SANDYN ALKUTAIVAL KANSSAMME Koirakuumeeni aktivoitui tammikuussa 2002, kun ystävälläni oli vehnäterrieri "koekäytössä" eli josko hänelle tai hänen tyttärilleen ei aikaisemmin todettuja allergiaoireita ilmaantuisikaan…joku kun oli maininnut vehnäterrieriä allergiaystävälliseksi koiraksi. Valitettavasti ko. koiraa en päässyt näkemään pitkän välimatkan takia, mutta kuulosti todella mukavalta tapaukselta. Olihan rotu minulle jo ennestään tuttu. Muutaman päivän kuluttua allergiaoireita kuitenkin ilmaantui ja todella haikein mielin perhe joutui "koekoirastaan" luopumaan. Silloin minulle iski se lopullinen koirakuume, mitä olin yrittänyt jo toista vuotta pitää taka-alalla (lapset pieniä ja mies paljon reissuhommissa). Pennun ottaminen tuntui mahdottomalta, mutta aikuinen koira saattoi olla mahdollista. Silloin aloin ajatella tätä ko. koiraa, josta omistaja vasta harkitsi luopumista, itselleni ja soitinkin omistajalle niissä merkeissä. Vehnällä tuntui kuitenkin olevan ongelmia muiden narttujen kanssa eikä se asia kovin paljon innostanut minua kun vanhemmillani on pieni narttu ja siskollani kolme koiraa ja toivoin löytäväni koiran, joka tulisi näistä mahdollisimman monen kanssa hyvin toimeen (varsinkin vanhempieni 11-vuotiaan narttukoiran kanssa). Siispä aloitin surffailemisen netissä ja etsin löytökoiria, sillä ajatus oli kypsynyt mielessäni jo pitkään, että antaisin jollekin kodittomalle koiralle uuden kodin. Monen mutkan kautta löysin viimein Pelastetaan Koirat ry:n sivuille ja se tuntui kolahtavan minulle heti! Sivulla oli ilmoitus Roni-koirasta, joka oli ex-varjulainen, mutta etsi nyt uutta kotia. Soitin Ronista Miralle, kun mieheni sattui olemaan Helsingissä työreissulla ja Roni silloin niinkin lähellä kuin Porvoossa (täältä Keminmaalta katsottuna). Mutta Roni onnistui saamaan uuden kodin kuitenkin ennen kuin mieheni ehti katselureissulle. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan mieleeni ja ajattelinkin, että tarkoitukseni on kai ottaa suoraan Tallinnasta saapuva koiraystävä… Minua olisi kiinnostanut kovasti maaliskuussa järjestettävä tutustumiskäynti Tallinnaan, mutta kun se käynti ei täältä asti onnistu ihan tuosta vaan ja kun lapsetkin olisi otettava pidemmälle reissulle mukaan. Seuraavana viikonloppuna viestittelin Miran kanssa, joka sattui olemaankin parhaillaan Varjupaikissa ja siitä se meidän perheeseen soveltuvan koiran hakeminen sitten alkoi. Sieltä löytyi kolme koiraehdokasta meille, joiden kuvia odottelin postista lähes yöunet menettäneenä! No, kuvien vihdoin ja viimein tultua ratkaisu tuntui todella vaikealta… mikä on paras ratkaisu? Saavatko muut koirat kotia? jne. Kuitenkaan yksikään näistä ei heti "kolahtanut" vaan kotisivuilta löytyi sitten Sandy, joka oli vähän pienempi kuin valokuvaehdokkaat (alunperin olimme ajatelleet jopa vieläkin pienempää). Sandy tuntui muutenkin olevan "minunnäköinen" koira ja kuulemani perusteella myös sopivan perheeseemme… No, pähkäily sai lopun ja päätimme ottaa n. 4-vuotiaan Sandyn! Olin niin helpottunut, se tuntui olevan oikea ratkaisu! Alkoi seuraava vaihe eli suunnittelu miten pääsen lasten kanssa Keminmaalta Helsinkiin kun mies oli Porissa töissä sen viikon ja koko viikonlopunkin… Parin viikon päästä ja monien järjestelyjen jälkeen pötköttelin sitten yöjunan alapedillä yhdessä 4- ja 1-vuotiaiden lasteni kanssa…tais uni jäädä aika vähiin, oli sen verran ahdasta ja jännää äidilläkin! Aamulla jäimme junasta Tikkurilassa ja majoituimme hyvän ystäväni luona Vantaalla…"shokkihoitoa poikamiestytölle" ja hänen sakemanniurokselleen kun kimpsuinemme saavuimme paikalle! Vielä yx yö ja sit saisimme Sandyn… Seuraavana yönä kuopus tuli sitten kuumeeseen… joten meidän päivä kului ystäväni luona ja muut päiväsuunnitelmat peruuntuivat ja aloimme keskittyä olennaisimpaan eli siihen mitä varten olimme reissuun lähteneet. Illalla