Dog Rescue Center, Koh Samui, Thailand

Olin lomilla lokakuussa -02 Koh Samuin saarella, Thaimaassa. Saaren pienestä koosta huolimatta kulkukoirat ovat kasvava ongelma ja näkyvät jokapäiväisessä katukuvassa niin rannoilla, hotellialuieilla kuin teiden varsillakin.

Koirat elelevät pienissä "laumoissa" puolustaen tarkasti omaa reviiriään tunkeilijoilta. Näihin laumoihin on yksinäisen koiran lähes mahdotonta päästä, eli hengissä selviytymisen mahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Koirien uhkana nälän lisäksi ovat säännölliset myrkytykset, autot ja trooppiset eliöt. Pintahaavoihin munansa laskevat kärpäset syövät eläimen pikkuhiljaa elävältä.

Saarelle saatiin vasta v. 1999 eläinlääkäri, joten koirien tilanne on hieman helpottanut. Köyhillä paikallisilla ei kuitenkaan ole varaa hoidattaa eläimiään tai kastroida niitä, joten monet päätyvät kadulle ja pääsevät lisääntymään vapaasti.

DCRS:n (Dog Rescue Center Samui) perustivat alun perin ulkomaalaiset eläinystävät, jotka yrittivät lomillaan helpottaa kärsivien eläinten oloa ruokkimalla ja hoitamalla näitä. Tänä päivänä yhdistyksellä on 8 työntekijää ja lukuisa joukko vapaaehtoisia, jotka lomillaan auttavat eläimiä mm. rokottamalla, pesemällä, ruokkimalla, leikkimällä, toimittamalla sairaat hoitoon jne. Yhdistys saa toiminnalleen rahaa osittain Thaimaan valtiolta, osittain lahjoituksien kautta sekä paikallisilta, että turisteilta.

Itse törmäsin toimintaan lentolehtisen kautta viimeisinä lomapäivinämme. Kotiin päästyäni surffasin heti yhdistyksen sivuille ja löysin mahdollisuuden auttaa DCRS:sää adoptoimalla itselleni koiran, Krustyn. Yhteydenotto tapahtui meilin kautta ko. sivuilta ja ilmoitin saksalaiselle Brigitte Gommille (vastaa yhdistyksen toiminnasta) halukkuudestani osallistua rahallisella avustuksella tähän työhön (15e/kk). Koska pankkiyhteys on Saksassa, sovimme, että maksan aina kerralla 1/2v. maksut, jotta ylim. kulut pysyisivät mahdollisimman alhaisina (muistaakseni 9e) Vastineeksi yhdistys lähettää minulle kuvia koirasta ja säännöllisin väliajoin tietoa siitä, kuinka eläin voi ja mitä muuta yhdistyksen toiminnalle kuuluu.

Nämä adoptioeläimet siis asuvat loppuelämänsä Rescue Centerissä, sillä ne ovat joko liian sairaita, tai ovat tulleet pentuina, eivätkä ole oppineet huolehtimaan itsestään, joten niitä ei voida palauttaa kadulle. Lahjoitetuista rahoista pidetään tarkkaa kirjanpitoa ja jos olet menossa lomalle Koh Samuille, voit käydä vapaasti tarkistamassa mihin juuri sinun antamat rahasi on käytetty.

Rescue Centeriin voi myös mennä tekemään vapaaehtoistyötä loman aikana ja apu otetaankin kiitollisena vastaan. Itselläni siis aikomus lokakuussa palata saarelle tutustumaan Krustyyn ja koko yhdistyksen toimintaan ihan paikan päällä.

Yhdistyksen sivuilla asiasta kiinnostuneille enemmänkin tietoa kuvien kera ja toki minuunkin voi ottaa yhteyttä, jos haluaa tarkempaa tietoa.

terv. Hannele hannele.vanska@finnair.fi

Lisätietoja: www.samuidog.org

Takaisin