Simba on Suomeen tulleen Tiukun (ent. Mimmu) pentu.
Simba pääsi Dumbo -pojan kaveriksi Suomeen.
Kuulumisia kodista 27.7.2007
Ihan alkuun kertoisin huonot uutiset. Noin 4 vuotta sitten jouduimme turvautumaan
koiraterapeutin apuun. Simba kärsi todella pahasta eroahdistuksesta.
Yritin ennen ammattiapua saada jotain apua yhdistykseltänne, mutta vastaan
otto oli todella tyly. Onneksi rakkaus Simbaan auttoi jaksamaan kaiken sen
tuhoamisen. Jatkossa toivoisin teidän siellä todella auttavan, jos
apua tarvitaan.
Ongelmista selvittyämme kaikki on ollut todella hyvin. Simba on kiltein
ikinä tuntemani koira. Se rakastaa kaikkia ja varsinkin lapsia. Kastroinnin
jälkeen Simba on kerännyt painoa kunnioitettavat 30 kiloa. Kuitenkin
se kuvittelee olevansa sylikoira.Simba on paljon rauhallisempi kuin 7-vuotias
"isoveljensä" Dumbo. Monet luulevatkin Simbaa paljon viisi
vuotiasta vanhemmaksi. Iltaisin kuitenkin talo on sekaisin kun Simppa innostuu
leikkimään parhaan kaverinsa Matin kanssa.
Matti on kaksivuotias maatiaiskissa. Sekin on pelastettu yksilö, tosin
ihan täältä kotimaasta. Simba otti Matin heti suojelukseensa,
ja ne ovatkin kuin kissa ja koira konsanan leikkiessään. Todellisuudessa
Simba ei tekisi pahaa kärpäsellekään (koska pelkää
niitä).
Yst. terveisin Hanna