Sisu

Sisu tuli Suomeen pyryisenä sunnuntai-iltana marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 2002. Takana oli kylmä ja masentava päivä Varjupaikassa, ja uuvuttava laivamatka Tallinnasta Helsinkiin. Samassa hytissä meidän kanssa oli Kaapo, Dafne ja Kettutyttö. Erityishalaukset niille kaikille ja rutistukset myös kaikille tuolla reissulla mukana olleille, Mialle & kumppaneille ja Kaapon äidille ja isälle!

Länsisatamasta ajelimme sitten kotiin Lauttasaareen. Soitin alhaalta poikaystävälleni Teemulle, että "Tule alas, täällä me nyt ollaan..!". Teemukin oli aivan onnesta mykkyrällä, kun näki Sisun ensi kerran pitkän odotuksen jälkeen. Siitä lähtien olemmekin olleet erottamaton kolmikko. Tosin varsinkin aluksi tuntui, että Sisu oli vähän liiaksikin kiintynyt muhun, kun se seurasi mua joka paikkaan ja sai hepulin jos ei päässyt kanssani vessaan ;-).. Tulopäivän iltana nukahdimme nopeasti ja Sisu tuntui aivan kuolemanväsyneeltä. Se nukkui melkein koko ensimmäisen viikon. Sisu oli heti aluksi sisäsiisti ja osasi kuin ihmeen kautta "peruskäytöstavat". Tai enhän voinut tietää millaisissa oloissa se oli Tallinnassa aiemmin ollut. Katarina sanoi, että ilmeisesti se oli ollut jonkun alholisoituneen asunnottaman miehen koira, ja se oli löydetty kuolleen isäntänsä viereltä kadulta.

Sisu tykkää aivan uskomattoman paljon hellyydestä, haleista ja pusuttelusta kuonon päälle. Myös varpaiden haistelu on mukavaa.. ;-) Tosin äitini sanoi, että ne haisevat ihan hielle. Mutta mun mielestä erityisen mielyttävälle sellaiselle.. Sisu sai tietysti heti alusta nukkua mun ja Teemun sängyssä, ja se oli tietysti Sisustakin hauskaa. Siellä vaan tulee aika kuuma ja täytyy hypätä välillä lattialle vilvoittelemaan. Niin, ja tärkein ja ehdottamasti hauskin asia Sisun mielestä: herkuttelu. Lempiruokia ovat maksalaatikko, prinssinakit ja lihapullat.

Muutamina ensimmäisinä päivinä ja viikkoina meille aiheutti päänvaivaa se, että Sisu ei meinannut suostua jäämään hetkeksikään yksin. Varsinkin mun töihin lähteminen oli aluksi aivan kamalaa, ja Sisu jäi itkemään ja haukkumaan kotiin, vaikka Teemukin ois ollut sen kanssa. Ja minä itkin työmatkalla bussissa ikävääni. Kuitenkin yllättävän nopeasti, jo muutaman viikon kuluessa, Sisu oppi olemaan hienosti kotona yksin. Se oppi, että aina tullaan takaisin ja ei tarvitse pelätä. Ja minäkin totuin ikävään..

Pian tulikin sitten joulu. Olimme kaikki kolme minä, Sisu ja Teemu meillä kotona Pohjanmaalla. Siellä olivat mumman ja papan lisäksi siskoni ja veljeni perheet. Sisu oli tietysti joulun tähti, ja taisi saada melkein eniten lahjoja..

Ihanuudesta huolimatta on myös ollut vaikeampia päiviä. Sisun kouluttaminen on sanalla sanoen haastavaa. Ja kun siihen vielä yhdistetään se, että myös minä olen yhtälailla koulutusta vaativa osapuoli, on meillä ollut välillä hetkiä, jolloin ei ole tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Sisu on aika kova vetämään taluttimessa ja se ei osaa kulkea vierellä. KAIKKI muut koirat ovat Sisun painajainen, ainoastaan jotkut Sisun mielestä kivat tytöt kelpaavat kavereiksi. Kun lenkillä kohdataan toinen koira, Sisu on aivan raivona, hyppii, haukkuu ja murisee. Varmaankin se on lähinnä pelkoa, huonoja muistoja aikaisemmasta elämästä, jotka ovat juurtuneet sen mieleen lähtemättömästi. Olen jutellut tuttujen koiraihmisten kanssa, ja saanut heiltä paljon hyviä neuvoja. Lisäksi olen yrittänyt lueskellut kirjoja ja lehtiä aiheesta, mutta neuvot eivät aina ole käytännössä ihan helppoja toteuttaa. Oma maalaisjärki on usein myös osoittautunut hyväksi avuksi moniin ongelmatilanteisiin. Haaveilen että voitais mennä Sisun kanssa keväämmällä jonnekin koirakouluun tms. On kuitenkin muistettava, että Sisu on ollut meidän luona vasta kolme kuukautta. Sille on annettava aikaa sopeutua ja löytää paikkansa uudessa perheessä, eikä yrittää tuputtaa liian nopeasti liian paljon uusia asioita.

Jo pian Sisun kotiutumisen jälkeen huomasimme, että se aristaa vasenta takajalkaansa. Menimme "koirakirurgille", joka otti röntgenkuvat Sisun jalasta ja tunnusteli sitä. Kävi ilmi, että vasemman takajalan polvesta olivat ristisiteet poikki tai lähes poikki. Hoitona oli leikkaus, johon pääsimme heti seuraavana aamuna torstaina 6.2. Leikkaus meni hyvin, ja lääkäri totesi, että ristisiteet olivat olleet poikki jo pitemmän aikaa, koska niveliin oli muodostunut jo vähän nivelrikkoa ja luupiikkejä. Sisu on nyt toipumassa hyvää vauhtia, ja vielä pari viikkoa otetaan kevyemmin, että jalka pääsee parantumaan hyvin. Samalla hoidetaan pientä korvatulehdusta ja syödään taas kerran matokuuria. Sisusta huomaa jo nyt, vaikka se on vielä vähän toipilas, että se on nyt terve ja pystyy astumaan hyvin kaikilla neljällä jalallaan. Sen menohaluista päätellen taidan kohta jäädä sille toiseksi. Ja pian tulee kesä, mun ja Sisun ensimmäinen yhteinen..! ;-)

Oikein hyvää alkavaa kevättä kaikille koiruuksille ja voimia yhdistyksen ihmisille todella hienoon työhön mitä teette!

t. Minna & Sisu

Takaisin