kuopuksen tilanne oli kuitenkin hyvä, joten pääsimme lähtemään kohti terminaalia ystäväni kyydillä, joka oli onneksemme onnistunut suurella vaivalla vaihtamaan työvuoronsa lauantai-illalta pois! Olimme hyvissä ajoin perillä ja olin ihan hermona, maha tupaten täynnä perhosia...Soitin vielä Miralle ja varmistin, että olimme varmasti oikeassa paikassa ja kyllähän se odottaminen sitten palkittiin. Keltainen pakettiauto näkyi vihdoin ja viimein parkkipaikalla ja sinne suuntasimme "karavaanimme" ja Sandy näytti ja vaikutti todella ihanalta! Kuulumiset vaihdettiin ja ei kun koira autoon ja kohti ystäväni kotia Vantaalle. Sandy laitettiin autonperälle, mutta kuinkas ollakaan kesken matkan änkesi sieltä pois ja tyytyväisenä paikanvaihdostaan laski päänsä esikoiseni syliin. Seuraava ja suurin(?) koetinkivi oli edessä eli miten ystäväni sakemanniuros ja Sandy tulisivat kaksiossa toimeen...Minä menin ensin sisälle lasten kanssa valmiiksi (jotka olivat jo klo 23 jälkeen illalla ihan poikki ), ystäväni tuli Sandyn kanssa sisään (ei tainnut olla paras ratkaisu), jolloin hänen koiransa olisi todella innostuneena tehnyt tuttavuutta ja Sandy painui jalkojen taakse piiloon...tilanne rauhoittui kuitenkin pian, mutta uroksen mentyä rauhallisemmin haistelemaan Sandyä, alkoi Sandy näytellä hampaitaan urokselle...oli varmasti tosi stressaantunut ja väsynyt olo. No, minä kun olen hermoheikko koiratappeluita kohtaan aikaisemman koirani kokemusten vuoksi, en oikein tiennyt miten selviämme seuraavan vuorokauden ennen kuin lähdemme takaisin kotimatkalle...Aikuiset keskenämme olisi varmasti onnistunut, mutta pelotti kun lapset pyörivät pienessä tilassa mukana. Siispä otimme käyttöön seuraavan suunnitelmamme eli "ajoin ystäväni pois omasta kodistaan" 60 kilometrin päähän ystävänsä tyhjään asuntoon. Onneksi ystäväni on todella YSTÄVÄ ja tämäkin järjestely oli mahdollinen. Kamala vieras minäkin! No, minä pääsin rauhoittumaan ja aamu-uninen ystäväni sai rauhallisemman aamun kuin meidän kanssamme. Vantaalle tultuaan Sandy hakeutui ensimmäiseksi lämpöpatterin viereen (taisi olla todella onnellinen vain siitäkin, että pääsi lämpimään) ja makuuhuoneeseen päästyään pysyi tiiviisti sängyn alla nukkumassa aamuun asti ja tuli sieltä vasta meidän jälkeemme keittiöön, oli todella väsynyt koira. Seuraavana päivänä Sandy vaikutti rauhalliselta, mutta ilottomalta ja "elämäänsä kyllästyneeltä". Ei ollut ulkona yhtään kiinnostunut muista koirista ja sisällä nukkui paljon... Illalla koitti kotimatka yöjunalla Helsingistä Kemiin makuuvaunussa, johon saa ottaa lemmikin mukaan. Automatkalla asemalle kuulin Sandyn ensi kerran haukahtavan, kun eräät pojat pelasivat kadulla palloa...haa, taisivat pallot kiinnostaa! Rautatieasemalla Sandy käveli kuin vanha tekijä, muiden koirien haukunnat eivät paljon kiinnostaneet... Junaan meno olikin sitten vähän jännittävämpi juttu, sinne kun Sandy piti nostaa, kun ei muuten uskaltanut tulla mukaan. Juna oli selvästi jotain uutta, mikä vähän pelotti. Sandy paineli suoraan sängyn alle eikä tullut sieltä pois kuin silloin kun olimme menossa vessaan (yritti väkisin tulla mukaan) ja vasta yöllä kun nukuimme...Mieheni tuli työreissun päätteeksi mukaan porukkaamme Tampereelta, jolloin Sandy alkoi haukkua "muukalaiselle", joka uskaltautui joukkoomme, mutta otti hänet kuitenkin haistelujen jälkeen hyvin vastaan. Yö junassa sujui Sandyn suhteen hyvin, mutta kolmen aikaan yöllä kävin kuumeisen kuopuksen kanssa hakemassa konduktööreiltä lisää vettä...Aamulla sitten hurautimme taksilla kotiin "haisevan" koiran kanssa... jäi taksiin varmaan mukavat tuoksut! Kotona aamupäivän ohjelmassa oli sitten Sandyn pesu, mikä onnistui kohtuullisen hyvin ja iltapäivällä eläinlääkärillä käynti, varmuuden vuoksi...Eläinlääkäri totesi kaiken olevan kunnossa ja sanoi Sandyllä olevan viisaat silmät! Uuteen