"Sini on n. 2-vuotias arahko narttu.
Se on rauhallinen ja hiljainen.
Hieman apaattisen oloinen, mutta tykkää hellyydestä.
Säkä n. 50 cm.
Kotihoidossa Tallinnassa."

SINI

Sini on ollut Suomessa nyt n. puolitoista vuotta, Suomeen Sini tuli 29.6.2002. Tullessaan oli todella arka, apaattinen ja masentunut. Minuun Sini turvautui heti mutta muuta perhettä pelkäsi. Lenkillä ei katsonutkaan toisiin koiriin eikä Sinin silmissä loistanut se elämän ilo mikä nyt loistaa hyvin kirkkaana. Ensimmäisenä yönä Sini oli todella levoton, ravasi ympäri taloa ja läähätti. Olihan se aika kamalaa pikkuiselle kun ensin pitkä laivamatka, sitten vielä automatka ja keskelle ihmisvilinää, sen jälkeen joutuu matkustamaan täysin tuntemattomien kanssa ja kaiken kukkuraksi oli vielä juoksut meneillään. Nukuttua en sinä yönä saanut kun pari tuntia, Sini piti siitä huolen, että en pitkään nukkunut. Se siis juoksi ympäri taloa, ravasi rappusissa, nousi pöytää vasten, taiteilu nojatuolin selkänojalla jne. Välillä se hyppäsi minun viereen sohvalle jossa nukuin ja läähätti. Rapsuttelin ja rauhoittelin mutta ei auttanut. Aamuyöllä sitten päätin lähteä Sinin kanssa hieman ulos jos se siitä rauhoittuisi. Ulkona oli hiljainen kesä-aamu, rauhallista ja hieman sumuista. Vaikka Sini olikin rauhaton olin onneni kukkuloilla. Kävelinhän minä oman koirani kanssa. Siniä olin odottanut kuukauden verran ja koiraton talo tuntui jotenkin niin tyhjältä. Sinin edeltäjä, tiibetinterrieri Iitu kun oli täytynyt laittaa iki-uneen toukokuussa vakavan sairauden takia. Iitukin oli ollut alkuperäisen perheensä hylkäämä, mutta meillä se sai elää elämänsä viimeiset kuusi vuotta.

Pienen lenkin jälkeen palasimme kotiin ja sama rumba jatkui. Sini vikisi ja läähätti ja juoksi ja.. Menin sohvalle makaamaan, suljin silmäni ja samalla tuli nenääni aromikas hönkäisy ja kuului "piip piip piip". Ajattelin ettei siitä loppua tule joten silmät pysyi kiinni ja pian Sinikin rauhoittui ja meni sohvan viereen makaamaan. Aamulla sitten heräsin ja aloimme Sinin kanssa toden teolla tutustumaan. Ruoka maittoi Sinille hyvin ja rapstutukset otti ilolla vastaan antaen vastalahjaksi varmastikin tuhat pusua. Pannan laittoa Sini pelkäsi, meni seiniä pitkin kun pannan esille otin. Ensimmäisen päivän jälkeen ei kuitenkaan enää pantaa pelännyt kun huomasi ettei mitään pahaa tapahdukaan. Siniä on ilmeisesti kuritettu paljon niskasta, koska saattaa inahtaa kun siirtää pannasta. Jotain pahaa on siis tapahtunut johon liittyy niskasta kuritus ja panta.

