Kuulumisia kodista 09.08.2006:

Jukra, ei uskoisi että Kasper on ollut meillä jo melkein kolme vuotta. Muistan vieläkin kun kävimme marraskuussa 2003 hakemassa sen varjupaikista. Kassun häkissä oli kaksi muuta koiraa, jotka innoissaan hyppivät ja hakivat kontaktia, mutta Kassu makasi häkin perällä pienellä kerällä. Otin sen syliin kantaakseni sen ulos ja tunsin, kuinka se tärisi kauttaaltaan, kuin haavan lehti. Hoidimme paperiasiat kuntoon ja vein pojan tarhan pihalle, laitoin sille hihnan ja laskin sen maahan. Sitten jotain tapahtui. En osaa selittää, mistä se johtui, mutta Kassun häntä ja korvat nousivat ylös, se alkoi tutkia innokkaana ympäristöään ja jopa haukahteli tarhan suuntaan muutaman kerran. Muistan, kuinka tarhan henkilökuntakin oli aivan äimänä. Ehkä syynä olivat makupalaksi tarjotut prinssinnakit, tai sitten kassu vaistosi minusta ja vaimostani Kaisasta, että oikeasti välitimme siitä ja jotenkin tiesi pääsevänsä meille asumaan.

Suomeen päästyämme Kasper vietiin eläinlääkärille tarkastettavaksi. Sen kunto ei ollut toivoton, muttei myöskään paras mahdollinen. Kassun suusta jouduttiin poistamaan kolme mätää hammasta, ihon läpi kasvanut kannuskynsi, samoin kuin muut kynnet oli leikattava, mutta omat kynsisaksemme eivät siihen enää tehonneet. Lisäksi Kassu oli ainakin kolme kiloa alipainoinen ja sen sydänäänet olivat normaalia heikommat. Myöhemmin selvisi että Kassulla on epilepsia. Päätimme hoitaa pojan kuntoon, vaikka se vaatisi kuinka paljon aikaa, rahaa ja vaivaa ja itseasiassa jo kuukauden sisällä kassu sai lisää painoa, kannuskynnen aiheuttama haava oli parantunut ja sydänäänet vahvistuneet. Hieman vuodenvaihteen 2003-04 jälkeen Kassu leikattiin, jottei se saisi vahinkopentuja toisen koiramme, Sheltti-narttu Shellyn kanssa. Sen jälkeen kaikki sujuikin pitkään oikein hyvin.

Syksyllä 2005 koimme Kaisan kanssa kauhunhetkiä, kun Kasper alkoi yllättäen menettää tasapainoaan. Kasper on kuitenkin jo vanhempi koira, joten pelkäsimme pahinta. Eläinlääkärin tutkimuksen jälkeen selvisi, että Kassulla oli sisäkorvan tulehdus, joka paranisi antibioottikuurilla. Tätä kuuria kesti sitten kuusi viikkoa, mutta loppujen lopuksi Kasper parani ennalleen.

Viime touko-kesäkuun vaihteessa muutimme kerrostalokaksiosta pohjois-Helsingistä tänne Espoon Niipperiin 79 neliön rivitaloon. Kasper on innoissaan omasta pihasta, se kieriskelee nurmikolla ja nauttii olostaan.

Kun Kassu aikanaan tuli meille, sen silmissä oli sameutta, joka eläinlääkärin mukaan alkaa yleensä 9 vuoden iässä, tästä päättelimme Kasperin silloiseksi iäksi 9-10 vuotta. Nyt se on siis jo 12-13 vuotta vanha. Ei todellakaan uskoisi. Kasper on varsinainen energiapakkaus, se peuhaa Shellyn kanssa kuin pieni pentu ja aina kun Kaisa tai minä tulemme kotiin töistä, niin se laukkaa ympäri kämppää Shellyn kanssa ainakin vartin. Tietysti Kasper on välillä vähän höynä ja hieman seniilin oloinen ja vaikuttaa siltä, kuin unohtaisi mitä oli tekemässä, mutta energiaa ja elinvoimaa siinä riittää kuin pienessä kylässä. Näkö sillä on meille tulostaan asti ollut normaalia heikompi, mistä johtuen se aina hieman haukkuu vieraille ihmisille ensin, mutta kun on saanut haistella on kiltti ja rauhallinen. Kassu nukkuu yleensä joko omassa korissaan tai meidän sängyn jalkopäässä. Ruokaa se kerjää jatkuvasti ja jääkaapin oven avaamisen kuulee vaikka kilometrin päästä.

