Sindi Meillä on ollut koira viimeksi viisi vuotta sitten. Silloin meillä oli berhandilainen ja sen kanssa oli paljon ongelmia. Se oli sairas koira koko ikänsä ja se jouduttiinkin sitten lopettamaan. Päätimme, ettemme vähään aikaan ota koiraa varsinkin kun lapset olivat vielä pieniä. Nyt lapset ovat jo isompia ja olimme alkaneet ajattelemaan koiran hankkimista uudelleen. Tuossa joulun aikaan alkoi ajatus sitten minua polttamaan niin paljon, että tuli jo melkein pakkomielle saada koira. Kaikkia vaihtoehtoja kävin läpi: ottaako rotukoira, sekarotuinen, pentukoira vai aikuinen. Mieheni oli sitä mieltä, että otetaan rotukoira ja vasta kesällä. Itsekin olin jo sitä mieltä, mutta sitten törmäsin netissä Pelastetaan koirat-yhdistyksen sivuille. Mielenkiintoni heräsi. Olin jo viime kesänä lukenut Tallinnan koirista, mutta sitten hylännyt ajatuksen, liian hankalaa, ei tiedä minkälaisen sieltä sitten loppujen lopuksi saa jne.. Ajatukset pyörivät päässä. Entä jos sittenkin ottaisin sieltä koiran? Antaisin jollekin kodittomalle kodin, miksi ostaa pentukoira kasvattajalta jos kodittomiakin on vaikka kuinka monta? Ajatusta tuki se, että en ollut kovin innostunut ottamaan pentukoiraa. Aikuisesta jo näkee millainen se on ja onhan se jo sisäsiistikin. Heti joulun jälkeen kirjoitin Katarinalle, että olisin valmis ottamaan koiran. Katarina vastasikin jo parin päivän päästä ja kertoi, että he olisivat menossa tarhalle taas tammikuussa 2002. Samassa kirjeessä hän mainitsi, että Suomeen oli tuotu pari koiraa ennen joulua sillä ne olisivat saaneet piikin muuten. Olisinko mahdollisesti kiinnostunut jommastakummasta? Toinen oli tyttökoira ja lyhytkarvainen ja juuri ne olivat minun kriteereitäni, muulla ei niin paljon väliä ollut. Vastasin, että jos sillä on jo monta ottajaa, niin voisin ottaa tarhaltakin koiran. Katariina vastasi ettei ole ottajaa... kun vielä kuulin, että tyttökoira ei ole kova haukkumaan (kerrostalossa tärkeä ominaisuus) niin sovittiin, että haemme koiran. Nopeaa toimintaa: keskiviikkona sain mailia Katariinalta ja perjantaina haimme koiran. Heti kun näin Sindin tiesin, että siinä on meidän koiramme. Se oli ystävällinen ja hyppäsi heti autoon. Siinä sitten matkasimme kotiin. Sindi sylissä ja välillä tarkkaan katsoen maisemia. Nimensä Sindi sai siitä, että se oli jossain vaiheessa matkaa levottoman oloinen ja sanoin miehelleni, että se on kuin levoton tuhkimo --> Cinderella -->Cindy -->suomalaisittain Sindi. Kotona kaikki meni heti alusta asti hyvin. Vanha kissamme hiukan kyräili ensin (yhden päivän) mutta asiaa auttoi varmaan se, että Sindi ei ollut kovin kiinnostunut kissasta joten se sai rauhassa kulkea. Ainoa asia jossa tuli kissan kohdalla muutos on se, että kissan ruoka on nykyään pöydällä, muuten Sindi söisi sen heti. Ja söikin ensimmäisenä iltana. Ruoka sille maistuu, mutta ei se ihan mitä vaan syö. Esim. jos antaa leipää jossa on juustoa päällä, se syö vain juuston ja leipä lentää kaaressa suusta. Sindi vaikuttaa oppivaiselta ja onkin muutamia perusjuttuja oppinut kuten istu, anna tassu, tänne ja seis. Se tykkää etsiä namipaloja piilosta ja lelujen sisältä. Ulkona se kulkee hihnassa nätisti. Koira-aitauksessa päästettiin se aluksi vapaaksi ja siellä se sai myös leikkiä toisten koirien kanssa. Sindi ei ole käyttäytynyt vihaisesti toisia koiria kohtaan. Aina silloin tällöin se haukkuu mahtavasti toisille koirille kun tulevat vastaan, mutta siihen se sitten jää. Iloisesti se sitten toisia nuuskii. Viime viikonloppuna veimme Sindin äitini luokse tutustumaan hänen kahteen poikakoiraan Niiloon ja Hessuun. Samalla Sindi pääsi ensimmäistä kertaa juoksemaan vapaana metsään. Voi sitä juoksun ja leikin määrää! Tänään sitten veimme Sindin tässä lähellä olevaan metsään. Vähän jännitti, jos se vaikka sittenkin karkaisi. Päästimme sen irti ja se lähti juoksuun. Se juoksi kaukana, mutta kääntyi välillä katsomaan meitä. Olimme helpottuneita. Tulipa metsässä vielä kaksi koiraakin vastaan. Niidenkin kanssa Sindi oli ihan nätisti. Sindi nukkui ensin pari yötä meidän sängyssä. Ilmeisesti kotiuduttuaan se on alkanut nukkua olohuoneen sohvalla tai eteisen lattialla. Aamuyöstä se sitten kömpii minun viereeni. Isännän vieressä nukkuukin kissa. Aamulla se antaa meidän rauhassa juoda kahvia ja sitten kun se huomaa, että aletaan kenkiä laittamaan jalkaan niin se alkaa pienen vinkunan... pääseekö ulos? Olemme iloisia Sindistä ja tyytyväisiä, että teimme tällaisen ratkaisun. Toivottavasti moni muukin ottaisi tarhalta koiran. Ne todella ansaitsevat paremman elämän. Kiitoksia Katarinalle ja muille teille jotka teette tätä työtä! -Marion- Takaisin kuulumisiin