SIR ARTHUR
| Sir Arthur eli Arttu on vielä elämänsä alkutaipaleella oleva poika,joka osaa sulattaa sydämet. Rauhallisesti se odotti minua häkissään,mutta ilme kertoi,että jotakin todella ihanaa on tapahtumassa =) Lenkillä emme tavanneet muita koiria, mutta häkin takana oleville piti kyllä käydä irvailemassa haukkumalla, että "läl läl lää, minäpäs pääsinkin lenkille". Arttu veti jonkin verran, mutta lähinnä siksi, koska oli kiire haistelemaan muiden koirien jälkiä. Ihmiset ovat Artulle se tärkein asia ja se onkin onnesta soikeana,kun sille suo huomiota.
Sohvaperunaksi tästä nuoresta sällistä ei ole, vaan Arttu tarvitsee pitkiä lenkkejä ja muutakin toimintaa elämäänsä sulostuttamaan. Arttua voisi jopa kuvitella harrastamaan oman ihmisensä kanssa jotakin kivaa =) Jos kuvissa Arttu näyttää joidenkin mielestä tavallisen näköiseltä koiralta niin sitä se ei todellisuudessa ole. Sydän täynnä rakkautta ja toiminnan tarmoa on tämäkin poika. Toivotaan, että pian löytyisi joku, joka on tämän kaiken valmis vastaan ottamaan. Kuulumisia kodista 2.3.2008 Kylläpä aika on kulunut siivillä. Siitä on kohta pari vuotta kun Arttu tuli meille. Arttu on saanut luonnetta paremmin kuvaavan lempinimen nimittäin "Pälli", taitaa itsekkin totelle sitä paremmin. Varsinainen touhottaja meinaan on... Aluksi Arttu oli arka, epäilevä ja pelokas. Toista on tänä päivänä. Koira on todellakin löytänyt oman paikkansa. Nyt ottaa jopa oikeuden omiin tassuihinsa ja tekee välillä mitä lystää. Olen muutamana aamuna saanut herran kiinni itse teossa kun kuorsaus kuuluu olohuoneen sohvalta tai nakit menevät parempiin suihin kettiön pöydältä.... Ensimmäisen vuoden aikana meille paljastui mitä kaikkea Arttu on mahdollisesti joutunut kokemaan. Koira ei millään halunnut tulla mennä auton takakonttiin, pelkäsi isoja tummia miehiä jotka puhuivat äänekkäästi sekä suorastaa juoksi karkuun kun kättä kohotti. Olisiko mahdollisesti edellinen omistaja ollut iso mies joka löi sekä sulki koiran pieneen tilaan? Alun epäröinnin jälkeen Artusta on tullut todellinen ystävä, vahti sekä perheenjäsen niin minulle kuin pojallenikin Marlolle 2v (olemme Jessen kanssa eronneet, Arttu on hänellä muutamia viikkoja vuodessa). Ilman Arttua ei pääse kauppareissua pidemmälle, koira on ensimmäisenä autossa kun johonkin ollaan menossa. Yritimme opettaa Artulle reviirin ensimmäisenä keväänä ja kesänä. Jonkun aikaa meni hyvin ja koira olikin aina vapaana. Hieman rohkeuden kasvettua Arttu keksi lähteä omille reissuille rähisemään naapurin uroksille, kyläilemään naapuriin tyttöystävien luokse (kaksi husky narttua) sekä muuten vaan lenkille. Teimme silloin pitkiä muutaman tunnin kävelyreissuja ja myöhemmin Arttu oli nähty yksinään juoksevan nämä reitit. Onhan se hyvä että koira tykkää ulkoilla mutta kaikella rajansa... Nyt joudun pitämään Artun aina remmissä kun kävelylle lähdetään ja lenkille lähdetään samalla innolla kuin tarhalla olessa eli vauhtia on tuhat ja sata. Artulla on todella hyvä luonne. Marlo voi melkein pistää koiran solmuun eikä tämä ole moksiskaan. Nykyään Arttu ottaa kaikki tutut vastaan iloisesti ja meinaa suorastaan syliin hypätä. Sylikoira Artusta on tullutkin. Iltaisin kun istun television äärellä Arttu hyppää muina miehinä sohvalle syliini hellittäväksi. Arttu ei varmaan mielestään koskaan saa tarpeeksi rapsutuksia ja huomiota (minulla sormet kramppaavat kun yritän herran toiveita toteuttaa). Kuten kuvista näkee Arttu ei ole enää niin "palleroinen" kuin tarhalla olessaan. Juurikin on talviturkistaan luopumassa ja voi sitä karvanlähtöä siltikin. Karvatupsuja on siellä täällä eikä ne meinaa loppua millään. Onneksi Arttu suorastaan rakastaa harjaamista ja meillä se kuuluukin lähes päivittäiseen rutiiniin. Kumpa pesukin sujuisi yhtä mallikkaasti... Arttu rakastaa möyriä ja piehtaroida jokaisessa kurakuopassa jonka vain löytää. Vaalea matto on tämän jälkeen mukavan näköinen... Arttu siis voi hyvin ja viihtyy meillä. Teimme silloin pari vuotta sitten oikean päätöksen ottaessamme "Pällin". Koira on osoittanut olevansa paljon enemmän kuin ikinä uskalsin toivoa. Nyt en voisi kuvitella eläväni ilman sitä. Niina Höglund |