kotiin sopeutuminen sujui hyvin kampaamisen, kynsien ja takkujen leikkauksen merkeissäkin. Nimeään Sandy ei tuntenut, joten se pistettiin heti vaihtoon, koska vanhemmillani on Candy-niminen koira, mutta kuinka ollakaan...Sandy -nimi olikin niin iskostunut meille, ettei se enää vaihtunutkaan. Joten vanhempieni luona käydessämme Sandy ja Candy tulevat hyvin toimeen keskenään ja tulevat luokse vielä samalla kutsulla! Alusta alkaen Sandy on kulkenut hihnassa hyvin ja ollut sisäsiisti, ulkona olemme pitäneet sitä jonkin verran irti ja ihan hyvin on mennyt. Sandyn ensimmäisellä kotiintuloviikolla mieheni meni jälleen toiselle paikkakunnalle töihin, jolloin Sandy neljän päivän eron jälkeen mieheni tullessa kotiin lähes kieltäytyi lähtemästä hänen kanssaan ulos...pihalla pisti jarrut päälle, ettei ollut valmis lähtemään mihinkään moisen "muukalaisen" kanssa. Mutta onnistuihan sitten lopulta houkuttelemalla saada Sandy pienelle pissalle! Sandyllä on tapana "lutkuttaa"sohvatyynyä, jota varten se on saanut ihan oman tyynyn, sitä se teki alkuun useasti päivässä, nyt kohta kuukauden yhdessäelon jälkeen harvemmin...liekö merkki turvattomuuden tunteesta? Ulkona liikkuessamme Sandy saattaa haukahtaa potkuria ja moottorikelkan perään juoksi eilen pitkän matkaa haukkuen (eikö Tallinnassa moisia näkynyt?) sekä joitakin ihmisiä ja varsinkin alkuun murahti joillekin koirille siinä vaiheessa kun hihna kiristyi...pienet koirat ovat kuitenkin selvästi suositumpia kuin isot. Lasten kanssa on mennyt ihan hyvin, vaikkakaan Sandy ei ole "hulluna lapsiin" kuten aikaisempi koirani oli. Tietää kuitenkin jo, että kun esikoisemme antaa makupalaa, niin käskee yleensä istua. Jonkin verran käskyjä olemme opetelleet, mutta melkoisen rauhallista tahtia olemme silti menneet eteenpäin. Selvästi Sandy on ottanut meidät omakseen ja välillä käyttäytyy vahtivastikin. Aamulla Sandyssä on kurjinta se, kun ei yleensä anna minun jäädä nukkumaan, vaikka muut nousevatkin ylös, vaan jää uikuttamaan niin kauaksi aikaa, että nousen ylös tai jos ei muuta, niin ojennan käteni, jonka saa nuolla todella puhtaaksi (sohvalle kun on lupa mennä, mutta makuuhuoneen sänkyyn ei )...Alussa heräsimme useana yönä siihen kun Sandy alkoi haukkua kuulemiaan ääniä, mutta nämäkin ovat vähentyneet ja uskoo kun komentaa (onneksi hyvät äänieristeet rivitalossamme!). Ruoka on maistunut hyvin ja maha on ollut hyvässä kunnossa, alkuun annoimme Sandylle kolme kertaa päivässä ruoan, mutta nyt kaksi ateriaa päivässä yleensä(!) riittää ...niin ja ovatpa muut huomautelleet neidin kovasti pyöristyneen. Yksin kotiinjäämistä kokeilimme ensi kerran vasta viikon kotonaolon jälkeen (olen lasten kanssa kotosalla, joten Sandyn ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksin ) ja silloin niin kuin muinakin kertoina meiltä ei ole naapuriin kantautunut mitään ääniä. Kaikki tavarat ovat olleet entisillä paikoillaan, mutta kotiin tullessamme pitää hakea jotain mitä voi kantaa. Siskoni koiria Sandy ei ole vielä tavannut, mutta lähipiirin ihmiset se on ainakin ehtinyt hurmaamaan ja saanut ulkona vierailta ihmisiltä osakseen kehuja hihnassa kulkemisesta ja ulkonäöstään. Kaikenkaikkiaan Sandy on todella rauhallinen edelleenkin, mutta elämäniloa löytyy ja leikkiäkin ulkona. Sandy on meidän perheeseen todella sopivanoloinen koira ja rauhallisuudellaan tasapainottaa meitä muita? (tai lähinnä minua ja lapsia, miestä kun ei tarvitse enää rauhoittaa lisää ...). Toki ongelmia/haasteita voi tulla vastaan vieläkin, mutta alkutaipaleemme on lähtenyt kuitenkin lempeästi käyntiin. Olen todella onnellinen että me löysimme Sandyn ja Sandy meidät!J Kiitän kauniisti kaikkia teitä ihania ihmisiä, jotka teette niin paljon näiden eläinten hyväksi ja ennenkaikkea Miraa, jonka avustuksella on mahdollista, että Sandy asuu luonamme! 3.3.2002 Marianne & perhe & Sandy Takaisin