SIMPSON


Herra on 5-v kastroitu, massiivisen kokoinen simpsuksi. Erittäin hyvin syönyt ja painaa taatusti ainakin 6 kiloa. Herra saattaa päästää sellaisen siiamilaismaisen rääkäisyn, se on siis aika kovaääninen :-) Huutelee häkistään huomiota, mutta syliin rauhottuu heti. Ongelma olikin sen saaminen sylistä pois ja sitä sai kääntää ja vääntää melkein miten päin vain, pääasia tuntui olevan, että sai olla ihmisen lähellä. Huoneen kollikoille kävi muristelemassa, mutta kolmijalkaisen pikkusiiamisekoituksen kanssa haistelivat toisiaan ystävällisesti nenut ihan kiinni toisissaan. Voisi kuvitella että viihtyisi hienosti ihan ainoana kissana tai sitten jonkun rauhallisemman tyttökissan kaverina? Herra joutui teholle, koska sen vanha omistajanainen vietiin vanhainkotiin.

5.11.2008. Simpson laihtui laihtumistaan. Tutkimuksissa ei löytynyt pojasta mitään mikä olisi selittänyt miksi komea Simpson kuihtui varjoksi entisestään. Vahvasti epäiltiin kasvaimia. Vaikka niin toivoimme ja vaikka niin kovasti halusimme, ei Simson enää jaksanut elää. Eilen illalla hoitaja vei pojan viimeiselle matkalleen. Voimattomuuden tunne kuoleman edessä painaa sydäntä ja suru on suuri.

Väsyneenä silmäsi suljit, siihen hiljaa nukahdit. Nyt sinun hyvä olla on.

-Esme



Takaisin