SERI ent. SERJOZA
4.4.06
Serjozasta paljastuu päivä päivältä sosiaalisempi ja iloisempi pentukoira.
Viime lauantaina poika tuntui olevan onnensa kukkuloilla kun Suomesta eläimiä ulkoiluttamaan ja hellimään tullut perhe vietti sen kanssa aikaa.
Serjoza leikki ja juoksenteli ulkona onnellisena eikä tiennyt ketä perheenjäsenistä olisi kulloinkin suukottanut kiitokseksi mukavasta päivästä.
6-7-kuukauden ikäinen Serjoza on pelokas ja epäluuloinen vieraita aikuisia ihmisiä kohtaan. Se murisee ja varoittelee vilauttelemalla kulmahampaitaan,
mutta samalla pojan silmistä paistaa pohjaton pelko. Serjoza ei ole vihainen eikä ilkeä, se on vain joutunut näkemään ihmisten pahuuden eikä uskalla luottaa sokeasti.
Lapsista Serjozalla sitävastoin tuntuu olevan hyviä muistoja. Kun sen häkin ohittaa lapsi, Serjoza on kuin toinen koira. Se menee rohkeasti tervehtimään häkin
verkolle häntää heiluttaen. Tähän nuoreen poikaan saa arkuudesta huolimatta nopeasti kontaktin ja se alkaa jopa leikkimään ja suukottelemaan.
Tutustuessaan paremmin ihmiseen Serjoza ei ole säikky eikä pelkää esim. käden liikkeitä.
Nuoren herran kiinniottanut hoiupaikan "rankkuri" tuntuu olevan
Serjozan paras kaveri. Mies kertoi että kiinniotettaessa poika oli säikähtänyt niin kovasti että oli purrut tätä käteen.
Serjoza oli ymmärtänyt heti tehneensä väärin ja kun sitä ei rankaistu erehdyksestä luottamus ja ihastus miestä kohtaan oli syttynyt hetkessä.
Miehen kulkiessa häkin ohi Serjoza alkoi heiluttaa vimmatusti häntäänsä ja sen katse oli suorastaan palvova kun mies pysähtyi silittelemään sitä.
Serjoza tarvitsee kokeneen ja ymmärtäväisen kodin jossa päästä irti peloistaan. Serjozasta kasvaa oikeanlaisessa, kannustavassa ympäristössä
varmasti tasapainoinen koiraherra. Se on ulkonäöltään kuin "mini saksanpaimenkoira" suurine pystyine korvineen. Serjoza on rakenteeltaan siro ja
sillä on pienehköt tassut. Säkäkorkeudeltaan se on tällä hetkellä n. 45cm eikä kasva luultavasti enää paljoa.
Kuvia uudesta kodista 31.3.2007
Kuulumisia kodista 28.9.2007
Serjoza (me sanomme Seri) haettiin meille 05.05.2006 ja on sopeutunut hyvin
perheeseemme. Rakastaa omaisiaan yli kaiken ja on kova poika pusuttamaan. Lapsenlasten
kanssa tulee hienosti toimeen. Seri on myös hyvä talonvahti, vierailla
ei ole hyvä tulla pihalle ilman syytä. Me asumme koko kesän maalla
ja meillä on aidattu piha (puoli hehtaaria), jossa koirat saa olla vapaasti.
Lokakuussa muutamme Lauttasaareen, mutta kaikki viikonloput ja joulun vietämme
mökillä. Serillä on täällä viisi Colliekaveria,
joiden kanssa on kiva peuhata. Metsälenkillä käydään
melkein joka päivä ja koirat saa olla vapaana, Seri vähän
liiankin vapaana. Se tekee omia lenkkejään ja käy aina välillä
tarkistamassa, missä porukka kulkee. Frisbeen heitto on sille mielipuuhaa.
Uintikin on ihan kivaa Eppu-kaverin kanssa. Tottelevaisuuskoulussa käytiin
keväällä ja nyt on Agilityurakin lähtenyt jo käyntiin
alkeiskurssin merkeissä.
Terveisin ja hyvää syksyn jatkoa,
Pirkko ja Tapio Metsä