Santtu on siis noin 11 kk vanha koirapoika, ajokoiran ja noutajan sekoitus.
Kuten kuvasta näkyy, Santtu on ajokoiran värinen, mutta noutajan näköinen.
Koira on asunut maalla ja saanut juosta melko vapaana. Juoksunaruun se on myös tottunut.
Luonteeltaan Santtu on kiltti, mutta äärettömän energinen ja vilkas,
ja tarvitseekin kokeneen omistajan joka ei heti anna periksi vaan jaksaa ymmärtää koiraa.
Santtu ei ymmärrä olevansa aika suuri koira, ja esimerkiksi muiden koirien kanssa leikkiessään on hyvin kovakourainen.
Samasta syystä Santtu ei sovi lapsiperheeseen, jossa on pieniä lapsia.
Se pitää lapsista suunnattomasti (kuten kaikista muistakin!), mutta herkästi kaataa pienet ihmiset ja samalla saattaa satuttaa.
Muuten Santtu on aina iloinen, hiljainen koira, josta kärsivällisyydellä saisi mahtavan kaverin!
Ihanteellista olisi jos Santtu pääsisi maalle, siitä saisi luultavasti myös hyvän metsästyskoiran.
Koiraa voi kysellä Anjalankosken löytöeläinkodista puh. 044 - 266 6116