatiin käytyä, mutta jatkokurssi keskeytettiin toisiin koiriin kohdistuvan agressiivisuuden, yleisen levottomuuden, haukkumisen ja temppuilun (kaikkia muita kuin TOKO-liikkeitä...)takia. Silloin en voinut ymmärtää miten meillä voisi o lla johtajuusongelma, vaikka noudatimme kaikkia mahdollisia johtajuusharjoituksia ja koira totteli kaikkia oppimiaan peruskäskyjä. Ja varsinkin kun kotona Samu on ollut aina helppo ja rauhallinen.

Sattumalta sain kuulla, että on olemassa ongelmakoiriin perehtynyt Koirakoulu Pevi ja lähdimme Turusta Espooseen junalla. Olisin matkustanut junalla vaikka Rovaniemelle asti kunhan vain saisimme tilanteen muuttumaan. Siellä Samu todettiin [liian] viisaaksi, kovaksi ja hyvän hermorakenteen omaavaksi (ja minä olin luullut, että koirani on pehmeä ja pelokas...) eli vika oli meissä eikä koirassa. Todennäköisesti kaikki ongelmat alkoivat siitä, että olin alusta asti pitänyt talutushihnaa kireällä ja Samu luuli minun pelkäävän. Se tunsi velvollisuudekseen suojella pelkääviä omistajiaan ja pikkuhiljaa suojelu laajeni koskemaan myös joitakin ihmisiä. Tähän kun vielä lisää Samun huonot kokemukset ihmisistä entisessä elämässä ja inhon isoja uroksia kohtaan, niin soppa oli valmis. Tarvitsimme vain kaksi käyntikertaa ja muutos näkyi heti. Nartuille, kastroiduille uroksille ja kääpiörotuisille rähinöinti loppui heti, liiallinen vartiointi loppui heti eli kaikki ohikulkijat lasketaan ohi haukkumatta. Pihaa vartioidaan enää toisilta koirilta (ja postimieheltä ;) ), pimeässä miehille murina loppui heti ja koirakoulussa toisista koirista ei enää välitetä kunhan on se 1 m ns. omaa tilaa. Samu kävi kuuntelemaan ja kunnioittamaan meitä. Vain urosten ohitukset vaativat useamman harjoituskerran eli heittoketjun käyttöä. Nykyisin Samu menee ohi kaikista koirista sukupuoleen, väriin tai kokoon katsomatta - kunhan isojen urosten ja Samun välissä on 1-2 m. Jos toinen uros aloittaa rähinän tai tuijotuskilpailun, niin Samu vastaa haasteeseen. (Tätä ei ole sattunut kuin kaksi kertaa) Rähinään vastaaminenkin on yleensä vain haukkumista eikä enää suu vaahdossa hyökkäilyä. Ja toisin kuin ennen, niin Samu kuuntelee ja noudattaa Ei-käskyä. Samu ei myöskään siedä törkeää lähestymistä - etenkään uroksilta - eli jos joku vieras koira juoksee suoraan kohti, niin sitä varoitetaan murinalla/haukkumalla ja jos se ei auta, niin lähestyjä saa tuntea sen kuonossaan. Meillä onkin nykyisin Samun kanssa sellainen sopimus, että sen ei tarvitse edes huolehtia irtokoirista vaan minä (me) karkoitan ne. Kerran meitä kohti juoksi dobberi hampaat irvessä. Samu jäi taakseni seisomaan ja säesti: häädä se, häädä se, ja minä tein työtä käskettyäni. Heitin heittoketjun ja huusin. Hyökkääjä pakeni häntä koipien välissä tiehensä ja Samun ilme oli näkemisen arvoinen. Samu katsoi minua suoraan silmiin, nauroi ja en ole sen jälkeen nähnyt sillä yhtä palvovaa ilmettä. Sen jälkeen Samu on myös luottanut kykyyni hoidella mahdolliset tunkeilijat.

Kaikesta edistymisestä huolimatta minulla oli tunne, että Samu ei ole kuitenkaan aivan "normaali". Mitään näkyvää vikaa ei ollut, mutta Samu vaikutti jotenkin masentuneelta. Löysin - taas sattumalta - eläinviestijä Anna-Liisa Väisäsen kotisivut ja sovimme, että vien Samun sinne viikonlopuksi. Taas matkustimme junalla ja taas se oli sen arvoista. Väisänen ei muistanut, että Samu oli Tallinnasta (Hän on nähnyt samanlaista vain Tallinnasta tuoduilla koirilla), joten hän ihmetteli heti Samun nähdessään, miten on mahdollista, että koira on saatu noin "jumiin". Samu oli henkisesti aivan lukossa, sisäänpäin kääntynyt ja masentunut. Hän oli sitä mieltä, että Samu on kokenut "helvetin". Viikonlopun kestävän hoidon (Ilmeisesti Samu ei ollut kaikista helpoin hoidettava... ja olen ikuisesti kiitollinen) aikana lähti käyntiin muutos joka alkaa näkyä nyt. Heti Samua hakiessamme huomasimme, että Samun katse oli kirkastunut. Kotona se oli viikon todella omissa oloissansa, mutta sen jälkeen se on koko ajan muuttunut paremmaksi. Samu on alkanut hakea kontaktia vieraisiin ihmisiin, se sietää silityksiä ja jopa päästä rapsutuksia (ainakin kaikilta ennestään tutuilta ja meidän molempien sukulaisilta, mutta varmuuden vuoksi en vieraille suosittele), sen kasvojen yleisilme on avoin, iloinen ja silmät ovat kirkkaat. Myöskin kiihtyminen (karvat ja häntä pystyssä & läähättäminen) urosten ohituksissa on vähentynyt. Ja luottamus meihin on edelleen parantunut. Vaikuttaa, että nyt se on meidän koira eikä vain meillä asuva koira. :)

Ainoat ongelmat ovatkin nyt olleet fyysisiä. Samulla todettiin eturauhasen suurentuma. Sitä piti aluksi hoitaa antiuroshormonipistoksilla ja seuraavaksi [ja lopullisena hoitona] vuorossa on kastraatio. Olimme myös viikon lomalla Itä-Suomessa ja uimisen seurauksena Samu sai tietenkin ihotulehduksen. Se olikin melkein arvattavaa tuolla turkilla ja erittäin tiheällä ja paksulla pohjavillalla. Samu kuitenkin hyppäsi laiturilta minun perääni ja silloin se ui ilmeisesti ensimmäisen ja viimeisen kerran. Samu inhoaa uimista ja murisi itsekseen uidessaan koko matkan.

Samu lähti enkeliksi 06.06.2005

Kuljimme tuulen lailla,
ei muita ollut näillä mailla,
korvissa suhisi tuuli,
ehkä joku meitä tuuleksi luuli.
Käänsit pääsi tuulen päin,
maasta katsomaan mä jäin.
Hävisit kauas pois,
tulisitko takas jos vois?,
sydämmessäni on aina paikka sulle,
kiitos kaikesta mitä annoit sä mulle.

~Tuntematon~

Omaa mörkö-koiraa ikuisesti kaivaten...
Anni & Joel

Samu-koiran muistosivut: http://koti.mbnet.fi/el_samu

Takaisin