Sini tuli siis lauantaina ja maanantaina minun piti palata töihin iltavuoroon. En olisi millään halunnut lähteä ja jättää pikkuistani mutta oli pakko. Sini oli hieman itkenyt perääni. Soitin kotiin sinä päivänä varmaan kymmenen kertaa, että kuinka Sini voi. Kun sitten vihdoin kotiin pääsin juoksin pysäkiltä äkkiä kotiin. Ja voi sitä riemua kun oven avasin, vastassa oli karvainen pyörremyrsky kera vikinän. Sini hyppi ja pyöri ja vikisi ja lipoi huuliaan ja minua. Vastaanotto oli aika railakas ja sellaisena se jatkui melkein vuoden päivät. Nyttemmin Sinin vastaanotto on hieman rauhallisempi mutta ilman pyörimistä ja vikinää siitä ei selvitä. Alkuvaiheessa Sini myös etsi minua kun oli töissä, aina saman reitin mukaan. Kanteli myös sukkiani ikävissään. Vaikka Sini on aina ollut minuun hyvin kiintynyt ei sillä ole koskaan ollut eroahdistusta. Ekalla viikolla kun Sini minulla oli jouduin perjantaina jäämään ylitöihin. Kotiin pääsin vasta puolenyön jälkeen. Viikossa Sini oli jo oppinut, että koska kotiin tulen ja meni ikkunaan odottamaan. Sinä päivänä Sini teki samoin, hieman ennen kymmentä se meni ikkunan eteen, tuijotti vain sinne pimeään ja odotti. Kun minua ei kuitenkaan näkynyt ei Sini luovuttanut, se välillä istui ja välillä makasi. Ikkunan edessä on sohva ja toinen käsinoja on ikkunaan päin. Sinin etutassut ja pää oli käsinojalla ja siinä se makasi ja odotti. Tästä on kuvakin otettu. Ja voitte varmaan arvata kuinka onnellinen koira minua oli vastassa kun vihdoin kotiin pääsin..

Elämäni kauhun hetket koin kun Sini oli ollut meillä muutaman päivän. Kun tulimme Sinin kanssa aamulenkiltä oli joku mies ollut laittamassa meille piipunhattua. Mies oli juuri lähtemässä mutta haki vielä autostaan pankkikorttimaksulaitteen. Ovi jäi raolleen ja minä otin Siniltä remmin ja pannan pois ja itseltäni kengät. Ja sillä sekunnilla Sini luikahti ovesta ulos. Äkkiä kengät jalkaan ja perään. Sini pysähtyi vielä pihassa ja näytti olevan todella peloissaan. Sain Sinin kiinni ja lähdimme sisälle päin. Pantaa kun ei ollut en saanut pidettyä Sinistä kiinni. Tällöin tämä mies tuli poispäin ja ennen kuin kerkesin mitään sanoa se kumartui Sinin ylle ja Sini pelästyi. Sini lähti pihasta poispäin häntä koipien välissä. Mies meni pakettiautoonsa ja starttasi sen vaikka Sini oli sen auton takana. En saanut Siniä kiinni ja pelko valtasi pikkuisen. Se lähti kovaa vauhtia pois pihasta ja minä perässä. Huutelin mutta ei vaikutusta. Sini meni lähellä olevien rivitalojen takapihalle ja minä perässä. Siellä me mentiin toisten pihoissa. Sini meni välillä istumaan ja koitin sen napata kiinni, eihän se sillain onnistunut kun pikkuinen pelästyi ja pomppasi pois. Sitten Sini istui taas ja hiljalleen ojensin käteni sitä kohti, rapsutin ihan pikkuisen päätä sen mitä yletyin ja samalla Sini tuli luokseni ja työnsi päänsä minun kainaloon. Todella peloissaan Sini oli, pelkäsikö se että se viedään pois ja kun karkuun lähti että lyödään? Sitä ei voi koskaan tietää mutta onneksi saatiin pikkuinen kotiin. Otin Sini sitten syliin ja kannoin kotiin, tällaiselle ruipelolle Sininkin kokoisen koiran kantaminen on aika tuskien taival. Sisällä Sini meni heti keittiön pöydän alle, kutsuin sen luokse ja sitten vain oltiin ja rapsuteltiin.

Muuten Sinillä ja minulla alkoi hyvin sujumaan. Pian alkoi Siniä kiinnostamaan toiset koirat mutta kun vielä vähän pelotti täytyi niille räyhätä. Opetin sen myös vahingossa vetämään mutta onneksi näistä olemme jo päässeet jos eroon. Kyllä Sini vielä välillä vetää esim. kun näkee jonkun ötökän ja joskus lenkin alkuvaiheessa kun on niin innoissaan. Toisia koiria täytyy välillä haukahtaa mutta onneksi se on pieni haukahdus ja tapahtuu harvoin.

