SISSI

Sissi on n. 1-vuotias kodistaan tarhalle tuotu pidempiturkkinen kaunotar. Sissi tulee hyvin toimeen muiden kissojen kanssa ja on steriloitu.

FelV + FiV -testit negatiiviset.

Kuulumisia kodista 7.3.07

Sissi voi erittäin hyvin, terveenä on ollut ja käytös muuttunut todella paljon ihmisrakkaammaksi kuin oli tullessa. Todella mieluisaa on pihassa hihnassa kävely, sekä saunominen. Neito on alusta asti nukkunut kaikki yöt vieressä, ja jos vieraita saapuu, on tämä neito ovella ensimmäisenä vastassa, ja saa valloitettua kaikkien sydämet, myös niiden jotka eivät kissoista pidä. Jokainen kylään tuleva olisi valmis neidon ottamaan lähtiessään mukaansa.

Kertaakaan emme ole lääkärissä joutuneet käymään, lukuunottamatta rokotuksia ja puolen vuoden välein eläimille teemme yleisen terveystarkastuksen. Yhden kerran karvapalleroita jouduimme lääkärissä leikkaamaan, Sissin meille saapuessa.

Todella viisas neiti, osaa avata Kaikki ovet, ulko-ovikin aina lukossa oltava, sillä kahvasta osaa avata. Mikään ovi tai kaappi ei sissiä estele, eipä anna periksi, voi vaikka kolmekin tuntia samaa ovea yrittää auki, mikäli on takalukossa. Kova juttelemaan on myöskin, aina tietää koska on nälkä tai haluaa pihalle, sekä jos on kiukuttelu päällä, kuulee sen metelistä, esim oven avaaminen jos ei onnistu on huuto kauhea.

Sissillä on neljä kissa kaveria kotona, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, sekä kaksi koirakaveria. Useasti nukkuukin toisen koiramme kainalossa öisinkin, jos ei minun kainalossani ole.

Tämä neiti on tosiaan oman arvonsa tunteva, oikein kissojen kissa, jolla tuntuu olevan vain palvelusväkeä, ei omistajia ;D

Muutimme kesällä omakotitaloon, ja tämä onkin ollut oikea eläinten unelma, tilaa kun on telmiä 130 neliötä edellisen 60 neliön sijaan. Useasti on viiden kissan letka juoksemassa peräkkäin ympäri asuntoa, joka onkin huvittava näky.

Terveisin Annemari Kallio & Sissi :)


Takaisin