Nämä pienokaiset syntyivät arviolta huhti-toukokuun vaihteessa Kokkolaan erääseen navettaan.
Emo ja pennut saatiin loukutettua kesäkuun alkupuolella jonka jälkeen ne matkasivat
kotihoitoon Vihtiin. Pennut ovat sosiaalistuneet todella reippaiksi tuttujen ihmisten
joukossa, vieraita ihmisiä ne aristelevat edelleen ja saattavat hieman suhistakin
ja mennä piiloon mutta uteliaan luonteensa vuoksi ne eivät malta kauaa piilossa olla
vaan tulevat vähän ajan kuluttua tutkailemaan tulijaa. Pennut ovat voineet loistavasti
lukuunottamatta alussa ollutta silmätulehdusta joka sekin on saatu hoidettua. Pennut
on madotettu kahteen kertaan ja ne tullaan madottamaan vielä ennen uusiin koteihin
lähtöä. Pennut on myöskin rokotettu. Pennuille etsitään koteja joissa olisi
mielellään reipas kissakaveri koska tarvitsevat ehdottomasti tukea lajitoveristaan
aluksi sopeutumisessa. Pentujen luovutus uusiin koteihin alkaen 30.6.
Sherry oli hyvin arahko aluksi pentueen toisen tytön Snow:n kanssa
mutta pikkuhiljaa tästäkin nuoresta kaunottaresta on tullut hyvin
utelias ja se tutkailee paikkoja siskonsa Lemonin vanavedessä.
Juhannuksena pentuja saapui katsomaan siskoni 3 vuotias poika Iiro ja
Sherry oli hyvin ihmeissään tuosta pienestä ihmislapsesta jota se tuli
ihmettelemään ihan Iiroon kiinni katsellen pää kallellaan ja haistellen
Iiron kättä jonka ojensi tyttöä kohti. Sherry on hyvin kaunis
kilpikonnakuvioinen tyttö, hieman tummempi kuin siskonsa Lemon, turkki
on hieman pidempikarvainen. Sherry osaa hienosti tehdä hädät hiekka-astiaan.
Sherry sai kodin elokuussa 2006.