Syksyllä menimme Sinin kanssa sitten koirakoulun alkeiskurssille ja siellä alkoi hyvin sujumaan. Sini oppii uudet käskyt ja temput todella nopeasti ja ensi kesänä onkin edessä viralliset tokokisat. Möllitoko kisoissa olemme kolme kertaa käyneet. Laitoin Sinille sirun muutama kuukausi sitten joten nyt pääsee virallisiin kisoihin. Tavoitteena on myöskin ensi kesänä suorittaa Bh-koe ja mielenkiinto on minulla herännyt rauniokoulutukseen. Tokoa harrastamme siis aktiivisesti ja sen lisäksi käymme ahkerasti mätsäreissä. Sini osaa esiintyä todella kauniisti ja onhan Sini muutenkin kaunis koira. Sijoituksia on mm. BIS3, BIS4, PUN1, PUN5, SIN1 jne. Sekä Sini että minä nautitaan todella paljon mätsäreistä, Sini on aina ihan innoissaan kun huomaa, että taas lähdetään kisaileen. Agilityäkin on tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa.

Sinillä on myös paljon koirakavereita. Kun Sini oli ollut minulla n. puoli vuotta perustettiin omaan lähiööni koirakerho nimeltä Herwoodin Hauvat. Menimme siihen Sinin kanssa mukaan ja oikeastaan Herwoodin Hauvojen takia Sinistä tuli noinkin rohkea noin lyhyessä ajassa. Kerholla kun on tapaamisia aina iltaisin ja koulua sunnuntaisin ja kaikenlaisia muita retkiä ja tapahtumia. Ekoja kertoja kun Sinin kanssa tapaamisissa käytiin istui Sini kokoajan minun vierellä ja katseli. Nameja uskalsi muilta ottaa vasta parin kerran jälkeen. Muutamia kertoja kun oltiin käyty alkoi jo hieman leikkimään ja nuuhkimaan muita paikalla olijoita. Ensimmäinen koira kenen kanssa Sini innostui juoksemaan oli Sisu tyttö joka on myöskin tullut Varjupaikista. Jännä oli se, että heti kun Sisu tuli tapaamispaikalle lähti tyttöset saman tien juoksemaan kovaa rallia kenttää ympäri. Mitä lie yhteyistäkieltä puhuivat "virupirut". Muutenkin Sini ei ole enää arka vaan menee kyllä katsomaan vierasta ihmistä. Sisällä vähän kyttäilee vieraita, Siniltä kun löytyy jonkin verran vahtiviettiä. Epäilys kun on suuri, että Sinissä olisi etelävenäjänpaimenkoiraa.

Kaikenlaista on tämän yhteisen ajan kuluessa kyllä tapahtunut joista kertoa mutta tässä nyt jotain, tarinaa kun saisi kirjan verran raapustettua. Innolla odotamme talven ja lumen tuloa, nuo kurakelit ei oikein ole kivoja. Sini ei sinällään välitä, että lähtee ulos kyllä ilmalla kun ilmalla ja menee keskeltä lätäkköä mutta näin kurakelillä siinä onkin pesemistä. Vaikka ei se minua haittaa, pitäähän koiran saada elää koiran elämää ja möyrytä kaikenmaailman mudissa ja kalanraadoissa... Ulkona Sini viihtyy ja varsinkin talvella tykkää piehtaroida lumessa ja juosta lumikökköjen perässä eikä paksun turkkinsa takia välitä isostakaan pakkasesta. Sini on kyllä varmastikin elämäni koira, niin hyvin meillä menee yhteen. Olemme luonteeltamme samankaltaisia ja Sinin ulkonäkö on aivan täydellinen. Eihän noita suuria silmiä voi olla rakastamatta jotka on vielä höystetty "kajaalilla".:) Lempinimiä Sini on paljon saanut ja niistä yleisin jonka Sinikin jo tuntee on Pöppö. Alkuperäinen nimi on PöppöMöppiäinen josta on sitten muotoutunut Pöppö, Pöppis, Poppo, HöppöPöppö jne jne. Isäni sanoo Siniä Idän ihmeeksi tai lyhyesti vaan Itäinen. Lempinimiä on siis roppakaupalla ja varmasti niitä tulee vuosien varrella lisää. Sini on kyllä aivan ihana ja olen todella onnekas, että saan elää tuonkaltaisen otuksen kanssa. Kiitoksia siis teille kun minulle tuon ihanuuden toitte :)

Terveisin Henna ja Sini alias PöppöMöppiäinen

Takaisin