Kasper on tuonut Kaisan ja minun elämään paljon paljon iloa ja onnea viimeisen kolmen vuoden aikana ja toivottavasti se viipyy seuranamme vielä jonkin aikaa, ennekuin siirtyy autuaammille lenkkipoluille. Iso kiitos pelastetaan koirat ry:lle, kun saatoitte yhteen Kasperin yhteen vaimoni ja minun kanssa. ;-)

Terveisin
Ilppo "Ipe" Niemelä ja Kasper

Rakas lemmikkimme, ystävämme ja perheenjäsenemme Kasper (ent. Silvio) nukutettiin ikiuneen sunnuntaina, syyskuun 19. päivänä vuonna 2007. Kasper oli todella sinnikäs ja elämäniloinen koira, mutta viimeisen puolivuotisensa aikana pojan korkea ikä alkoi jo vaatia siltä veronsa. Kasper alkoi haahuilla päämäärättömästi ympäri kotiamme, ei vaikuttanut tajuavan missä oli, eikä välillä tahtonut edes tunnistaa omaa isäntäväkeään, tuijotti vain tyhjyyteen poissaolevan näköisenä. Hieman ennen poismenoaan Kasper lakkasi syömästä ja alkoi törmäillä seiniin ja seuraavana iltana, kun istuimme vaimoni kanssa televisiota katsomassa, Kasper yhtäkkiä pysähtyi ja alkoi uikuttaa, ihan kuin sanoakseen, että se ei enää jaksa taistella ja haluaisi jo päästä lepoon. Viimeisenä aamunaan Kasper vain makasi lattialla ja tuijotti tyhjin silmin eteensä. Ehkä meidän olisi pitänyt päästää kasper sateenkaarisillalle jo aiemmin, mutta rakastimme poikaa niin paljon, ettemme yksinkertaisesti pystyneet päästämään hänestä irti, ennenkuin ei enää ollut muuta vaihtoehtoa. Silloin tajusimme että suurin rakkaudenosoitus poikaa kohtaan oli päästää se pois. Kasper oli maailman ihanin, suloisin, uskollisin ja kiltein koira, eikä toista sen kaltaista tule koskaan. Kasper ei koskaan ehtinyt tutustua pieneen tyttäreemme, joka syntyi 11.11.2007, mutta mikäli Kasper olisi ollut vielä voimissaan, olisi hänestä ja pikku-Iidasta varmasti tullut mitä parhaimmat ystävykset.

Kasperin rakkain ystävä ja elämänkumppani, toinen koiramme, shetlanninlammaskoira Zaza's New Star "Shelly" seurasi Kasperia sateenkaarisillalle huhtikuun 25. päivänä vuonna 2008. Shellyllä todettiin munuaisten vajaatoiminta tammikuussa, mutta lääkkeiden ja erityisruokavalion turvin tyttö sinnitteli vielä kolme kuukautta, kunnes sairaus lopulta mursi sen. Olemme monesti ajatelleet, että ehkä Shelly ikävöi Kasperia niin paljon, ettei se jaksanut enää taistella. Tuntuu kamalalta menettää alle vuoden sisällä molemmat koiransa, mutta on lohdullista ajatella, että Shelly ja Kasper ovat nyt yhdessä sateenkaarisillalla, ilman kipuja ja tuskia, kirmaten iloisina loputtomilla niityillä auringonpaisteessa.

Hyvästi Kasper ja Shelly, olitte parhaimmat lemmikit ja uskollisimmat ystävät, joita toivoa saattaa. Emme unohda teitä koskaan.

Kaivaten

Ilppo Niemelä
Kaisa Lumialho-Niemelä
Pikku-Iida ja kisut.

Takaisin