SASKA

Saska haukkuu enemmän tai vähemmän kovana häkissään. Se ei kuitenkaan tarkoita pahaa, vaan sen on saatava sanoa, että pikkuisen jännittää. Oven avautuessa haukku loppuu ja syliin tunkee parikymmentä kiloa letkeää pennunroikaletta. Joitakin sanoja myös saa osakseen tasapuolisesti vastaantulevat ihmiset ja koirat.

Saskassa on iloisuutta ja tasapainoisen hauskaa vilkkautta. Se on mukavan oloinen, vaikka hihnassa kävely on lähinnä pomppimista vasten ja hihnan tavoittelua. Hihnaa kiskotaan oikealle, vasemmalle, eteen ja taakse ja paikalla ollessaan saadaan vaikka hepuli ja juostaan ympyrää hihnan mitan päässä ihmisen ympäri. Saskaa on tästä huolimatta helppo kuljetella, sillä se ei kisko voimalla. Kuvaa ottaessani sidoin sen kiinni paaluun, josta pikkuherra näppäränä yritti irroittaa hihnan päätä irti.

Saskan läheskään kaikki hampaat eivät ole vielä vaihtuneet ja nahassakin on kivasti kasvun varaa. Säkäkorkeutta sillä on tällä hetkellä n. 50cm. Saskasta tulee isona varmaan lähemmäs 40 kiloinen hyvätapainen harrastuskoira tai väärään kotiin joutuessaan kaiken kaatava katujätkä. Kokopäiväiseksi sohvan lämmittäjäksi Saskasta tuskin on, vaan uuden omistajan on oltava yhtä innokas kuin Saskakin puuhastelemaan jotain molemmille yhtälailla sopivaa juttua.

Saska sai kodin Virosta lokakuussa 2008.


Takaisin